Vapauden liitto valitsi ensimmäiset eurovaaliehdokkaansa. Puolue kertoo ajavansa EU-eroa.
Vapauden liitto valitsi ensimmäiset eurovaaliehdokkaansa. Puolue kertoo ajavansa EU-eroa.
Uudenmaan vaalipiirilautakunta on estänyt vapauden liiton ehdokkaaksi nimetyn Jari Huuskosen ehdokkuuden. Valta kuuluu kansalle -puolue ilmoitti Huuskosen ehdokkaaksi tämän ilmoittamasta peruutuksesta huolimatta.
Eduskunnan päätös hyväksyä tänään pöytälaatikkoon Nato-jäsenyys on häpeällisin ja arvottomin, omaa historiaamme kunnioittamattomin, kansanvaltaa ja perustuslakia halveksivin päätös, mitä Suomen eduskunnan historiassa on koskaan tehty.
Koko kansan “Reetu” asettuu ehdolle kevään eduskuntavaaleissa Uudenmaan vaalipiiriin.
Venäjän valtion omistama energiayhtiö Inter RAO lopetti sähkön tuonnin Suomeen toukokuusta alkaen, koska siitä ei oltu maksettu.
Norjalaislehti Verdens Gangin mukaan tällä hetkellä Natossa käydään sisäistä keskustelua siitä, pitäisikö Norfolkin olla vastuussa koko Pohjoismaista, myös Ruotsista ja Suomesta, kun niistä tulee Naton täysjäseniä.
Nato-vastustuksen takia perussuomalaisten valtuustoryhmästään erotettu Risto Huovinen ja ahkerasti bloggaava IT-konsultti Ion Mittler lähtevät vapauden liiton kansanedustajaehdokkaiksi.
Näin poliitikot ovat reagoineet Sanna Marinin jauhojengi-kohuun.
Vaaliliitto tähtää kevään 2023 eduskuntavaaleihin.
Hämeenlinnan perussuomalaisten entinen puheenjohtaja Kimmo Kautio vapauden liiton eduskuntavaaliehdokkaaksi.
Kaivosteollisuutta Suomessa -dokumentti kertoo kahdesta Suomen yhdeksästätoista ongelmakaivoksesta.
Kaksi valtuutettua ja viisi puolueen jäsentä siirtyvät vastikaan kannattajakortit puolueeksi rekisteröitymistä varten kasaan saaneeseen vapauden liittoon.
Vapauden liitto on saanut vajaassa viikossa 5000 kannattajakorttia täyteen ja tulee näin merkityksi puoluerekisteriin.
Vapauden liiton tiedote kertoo, että kannattajakorttien keräys puolueeksi rekisteröimiseksi alkaa torstaina 14.4.2022.
Puolueettomuudelle olisi kysyntää, kirjoittaa Niko Aleksanteri Kauko mielipidekirjoituksessaan.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.