Yksi Yhdysvaltain tämän hetken katsotuimmista elokuvista on jo vuonna 2018 kuvattu, tositapahtumiin perustuva elokuva lasten seksikaupasta.
Jim Caviezelin tähdittämä uutuuselokuva Sound of Freedom on viime viikkoina valloittanut Yhdysvaltain elokuvamarkkinat huolimatta siitä, että se on kohdannut kovassa kilpailussa yleisön suosikkeja, kuten Harrison Fordin tähdittämän uuden Indiana Jones and the dial of destiny -elokuvan.
Rotten tomatoes -sivusto on sijoittanut elokuvan tämän hetken suosituimpien elokuvien listallaan toiseksi heti Indiana Jones-uutuuden jälkeen.
Angel Studiosin 4. heinäkuuta julkaisema ja tositarinaan perustuva, Alejandro Monteverden ohjaama elokuva lapsikaupasta kertoo tarinan Tim Ballardista, entisestä hallituksen agentista, jonka tehtävänä on pelastaa lapsia seksikauppiaiden käsistä Kolumbiassa.
Maailmanlaajuinen ihmiskauppa on 150 miljardin dollarin vuosittainen bisnes
Caviezelin näyttelemä Ballard on perustanut Operation Underground Railroadin, voittoa tavoittelemattoman järjestön, jonka tavoitteena on suojella lapsia seksikauppiailta.
Maailmanlaajuinen ihmiskauppa on ILO:n mukaan vuosittain noin 150 miljardin dollarin bisnestä.
“Meillä on suuri ongelma täällä Yhdysvalloissa”, sanoi Geoff Rogers, Yhdysvaltain ihmiskaupan vastaisen instituutin (USIAHT) perustaja, haastattelussa Fox Newsille vuonna 2019.
”Yhdysvallat on maailman suurin seksin kuluttaja. Joten ohjaamme kysyntää yhteiskuntana”, Rogers sanoo.
Rogersin mukaan kysyntä on niin suurta Yhdysvalloissa, että ihmiskauppiaat täyttävät kysynnän lisääntyneellä pakotettujen seksityöntekijöiden tarjonnalla.
”Meillä on miehiä, jotka matkustavat ympäri maailmaa matkustaakseen Thaimaahan ja muualle Itä-Aasiaan ostamaan seksiä lasten kanssa. Mutta itse asiassa kysyntä on niin suuri, että tarjonta on täytynyt täyttää täällä Yhdysvalloissa”, Rogers sanoo.
Elokuvan levitys ja julkaisu on kohdannut outoa vastatuulta
Sound of Freedom kuvattiin jo vuonna 2018. Sen julkaisu viivästyi ensin koronaviruksen takia. Sen jälkeen elokuvan oikeudet hankki 21st Century Fox, mutta elokuva hyllytettiin, kun Disney osti studion.
Elokuva toteutui lopulta, kun jakelija Angel Studios osti elokuvan ja käynnisti joukkorahoituskampanjan ansaitakseen tarpeeksi rahaa elokuvan markkinointiin.
Päätähti Caviezel vihjasi 14. kesäkuuta Drew Mariani Show -podcastissa, että The Walt Disney Company yritti tappaa projektin jo sen ollessa tuotannossa.
“Sinun ei pitänyt nähdä tätä. Tämä on elokuva, jota he eivät halua sinun näkevän”, Caviezel vakuutti.
Verkossa leviää myös tarinoita, joiden mukaan jotkut teatterit kertovat kävijöille, että ilmastointi on rikki saleissa, joissa hittielokuvaa esitetään ja tarjotaan toista elokuvaa tai hyvitystä.
Eräällä videolla elokuvan katsonut pariskunta kertoo teatterin jättäneen valot päälle koko esityksen ajaksi ja että heidänkään näytöksessään ilmastointi ei toiminut.
Monet pelkäävät, että lasten seksikaupan paljastavan elokuvan lipputulojen tukahduttamiseksi on meneillään kampanja. Elokuvateatteriketju AMC vastaa joihinkin verkossa leviäviin väitteisiin tässä Newsweekin artikkelissa.
Joissakin medioissa on myös esitetty perusteettomia syytöksiä, joissa elokuvaa on pyritty linkittämään kuuluisiin QAnon-salaliittoteorioihin. Päätähti Caviezel puolusti elokuvaa syytöksiä vastaan, ja Ballard itse on leimannut tällaiset syytökset “sairaiksi”.
Yhdysvaltain ex-presidentti Donald Trumpin vuoden 2024 presidentinvaalikampanja kertoi torstaina julkaisemassaan tiedotteessa, että Sound of Freedom -näytös järjestetään 19. heinäkuuta Trump National Golf Club Bedminsterissä. Presidentti Trumpin seuraan liittyvät näyttelijä Caviezel sekä Tim Ballard itse. Trump on tavannut Ballardin myös aiemmin presidenttikautensa aikana.
Euroopan julkaisukin antaa odottaa itseään
Jos on elokuva kohdannut vastatuulta kotimaassaan ennen päätymistään lipputulohitiksi, niin samaa voi sanoa myös sen maailmanlaajuisen levityksen suhteen.
Yahoo Newsin mukaan Iso-Britannian julkaisupäivää ei ole vielä ilmoitettu. Eurooppalaisesta julkaisupäivästä ei ole mitään virallisia tietoja. Elokuvaa ei myöskään ole tiettävästi julkaistu yhdellekään suoratoistoalustalle Amazon Primen, Disneyn ja Netflixin hylättyä elokuvan.
Eräs Twitter-käyttäjä suomiikin suositussa twiitissään Netflixiä asiasta kovin sanoin:
“Halusin vain huomauttaa, että te kieltäydyitte lisäämästä Sound of Freedomia suoratoistopalveluihinne pelkästään sen vuoksi, että se “ei ollut teitä varten”. mutta teillä ei ole ongelmaa lisätä Cutiesia, joissa 11-vuotiaat tanssivat provosoivasti, niinkö”, käyttäjä efrainxe tylyttää viitaten kohua herättäneeseen Cuties-elokuvaan, kuten lukuisat muutkin käyttäjät ovat tehneet.
Suomen elokuvateatterit ovat pääsääntöisesti kaikenlaisen Hollywood-roskan läpitunkemia, mutta Sound of Freedomin kohdalla Suomen julkaisusta ei ole toistaiseksi mitään tietoa. Tiedustelin Twitterissä elokuvateatteriketjuilta, milloin elokuva mahdollisesti olisi katsottavissa Suomen teattereissa.
“Ikävä kyllä vielä ainakaan meillä ei ole tietoa, että mikään maahantuoja olisi leffaa tuomassa Suomen valkokankaille”, vastasi Lotta Finnkinon tililtä.
Lähteet: Twitter, Rotten tomatoes, Fox News, ILO, Newsweek, Newsweek[2], Yahoo News, Breitbart
Kuvituskuva: Angel Studios/Approved images
Mites Rakkautta ja anarkiaa festivaalille? Siellä on usein erilaisia elokuvia, sopisi kuvioon. 🤔
Kiitos asiallisesta jutusta! Moni muu media oli Suomessakin otsikoinut elokuvan leimaavasti. Aika erikoista aikana, jolloin ihmisoikeudet ovat tärkeä aihe! Luulisi että lasten pelastaminen äärimmäisestä pahuudelta ja tietoisuuden lisääminen vakavasta ongelmasta olisi kaikkien yhteinen päämäärä.