Republikaanit aloittivat Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenia koskevan virkasyytetutkimuksen. Syytteiden toteutuessa Biden olisi neljäs Yhdysvaltain presidentti, jota vastaan nostetaan virkarikossyyte.
Republikaanit aloittivat Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenia koskevan virkasyytetutkimuksen. Syytteiden toteutuessa Biden olisi neljäs Yhdysvaltain presidentti, jota vastaan nostetaan virkarikossyyte.
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov sanoo, että länsi kääntyy kansainvälisten lakien puoleen valikoivasti, välttelee tosiasioihin perustuvaa keskustelua ja yrittää peruuttaa Ukrainan kriisin historian. Venäjä vaatii, että kaikki täyttävät YK:n peruskirjan mukaiset velvoitteensa.
Kansalaisjärjestö Judicial Watchin julkaisemista asiakirjoita käy ilmi, että Pfizerin tutkimuksessa vuonna 2021 tutkittiin vain 23 ihmistä Covid-tehosterokotteen reaktioiden arvioisemiseksi. Rokotteiden tutkimus- ja arviointiviraston johto erosi Bidenin hallinnon rokotepäätöksiin sekaantumisen vuoksi.
Yhdysvaltain Kansallisarkisto paljastaa, että sillä on hallussaan 5 400 sähköpostia, joissa varapresidentti Biden mahdollisesti käytti salanimiä välittääkseen hallinnollisia tietoja ja keskustellakseen liikeasioista poikansa Hunterin kanssa.
Julki tullut salainen asiakirja osoittaa, että Yhdysvallat painosti Pakistanin hallitusta maaliskuussa 2022 kaatamaan pääministeri Imran Khanin hänen Ukrainan sotaa koskeneen puolueettomuutensa takia.
Hunter Bidenin liikekumppani Devon Archer sanoi, että Joe Biden oli puheluissa Hunter Bidenin ulkomaisten bisneskumppanien kanssa yli 20 kertaa “brändin” vuoksi. Archerin todistus vahvistaa Bidenin valehtelun, sanoo republikaaniedustaja.
Twitter sensuroi New York Postin artikkelin Hunter Bidenin kannettavasta tietokoneesta Venäjän disinformaationa, vaikka se sai FBI:lta tiedon tarinan aitoudesta vain joitakin tunteja julkaisusta.
Dokumentti Bidenien 10 miljoonan dollarin lahjusepäilyistä julkaistiin: Burisman johtajan mukaan hänet “pakotettiin” maksamaan Joelle ja “tyhmälle” Hunterille.
Vastaan Sanomat toivottaa Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenin tervetulleeksi vapaan lehdistön ja vapaan opposition maahan tuon huippujournalismin suomalaisen valosapelin, Helsingin Sanomien, elkein.
Bidenin korruptiotutkinnan “kadonnut todistaja” tuli julkisuuteen New York Postin julkaisemalla videolla. Todistaja väittää, että hänen äskettäinen pidätyksensä Kyproksella oli yritys estää häntä todistamasta.
Bidenin hallinto painostaa lainsäätäjiä ja liittolaisia siirtämään ihmisoikeushuolet syrjään, koska tavanomaisten ammusten varastot ovat tyhjentyneet.
Washington Post raportoi, että CIA sai viime kesäkuussa Euroopan tiedustelupalvelun kautta selville, että ukrainalaisten erikoisjoukkojen ryhmä aikoi sabotoida Venäjältä Saksaan suuntautuvaa Nord Stream -kaasuputkea.
Presidentti Joe Bidenin perhe tienasi miljoonia tämän varapresidenttikauden aikana. Yhdysvaltain kongressin valvontakomitea kertoo näkevänsä merkkejä vaikutusvallan kaupittelusta.
Meksikon presidentti Andres Manuel Lopez Obrador on aiemmin syyttänyt USAID:ia vallankaappauksesta maataan vastaan. Kritiikki Yhdysvaltojen interventionismia kohtaan ei ole mitään uutta auringon alla.
Sen lisäksi, että ei ollut mitään monimutkaista venäläistä juonta, ei koskaan ollut myöskään todisteita sellaisesta.
Meksiko jatkaa keskeisten teollisuudenalojen kansallistamistoimia. Washington uhkaa miljardien tuontitulleilla meksikolaisille tavaroille, mikäli maan energiamarkkinoita ei avata amerikkaisille yrityksille.
Yhdysvaltain entinen presidentti Donald Trump vierailee Itä-Palestiinassa Ohiossa ja tapaa kansalaisia, jotka ovat altistuneet myrkyllisille kemikaaleille.
Kiinan ulkoministeriön tiedottajan mukaan Peking moittii lännen valtamedian vastahakoisuutta tutkia palkitun journalistin Seymour Hershin paljastuksia. Tiedottaja vihjaa joidenkin medioiden mahdollisesti haluavan peitellä totuutta.
Pulitzer-palkittu amerikkalainen tutkiva journalisti Seymour Hersh sanoo nimettömään lähteeseen viitaten, että Yhdysvallat räjäytti Nord Stream -kaasuputket viime syksynä. Valkoinen talo kiistää. Venäjän ulkoministeriö vaatii vastauksia.
“Propagandan menestystä ei mitata ensisijaisesti sillä, onnistuuko se saamaan ihmiset uskomaan tiettyyn väitteeseen, vaan sillä, kuinka se onnistuu jatkuvan toiston kautta luomaan binaarisia stereotypioita”, professori Glenn Diesen kirjoittaa.
Trump on kritisoinut sitä, miten presidentti Joe Biden on hoitanut diplomaattisuhteita Venäjään.
Lue Paavo Väyrysen Uuden Suomen blogipalvelun sensuurin kohteeksi joutunut kirjoitus.
Kiina on varoittanut voimatoimista, jos vierailu toteutuu.
Valkoinen talo perui jo kolmannen kerran viime vuoden elokuun jälkeen Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenin maanantaina antamat kommentit, joiden mukaan Yhdysvallat auttaisi Taiwania.
Elokuvaohjaaja Dinesh D’Souzan dokumentti 2000 Muulia on väkevä todistus vaalivilpistä Yhdysvaltain vuoden 2020 presidentinvaaleissa.
Varoufakisin mukaan Venäjän presidentti Vladimir Putinille olisi annettava jotain, jonka hän voi esittää omilleen voittona. Hänen mukaansa Ukrainan neutraliteetti on olematon hinta rauhasta.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.