Tšekin entinen pääministeri Andrej Babiš kutsuu EU:n siirtolaissopimusta Euroopan avustetuksi itsemurhaksi ja yhtyy Unkarin Orbánin vaatimuksiin siitä, että EU-komission johto on vaihdettava.

Tšekin entinen pääministeri Andrej Babiš varoitti puheessaan maansa parlamentissa 18. huhtikuuta, että maahanmuutto tuhoaa Länsi-Euroopan, mutta iskee nyt myös Keski- ja Itä-Eurooppaan.

Tšekin pääministeri Petr Fialan johtama keskustavasemmistolainen hallitus tuki EU:n maahanmuuttopakettia ja sai jyrkkää kritiikkiä Babišin johtamasta oppositiosta. Hänen mukaansa sopimus johtaa maahanmuuttoaaltoon Lähi-idästä ja Afrikasta Tšekkiin.

Vit Rakusanin [sisäministeri] ja Fialan siirtolaissopimus ei ole lääke, joka parantaa Euroopan unionin, vaan myrkkyä, jota käytetään Euroopan ja sen kulttuurin avustettuun itsemurhaan. Täysin erilaisesta kulttuuritaustasta tulevien siirtolaisten hylkääminen ei ole osoitus solidaarisuuden puutteesta, vaan itsesäilyttämisen vaistosta“, Babiš sanoi.

Hän varoitti myös, että Tšekin tasavaltaan on tulossa sopimuksen myötä siirtolaiskiintiöitä, jotka pakottavat maan ottamaan vastaan ​​tuhansia uusia tulijoita.

Maahanmuuttosopimukseen kuuluu, että jäsenvaltioille jaetaan siirtolaisia, joista ne voivat kieltäytyä vain, jos ovat valmiita maksamaan 20 000 euron sakon jokaisesta siirtolaisesta, jonka ne kieltäytyvät vastaanottamasta.


Mainos.

Babiš arvioi, että sopimukseen sisältyy muun muassa monimutkaisiin lakiteksteihin piilotettuja pakolaiskiintiöitä, mutta siitä puuttuu EU:n ulkorajojen tehokas suojelu, tehokas palauttamispolitiikka niille, joilla ei ole oikeutta jäädä EU:hun, siirtolaisuudesta hyötyvien salakuljetusjärjestöjen torjunta ja yhteistyön vahvistaminen kolmansien maiden kanssa, joiden pitäisi estää siirtolaisten lähteminen.

Etenkin itäisen Euroopan kansallismieliset ovat olleet tyytymättömiä EU-komission sanelemaan siirtolaissopimukseen. Muun muassa Unkarin pääministeri Viktor Orbán on varoittanut sopimuksesta sanoen, että se pakottaa maat ottamaan vastaan siirtolaisia EU:n kiristyksen uhalla.

Babiš näyttää myös yhtyvän Orbánin vaatimuksiin siitä, että EU:n johto Brysselissä on vaihdettava.

Euroopan parlamentti hyväksyy Euroopan komission, on selvää, että meidän on korvattava Euroopan komissio, joka teki kaikkensa, jotta nämä laittomat siirtolaiset tulisivat meille“, Babiš sanoi.

Suomessa kansallismielisenä esiintyvä perussuomalaiset kertoi joulukuussa puoluetta edustavan sisäministerinsä Mari Rantasen suulla, että Suomi on tyytyväinen, että EU:ssa on saavutettu sopu asiasta.

Lähteet: Tsekin parlamentti, Remix News, Euractiv, Helsingin Sanomat

Kuvituskuva: David Sedlecký/Wikimedia Commons, CC BY-SA 4.0 DEED


Mainoksia.



Tilaa
Ilmoita
guest

4 Kommenttia
Sisältöpalautteet
Näytä kaikki kommentit
pöh
pöh
14 päivää sitten

perussuomalaiset kertoi joulukuussa puoluetta edustavan sisäministerinsä Mari Rantasen suulla, että Suomi on tyytyväinen, että EU:ssa on saavutettu sopu asiasta.”

Melko hiljaista on tästä tuhoisasta sopimuksesta ollut niin persuissa, hallituksessa, oppositiossa kuin mediassakin. Samaan aikaan peloteltiin jollain sadalla venäjältä tulevalla laittomalla siirtolaisella, jotka käytännössä rajavartiolaitos raahasi Suomen puolelle ja vaati jättämään turvapaikkahakemuksen, vaikka halusivat jatkaa matkaa muualle eurooppaan.

Puolueeton
Puolueeton
14 päivää sitten

Siitä on jo kauan, kun hunnit tunkeutuivat Eurooppaan. ”Hunnit oli etnisesti kirjava paimentolaisväestö, joka tunkeutui Keski-Aasian arojen suunnasta Eurooppaan 300-luvun lopulla.Heidän hyökkäyksensä oli kansainvaellusten alkusysäys[1]. Hunnien viimeisenä ja voimakkaimpana johtajana toimi Attila. Hunnit olivat pelättyjä ja heihin yhdistetään nykyaikanakin adjektiivi hurja. Hunneja pelättiin sillä heidän sotajoukkonsa kulkivat ratsain pitkiä matkoja ja nopeasti.”
Tunkeutuminen vaikutti aktiivisesti pari sataa vuotta ja vaikuttaa ilmeisesti vieläkin. Suomalaisetkin saattavat olla tästä joukosta peräisin. Eurooppalainen sivilisaatio on vanhaa ja korvautuu seuraavan sadan vuoden jälkeen jälleen lähisialaisella sivilisaatiolla. Silloin miehitys tapahtui vaimakkaitten sotavoimien avulla. Nyt aseistuksen kehityttyä merkittäväksi voimankäytössä, väestön vaihto tapahtuu demokratian hallitsemana ilman sotimista. 400 luvulla alkaneen muutoksen jälkeen Euroopan sivilisaatio alkoi kehittyä vasta 1000 vuotta myöhemmin, jonka huippu saavutettiin 1900 luvulla. Sitten sivilisaatio alkoi lahota, syntyi suuret sotimiset ja sivilisaation loppu alkoi lähestyä. Demokratian massiivinen idiotismi takaa eurooppalaisen sivilisaation katoamisen.

Hema
Hema
13 päivää sitten
Vastaa  Puolueeton

Myös muslimit ovat valloittaneet euroopan. Siitä seurasi “pimeä” keskiaika, johon lopulta vastattiin itä rooman (konstantinopol) kristittyjen pyynnöstä, ristiretkillä. Kommentoin vain kun halusin korjata – ja tiedän että tila on lyhyt selityksille – ,että demokratia ei voi olla idiotti, kun sillä ei ole aivoja. Demokratia on (massojen) hallitamuoto, kuten sellaiset käsitteet kuin kristinusko, juutalaisuus, islam, kommunismi, valtio, jne… lista on pitkä. Ongelmia – ja idiotismin kaltaista käytöstä – syntyy kun kuka tahansa antaa hallinnan jollekkin toiselle, nimenomaan yksilötasolla. Nykyaikanamme vaikutus ei enää riitä, vaan sitä on voimistettava jatkuvalla valheiden tulvalla (valtamedia, papisto, valtiolliset tiedonantajat). Älypuhelinta kaavaillaan kovaamaan nuo edelliset hallintamuodot, mutta sielä emme vielä (onneksi) ole. Pappi sanoo “minä voin tulkita teille mitä jumala sanoo”, pers-identti sanoo “minä tulkitsen teille mitä teidän on tämän tiedon valossa tehtävä”. Vain, vain, ja VAIN omiat aivot ja niiden kriittinen käyttö pelastaa meidät propagandalta ja valheilta. Vain valmius toimia pelastaa meidät konfliktilta joka seuraa nukkemestarien tajuttua olevansa menettämäisillään valtansa. Itse arvoioin että pakolaistulvat ovat jo sen tajunnan johdannaisia keinoja.

Puolueeton
Puolueeton
12 päivää sitten
Vastaa  Hema

Ilmainen internetti on rikollista bisnestä. Vai kuvitteleeko joku, että se Google toimii kansalaisten avuksi ilman palkkiota. Google, FB ym. keräävät käyttäjien tietoja ja myyvät niitä.
Erään kuulovammaisen tieto oli salaa levinnyt nettiin ja hän sai viestin korviin pantavasta öljystä, joka parantaa kuulon. Netti myy tietoja huijareillekin.
Tarjottiin yksi pullo ilmaista öljyä, mutta tilaukseen piti panna tiedot maksusta 250 €, joka tilaa parantamiseen riittävän määrän lisää. Öljyn oli kaiken lisäksi keksinyt Saksassa työskentelevä suomalainen professori,koska huijauksen kohde oli suomalainen. Tämän kaltaista rahapeliä netti tulvii.



Contact Us

10
0
Kommentoi ja keskustele!x