Yksi Yhdysvaltain vuoden katsotuimmista elokuvista, jo vuonna 2018 kuvattu, tositapahtumiin perustuva elokuva Sound of Freedom saa Suomen ensi-iltansa 3. marraskuuta.
Angel Studios ilmoittaa verkkosivuillaan, että sen hittielokuva Sound of Freedom saa ensi-iltansa Suomessa 3. marraskuuta. Elokuvan maahantuojana on Future Film.
Heinäkuussa julkastu ja tositarinaan perustuva, Alejandro Monteverden ohjaama elokuva kertoo tarinan Tim Ballardista, entisestä hallituksen agentista, jonka tehtävänä on pelastaa lapsia seksikauppiaiden käsistä Kolumbiassa.
Jim Caviezelin tähdittämä elokuva onnistui valloittamaan Yhdysvaltain elokuvamarkkinat huolimatta siitä, että se kohtasi kovassa kilpailussa yleisön suosikkeja, kuten Harrison Fordin tähdittämän Indiana Jones and the dial of destiny -elokuvan.
Lue myös pidempi artikkelimme elokuvasta ja sen kohtaamasta vastatuulesta.
Artikkelia muokattu 29.9.2023. Lisätty tieto maahantuojasta.
Lähde: Angels Studios
Kuvituskuva: Angel Studios/Approved images
Loistavaa – voisiko uutiseen lisätä missä 3.11 tämä ensiesitys on ?
Uutinen perustuu Angel studiosin ilmoittamiin julkaisupäiviin. Tarkoittanee sitä, että elokuvalla on nyt sentään maahantuoja, jonka puuttumiseen suuret ketjut ovat vedonneet tähän saakka. Vielä elokuvaa ei näy Finnkinon tai Biorexin tulevassa ohjelmistossa.
Eipä tietenkään näy. Suomi kun on sensuurissaan ihan maailman kärkiluokkaa.
Suomen sensuuri on tarkan suunnittelun tulos: Hallituksen 2005 tilaama “tutkimus” “Media ja demokratia Suomessa / Kriittinen näkökulma “; kertoo mm. seuraavaa: “Ratkaisevassa roolissa tässä on YLE, tärkeää on myös pienten, mutta merkittävien lehdistötukien käyttö”. Tämän maksetun sensuurin takana on tehty mm. seuraavaa: EOA päätös 876/2/05 … poliisilla ei ole oikeutta suorittaa esitutkintaa kansalaisen sille ilmoittamassa presidentin- ja ministerinvastuuasiassa. … Hallintomenettelyssä saatuja todisteita ei itsekriminointisuojan takia voida käyttää oikeudessa.
Suomen “perustuslain” 118 § 3 momentti: Kansalaisten kokemat ihmisoikeusloukkaukset … syyteoikeutta ei kuitenkaan ole mikäli syyte perustuslain mukaan on käsiteltävä valtakunnanoikeudessa. ( siis täydellinen syytesuoja) .
Maanmittauslaitokselle 2017 syksyllä tehty sähköinen panttikirjajärjestelmä: Maanmittauslaitoksen sivut: “2,5 miljoonaa panttikirjaa sähköiseen muotoon”.
Miksi uutisoinnin esto ? Kun nyt saat lainan maksettua pankit pyrkivät pitämään panttikirjat omissa nimissään, koska EKP antaa tällaista “vapaata panttikirjaa” vastaan jopa 7 kertaisesti sisäänottolainaa pankille Suomessa.
Pankkien kaatumisen ja tämän petoksen seurauksena 200 miljardin omaisuusmassa saattaakin lähitulevaisuudessa olla EKP:n omaisuutta; siis myös jo maksetut talot ja mökit ?
Oma “sähköisen” panttikirjan prosessointi 3 vuotta sitten omiin nimiin kesti 7,5 kuukautta pankin valehdellessa pariin kertaan “asian olevan vireillä”. “Tutkimukseni” mukaan tällaista toimintaa on ympäri Suomea kaikissa pankkiryhmissä ! ( satoja haastatteluja ).
Seuraava vaihe eläkerahastojen “kadotus”; malliksi YEL-rahastot on jo “kadotettu” … He 99 – 104 / 2022 vp … YEL-lakia muutetaan niin, että nykyiset yrittäjät suoraan maksavat eläkkeellä olevien yrittäjien eläkkeet .
Seuraavaksi KEVA muuttaa sääntöjä niin, että voidaan tehdä “riskipitoisempia sijoituksia”; ja tulette näkemään riskit lävähtävät silmille, jotta vanhat eläkerahaston varkaudet saadaan piiloon !
Hetken päästä kaikki Suomen eläkevarannot 245 miljardia ovat “kadonneet” ja kansa saa kerätä uudet varastettavaksi !
Julkinen varkaus, joka on dokumentoitu; ja josta on rikosilmoitus tehty: ( tokentube Kimmo Leino puhuu ) : Iltalehti 7.4. 2012 “Eduskunnassa muhii miljardikaappaus”. “Yli lain salliman perityt tasoitusvastuurahat aiotaan kaapata.” Varkaus suoritettiin “lailla 444/2012” PL 118 § 3 momentin syytesuojassa !
Suomi siis on virkamafian komenossa useiden maan- / valtiopetosten seurauksena !