Suomen toimitusministeristön ulkoministeri Pekka Haaviston tiistaina 4.4.2023 allekirjoittamasta Nato-sopimuksesta on tehty kantelu oikeuskanslerille. Asiasta kertoi ensimmäisenä MV-lehti.
Suomen toimitusministeristön ulkoministeri Pekka Haaviston tiistaina 4.4.2023 allekirjoittamasta Nato-sopimuksesta on tehty kantelu oikeuskanslerille. Asiasta kertoi ensimmäisenä MV-lehti.
Suomen kumartelu Brysselin ja Washingtonin suuntaan on jo nyt saavuttanut kolossaalisemmat mittasuhteet, kuin itään suuntautunut suomettuminen koskaan. Se ei tule ainakaan vähenemään Naton jäsenenä.
Yhdysvallat oli valmis iskemään ydinasein myös liittolaisten ja puolueettomien maiden alueille, jos Neuvostoliitto hyökkäisi.
Suomi on vuosikymmeniä harjoitetun vääränlaisen politiikan saturaatiopisteessä, kirjoittaa Kimmo Kautio.
”Suomen kauppakumppanit kävisivät vähiin, jos soveltaisimme niihin samoja moraalisia kriteerejä kuin Venäjään”, kirjoittaa Niko Kauko.
Presidentti Wilson, ymmärrän, että et työskentele vain ukrainalaisten siviiliryhmien kanssa, vaan myös aluepuolustusryhmien kanssa Ruotsissa ja Suomessa”, presidentti Tsai totesi puheessaan.
Vahvistamattomien tietojen mukaan Venäjän joukot Leningradin alueella lähellä Viipurin kaupunkia ovat siirtäneet raskaita sotilasvarusteita kohti Suomenlahtea ja Suomen rajaa.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.