Vertaisarvioitu “Kansalaisaktivistit vai pandemiankieltäjät? Vaihtoehtoiset äänet journalistisessa mediassa COVID-19-pandemian aikana” -tutkimus toteaa, että korona-ajan journalismi oli luonteeltaan polarisoivaa.

Medialukutaidon tila Suomessa huolettaa. Vastamedian tekijälle syntyy toisinaan mielikuva, että suomalainen voisi uskoa tekstiin valtamediassa, mutta leimata saman tekstin valeuutiseksi, jos se esitettäisiin hänelle toisessa lähteessä. Suomen ylivoimainen kärkipaikka sotauutisointiin luottavana maana on hälyttävä signaali. Suomessa ei selvästi ole ymmärretty, että sodissa ensimmäinen uhri on totuus.
Britannian yleisradioyhtiö BBC:n toimittajat syyttävät omaa työnantajaansa Israelin ja Palestiinan konfliktin puolueellisesta raportoinnista.
Iltalehden artikkeli edustaa joko äärimmäisen huolimatonta journalismia tai tietoisesti tuotettua propagandaa, jonka tarkoitus on luoda tai pitää yllä käsityksiä Venäjän tarkoituksellisesta valehtelusta.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.