Tunnettu ohjelmistokehittäjä Kim Dotcom jakoi suositun arvionsa Hamasin hyökkäyksestä Israeliin lauantaina.
Tunnettu saksalais-suomalainen yrittäjä ja ohjelmistokehittäjä Kim Dotcom, syntymänimeltään Kim Schmitz, kertoi lauantaina näkemyksensä Hamasin hyökkäyksestä Israeliin.
Geopolitiikkaa ahkerasti viime vuosina kommentoinut Dotcom arvioi Iranin tähtäävän yhteenottoon Israelin ja Yhdysvaltojen kanssa.
“Venäjän menestys Ukrainassa rohkaisee Irania purkamaan vuosikymmeniä kestäneen Yhdysvaltojen vihamielisen ulkopolitiikan Lähi-idässä. Konkurssissa oleva Yhdysvaltain hallitus on juuri kutsuttu uuteen sotaan”, Dotcom kirjoittaa.
Dotcomin mielestä ajoitus on opportunistinen. Yhdysvaltain hallitus on pakotettu painamaan biljoonia dollareita lisää rahaa. Uusi sota johtaisi merkittävään inflaation kiihtymiseen ja pahentaisi Yhdysvaltojen talouden taantumaa.
Dotcom arvioi, että jos Iran miinoittaa Hormuzin salmen, globaalista energiakriisistä tulee kriittinen. Presidentti Joe Bidenin hallinto on käyttänyt suurimman osan Yhdysvaltain öljyvaroista vakauttaakseen kotimaisen öljyn hinnan. Iran voi lisätä Bidenin hallinnon tuskaa merkittävästi.
“Ukraina on kääntymässä suureksi tappioksi Yhdysvalloille ja Natolle. Uusi rintama Lähi-idässä kiihdyttäisi Yhdysvaltojen taantumista. Yhdysvaltain hallituksella ja sen länsimaisilla kumppaneilla ei yksinkertaisesti ole siihen varaa. Venäjä ja Kiina hyötyisivät eniten. Iran ymmärtää tämän ja pelaa kumppaniensa käsiin”, Dotcom päättää.
Dotcomin arvio tilanteesta on kerännyt viestipalvelu X:ssä yli 10 miljoonaa näyttökertaa.
Lähde: Viestipalvelu X
Kuvituskuva: Iranilaisia osoittamassa solidaarisuutta Gazalle. Hossein Mersadi, Fars Media Corporation, CC BY 4.0 DEED
Tuo on yksi mielipide monien mielipiteiden joukossa. Aika herkullista mielikuvitusta, joka saattaa olla monille kuin karkkia ja unelmaa. Se ei kuitenkaan tee siitä totta.
Israelissa on monesti ennenkin ollut Hamasin terroria, eikä se ole johtanut mihinkään muuhun kuin paikalliseen sähinään hetkellisesti. Ei ole kysymys jostain suuresta sodasta nytkään, mutta ainahan voi villillä mielikuvituksella keksiä jotain mahtavampaa ja saada tunnelman kattoon.
Kun Hamasin “interventio” onnistui noin hyvin, siinä on muitakin mukana. Luultavasti tämä liittyy moninapaisen maailman kehittämiseen. Hamas on saanut aseita ja koulutusta, joten on ollut ainakin poikkeuksellinen alkumenestys.
Iran tuskin liittyy mukaan, koska Israelin ydinaseet ovat suuri uhka. Vaikea on Israelinkin ryhtyä laajaa tappamista sisältäviin sotilaallisiin toimiin. Yksinapaisen maailman hallitsemisen tilanne vain siitä huononee.
Yksinapaisuutta voi kyllä syyttää alueen tilanteen raakuudesta. Kansojen rauhanomaisuutta tulisi tukea eikä aseellista puolustuskykyä. Sotimisen kehittämiseen on Suomikin 2014 jälkeen sortunut, vaikka taludellinen tilanne vain siitä edelleen heikkenee.
Suomi on panostanut puolustuksen kehittämiseen. Sellainen estää sotaa.
Tuo Hamasin isku on pieni paikalinen konflikti, joka ei isommissa kuvioissa merkitse mitään, kuten ei ole ennenkään merkinnyt.
Alueen raakuus johtuu Palestiinan arabien terrorijärjestöistä. Se ei halua mitään sopua, koska sen asema lakkaa saman tien, jos aluella alkaa rauhanomainen rinnakkaiselo. Iran tekee parhaansa sen eteen, että siellä olisi konflikteja mahdollisimman paljon.
Suomi kehitti sotavarustustaan Saksan avulla 1940, sehän vain lisäsi sotaa ja sen tuottamaa tuhoa. Sen sijaan sopimuksin laaditut ystävälliset luottavaiset välit sodan jälkeen toivat rauhalliset ajat liki 80 vuodeksi ja myös Suomen taloudellisen kehityksen, mikä tosin kuihtui Euroopaan liittymisen aikana. Vai muistanko historian tapahtumia väärin?
Elänet täysin suomettuneisuuden unessa. Suomen oli parasta varustautua, sillä Neuvostoliitto oli joka tapauksessa hyökkäämässä. Ne mainitsemasi ystävälliset välit olivat alistuneisuuden aikaa, jolloin Kremlissä päätettiin Suomen tärkeimmät asiat. Ystävyys siitä oli kaukana, paitsi juhlapuheissa, missä puolueettomuuttakin pidettiin Suomen turvana, vaikka se oli valhe.
Kim voi olla hyvinkin oikeassa. Mielenkiintoinen ajoitus, Ukrainan rahoitustie tyssäsi Usassa – sota ei käy kaupan enää – aina kun asiat on oikein huonosti, konsultoidaan Mossadia ja nekin jotka ei ole niellyt muita narratiiveja, ripustaa profiiliinsa Israelin lipun suit sait – koska “israel” – Kannattaisi kaikkien tutustua oikein kunnolla Israelin syntyhistoriaan ja historiaan….
Valtavasti arvostamani Matti Pulkkis -vainaa oli tässä kohtaa ehkä liiankin tavallinen suomipoika (“Ehdotus rakkausromaaniksi”). Israel 6, arabit 0. Tietysti tällä näkökulmalla on ja varsinkin oli valtavat pointtinsa mutta enää 2023 se ei riitä. Ainakin antisemitismisyytöksiin on nyt velvollisuuskin suhtautua välinpitämättömästi kun holokaustin epäily idioottimaisesti kriminalisoitiin. (Näin ainakin siihen asti kun Nuijasodan epäily kriminalisoidaan.)