Paavo Väyrynen ilmoittaa verkkosivuillaan vetäytyvänsä keskustan esivaalista ja harkitsevansa kansanliikkeen ehdokkuutta presidentinvaaleissa.
Paavo Väyrynen ilmoittaa verkkosivuillaan vetäytyvänsä keskustan esivaalista ja harkitsevansa kansanliikkeen ehdokkuutta presidentinvaaleissa.
Paavo Väyrysen Pohjantähti-keskuksen järjestämät Ulkopolitiikan Pohjanranta-keskustelut pyörähtivät käyntiin lauantaina 28.1. klo 14 Kylpylä-hotelli Pohjanrannassa.
Eduskunnan puhemies Matti Vanhanen (kesk.) sanoo aikovansa ehdottaa, että eduskunta hyväksyisi lakiesityksen Nato-jäsenyydestä lopullisesti vasta, kun puuttuvat ratifioinnit on saatu.
Väyrysen mukaan Suomi luopuisi Nato-jäsenyyden myötä itsenäisyydestään turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa.
Joku voisi kysyä, eikö ole äärettömän epäisänmaallista käyttää omasta maastaan, sen politiikasta ja historiasta ulkomailla tarkoitushakuisesti keksittyä pilkkakäsitettä?
Maamme viralliset totuuden tötteröt alkavat kirittää sotahevosiaan hurjaan laukkaan. Joskus sepalus jää kuitenkin kiusallisesti auki ja hevoset karkaavat.
Lue Paavo Väyrysen Uuden Suomen blogipalvelun sensuurin kohteeksi joutunut kirjoitus.
Keskustan puoluekokous: Valtiomies Paavo Väyrynen ehdolla puheenjohtajaksi
Niinistö on koko presidenttiytensä vuosikymmenen puhunut kansanäänestyksen puolesta, joten on melkoinen takinkääntö ryhtyä nyt ajamaan jäsenyyttä kansalta kysymättä.
Valtiotieteen tohtori Paavo Väyrynen vaatii Puheenvuoro-blogissaan kansanäänestyksen järjestämistä Suomen Nato-jäsenyydestä ennen hakemuksen jättämistä.
Väyrysen mukaan päätöksenteosta uhkaa syntyä prosessi, jossa vastuusuhteet eivät ole selvät: “syntyisi tilanne, jossa kaikki olisivat vastuussa ja samalla ei kukaan.”
Keskustelu Suomen mahdollisesta Nato-jäsenyydestä perustuu Väyrysen mukaan virheellisiin tilannearvioihin, aiheettomiin pelkoihin ja pettäviin mielikuviin.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.