Amerikkalaisten elokuvateattereiden kesähitiksi noussut elokuva Sound of Freedom lähtee kansainväliseen levitykseen syksyn mittaan. Britanniaan elokuva rantautuu syyskuussa. Suomen ensi-illasta ei vieläkään ole uutta kerrottavaa.

Yksi Yhdysvaltain tämän hetken katsotuimmista elokuvista on jo vuonna 2018 kuvattu, tositapahtumiin perustuva elokuva lasten seksikaupasta.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.