Saksalais-suomalainen yrittäjä ja ohjelmistokehittäjä Kim Dotcom, syntymänimeltään Kim Schmitz, kertoi lauantaina twitter-ketjussaan valveutuneen näkemyksensä siitä, miksi Yhdysvallat käy proxy-sotaansa (sijaissota) Ukrainassa.
Dotcomin mukaan kaikki alkoi vuosien 2007-2008 finanssikriisin jälkeen, joka sai alkunsa Yhdysvalloista. Yhdysvaltain hallituksen luotettavuus kumppanina globaaleissa talousasioissa tuhoutui.
“Vuonna 2009 Venäjä isännöi ensimmäistä BRICS-huippukokousta paremman kansainvälisen rahoitusjärjestelmän luomiseksi Kiinan, Intian, Brasilian, Etelä-Afrikan ja myöhemmin tulevien BRICS+-kumppaneiden kanssa. Lyhyesti sanottuna uusi “moninapainen järjestys”. BRICS haastaa Yhdysvaltain dollarin aseman maailman varantovaluuttana”, Dotcom kirjoittaa.
Samana vuonna Libyan johtaja Muammar Gaddafi, joka oli tuolloin myös Afrikan unionin presidentti, ehdotti Afrikan mantereen valtioille siirtymistä uuteen, Yhdysvaltain dollarista riippumattomaan valuuttaan: kultadinaariin.
Monet arabimaat ja useimmat Afrikan maat hyväksyivät idean. Ainoat vastustajat olivat Etelä-Afrikan tasavalta ja Arabiliiton johtaja. Yhdysvallat ja Euroopan unioni suhtautuivat aloitteeseen negatiivisesti. Muun muassa Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy kutsui Libyaa uhkaksi ihmiskunnan taloudelliselle turvallisuudelle.
Tämän jälkeiset tapahtumat ovat hyvin tiedossa. Libya sai Naton “humanitaarisen intervention” niskaansa vuonna 2011 ja Gaddafi pääsi hengestään.
Dotcomin mukaan BRICS-aloitteesta sai alkunsa uusi kylmä sota Venäjän ja Kiinan kanssa.
“Yhdysvaltain hallitus tietää, että ilman varantovaluuttastatusta se on konkurssissa. Ilman rahan painamista muiden kansojen selkään, se on yksinkertaisesti Game Over USA:lle. Mutta ei vain USA:lle. EU ja useimmat länsimaiset demokratiat seurasivat USA:n mallia loputtomasta velkaantumisesta ja rahan painamisesta”, Dotcom sanoo.
Siksi lähes koko kollektiivinen länsi seisoo Yhdysvaltojen kanssa rintamassa ja tukee eskaloivia toimia, jotka näyttävät useimmista ihmisistä täysin epäloogisilta. Dotcom kysyy, miksi EU uhraa vaurauttaan USA:n proxy-sodalle Ukrainassa? Hän myös vastaa itse:
“Jos Yhdysvallat kaatuu, he myös romahtavat. Heidän liittonsa liimaa epäonnistumisen pelko.”
Koordinoitu pyrkimys dollarin syrjäyttämiseksi
Venäjän presidentti Vladimir Putin ilmoitti kesäkuussa, että BRICS-maat, mukaan lukien Venäjä, Kiina, Intia, Brasilia ja Etelä-Afrikka, työskentelevät uuden maailmanlaajuisen varantovaluutan perustamiseksi. BRICS+ on suunnitellut käynnistävänsä uuden globaalin rahoitusjärjestelmänsä vuoteen 2030 mennessä.
Merkit ovat olleet nähtävillä koko ajan. Venäjä oli aikoinaan yksi suurimmista Yhdysvaltain valtion joukkovelkakirjalainojen haltijoista. Nyt se on myynyt Yhdysvaltain velkakirjoja viimeisen viiden vuoden ajan. Venäjällä oli niitä vuoden 2018 alussa lähes 100 miljardin dollarin arvosta. Luku on laskenut tasaisesti noin 10 miljardiin dollariin vuoden 2020 alkuun mennessä. Huhtikuuhun 2022 mennessä se oli pudonnut vain 2 miljardiin dollariin. Tänä aikana Venäjä on sen sijaan kasvattanut kultavarantojaan.
Heti sen jälkeen, kun Venäjän vastaiset pakotteet otettiin käyttöön aiemmin tänä vuonna, yksi Moskovan ensimmäisistä reaktioista oli pakottaa Venäjän kaasun viennistä riippuvaiset Euroopan maat maksamaan ruplissa tai kullassa. Sen jälkeen rupla on vahvistunut vahvistumistaan.
Konflikti vai rahanpainosirkuksen loppu?
Dotcomin mukaan Ukraina on väline konfliktiin Venäjän kanssa ja Taiwan on konfliktin väline Kiinan kanssa. Hän näkee, että tämä johtaa lopulta Yhdysvaltojen ja Naton sotaan Venäjän ja Kiinan kanssa, koska heillä ei näytä olevan muuta vaihtoehtoa.
“Kyseessä on joko sota Venäjän ja Kiinan kanssa BRICS+:n pysäyttämiseksi tai USA:n, EU:n ja koko velka- ja rahanpainosirkuksen taloudellinen romahdus. Kyse ei koskaan ollut Ukrainan kansasta. Ukraina on sivushow. Päätapahtuma on vielä edessä. Kaksi vaihtoehtoa ovat köyhyys tai ydinsota”, Dotcom paaluttaa.
Dotcom näkee, että Yhdysvaltain suunnitelma oli saada Ukraina Natoon, Ukraina hyökkäämään Krimille, Venäjä kostamaan Naton jäsenmaata vastaan ja sen jälkeen Nato käyttäisi viidettä artiklaansa auttaakseen Ukrainaa ottamaan Krimin.
“Putin tiesi tämän, teki aloitteen ja sai heidät yllätettyä sillä edulla, että Krim ei ole menetetty”, Dotcom sanoo.
Lähteet: Kim Dotcom/Twitter, Epoch Times, Silk Road Briefing, Millenium State, The Guardian
Kuva: Pxhere, CC0
Upea juttu! Tämä on kaiken, siis KAIKEN touhun YDIN !
Vihdoinkin mediakin puhuu asioista asiaa!