Monet sanovat, että Venäjään ei voi luottaa neuvottelukumppanina, mutta eikö sitä kannattaisi kuitenkin yrittää ennen ydinsotaa eikä vasta sen jälkeen?
Monet sanovat, että Venäjään ei voi luottaa neuvottelukumppanina, mutta eikö sitä kannattaisi kuitenkin yrittää ennen ydinsotaa eikä vasta sen jälkeen?
Julki tullut salainen asiakirja osoittaa, että Yhdysvallat painosti Pakistanin hallitusta maaliskuussa 2022 kaatamaan pääministeri Imran Khanin hänen Ukrainan sotaa koskeneen puolueettomuutensa takia.
Yksi jos toinenkin kellokas on kiirehtinyt kertomaan, miten kauhea ja pelottava sekä Putinin pussiin pelaava asia EU-ero olisi. Ilman EU:tahan Suomi olisi omillaan ja päättäisi itse. Mitä siitäkin tulisi?
Ukrainan kerrotaan taistelevan koko vapaan ja demokraattisen maailman puolesta, mutta että kansanäänestyksiä? Jotain rajaa!
Venäläisistä eroamme vain siinä, että toisinajattelijoita eivät lynkkaa valtion turvallisuuselimet, vaan valtamedian suoltamalla narratiivilla rokotetut eliitin hännystelijät ja alamainen kansa.
Venäjä on nyt eristetty lännestä, mutta johtajuuden puutteen vuoksi länsi on eristetty muusta maailmasta, kirjoittaa Silvio Berlusconi.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.