Suomi näyttää odottavan Venäjältä sotimisen ja rajakäytäntöjen osalta korkeampaa moraalia ja hyväntahtoisuutta, kuin koskaan liittolaisiltaan Euroopassa ja Atlantin takana. Muut saavat sotia, emmekä korvaamme lotkauta. Venäjän hyökätessä suhtaudumme, kuin enkeli olisi langennut.

Presidenttiehdokkuutta tavoitteleva ja Suomea Erkki Tuomiojan jälkeen toiseksi pisimpään ulkoministerinä palvellut Paavo Väyrynen sanoi jälleen kerran sen oleellisen tiedotteessaan eilen.

Venäjän viranomaiset ovat vartioineet rajaa myös omalla puolellaan niin, että he eivät ole päästäneet raja-alueelle ihmisiä, joiden matkustusasiakirjat eivät ole kunnossa. Tämä on perustunut hyvään tahtoon naapuria kohtaan, ei mihinkään kansainväliseen oikeuteen tai sopimuksiin perustuvaan velvoitteeseen.

Kaikista Suomen toimista on viime vuosina voinut havaita, että olemme Venäjää kohtaan vihamielinen naapuri.

Olemme soveltaneet Venäjän Ukrainaan hyökkäyksen kohdalla sellaista moraalia, jota emme ehkä koskaan aiemmin historiamme aikana ole soveltaneet sotiin maailmalla. Venäjän hyökkäyksen seurauksena myös suorastaan ryntäsimme toisen samanlaisen suurvallan ja roistovaltion helmoihin.

Suomea eivät ole aiemmin sanottavasti kiinnostaneet Yhdysvaltojen hyökkäykset milloin minnekin eikä meitä tälläkään hetkellä kiinnosta Israelin suorittama siviilien, naisten ja lasten brutaali murhaaminen Gazassa. Gazassa on kuollut lapsia vain muutamassa viikossa enemmän, kuin koko Ukrainan sodassa. Siispä oikea ongelma ei ollut Venäjän hyökkäys Ukrainaan. Kyse on jostakin muusta.


Mainos. Juttu jatkuu alla.


Vain Venäjän tekemiset saavat meidät vihaisiksi. Muiden sodat ja murhaaminen ovat silmissämme arkipäiväisiä. Niille suomalainen ei korvaansa lotkauta eikä nyrkkiä pui. Mitään pakotteita tai boikotteja ei sovelleta.

Kun Venäjä toteuttaa sotilaallisen operaation, menemme kollektiiviseen moraalipaniikkiin ja ihmettelemme, kuinka kukaan saattaa tuollaista tehdä, ikään kuin näkisimme vastaavaa ensimmäistä kertaa. Suhtaudumme, kuin enkeli olisi langennut.

Kyse on vallan kauheasta pahuudesta ja julmuudesta, jonka seurauksena Suomesta ei sovi myydä voita eikä maitoa venäläisille, eivätkö venäläiset ole tervetulleita edes tuomaan rahojaan Suomeen! Kauppojen myymät Maraboun suklaat aiheuttivat haloon, koska Marabouta on myyty Venäjällä. Venäläisille puhelimia myyvän Xiaomin puhelimia ei kuulemma pitäisi enää myydä Suomessa.

Sen sijaan roistovaltio Yhdysvaltojen kanssa voi liittoutua sotilaallisesti ja osa suorastaan vaatii Suomen maaperälle tämän vieraan vallan tukikohtia ja sotavoimia niin lujasti, että jopa Otto Wille Kuusinen jää kakkoseksi.

Israelin kanssa katsottiin olevan mitä parhain hetki allekirjoittaa asekauppapaperit “Daavidin lingosta“. Uutiset siviilien, naisten ja lasten murhaamisesta eivät kantautuneet kabinetteihin saakka.


Suhtautumisemme viestivät oletuksistamme ja odotuksistamme.

Onko kenties niin, että Yhdysvaltojen roistovaltioluonne on niin tuttu ja turvallinen, ettei sitä enää jakseta edes kyseenalaistaa? Onko suomalainen niin turtunut Yhdysvaltojen sotaretkiin ja jatkuvaan sotien tukemiseen kautta koko maailman, että se ei enää aiheuta edes vihaa?

Entä odotammeko Venäjältä jopa korkeampaa moraalia ja hyväntahtoisuutta naapureitaan kohtaan, kuin liittolaisiltamme maailmaa kohtaan?

Siinä missä olemme tottuneet liittolaistemme sotaisuuteen, eivätkä niiden toimet muuta mitään arkisessa käyttäytymisessämme, reaktiomme Venäjän hyökkäykseen Ukrainaan vaikuttivat yhtä voimakkailta, kuin olisimme reagoineet jonkin kauniin ja hyvän yllättävään muuttumiseen pahaksi. Tästä tuskin on kyse, mutta siltä se on näyttänyt.

Tätä taustaa vasten sopii kysyä, mitä me oikein odotimme itärajan suhteen? Sitäkö, että hyvä tahto rajan itäpuolella jatkuisi, vaikka Suomi on jakanut valikoivasti tuomioitaan ja toteuttanut pelkkää vihamielisyyttä? Miksi hyvään tahtoon perustuvat toimintatavat jatkuisivat rajan itäpuolella, kun ne eivät ole jatkuneet rajan tälläkään puolella?

Myöskään Schengen-alueen rajat eivät ole pidätelleet turvapaikanhakijoiden kansainvaellusta Suomeen. Odottaako Suomi siis Venäjältä enemmän tukea ja apua, kuin liittolaisiltaan, vaikka Suomi ei ole omalta osaltaan pitänyt kiinni edes tasavallan presidentti Sauli Niinistön antamasta lupauksesta, joka annettiin 14.5.2022 presidentin kanslian tiedotteella:

Suomi haluaa jatkossakin hoitaa rajanaapuruuden tuottamat käytännön kysymykset asiallisesti ja ammattimaisesti“, tiedotteessa kerrottiin.

Miksi odottaisimme Venäjältä enemmän, kuin liittolaisiltamme? Liittolaisuuksistamme sentään maksamme itsemme kipeäksi.


Suomen liittolaisuus Naton ja Yhdysvaltojen kanssa on saavutettu tekopyhyydellä ja kaksinaismoralismilla. Onko liittolaisuus, joka vaatii koossa pysyäkseen räikeintä mahdollista tekopyhyyttä ja kaksinaismoralismia, jonkun mielestä arvokasta ja kannatettavaa?

Suomi on kadottanut tämän läpilännettymisen myötä rehellisen ja suoraselkäisen suomalaisuuden ja kyvyn itsereflektioon. Jäljellä on vain omituinen moraalikäsitys ja perusteeton kuvitelma omasta poikkeuksellisuudestamme, erinomaisuudestamme ja hyvyydestämme tässä maailmassa ja suhteessa muihin.

Kuvittelemme jopa pahantahtoisuuttamme hyväntahtoisuudeksi ja yllätymme aidosti, kun meitä ei enää toisella puolella aitaa katsota hyvällä.

Miksi näin on? Mistä tämä rikkinäinen moraali on peräisin?

Kimmo Kautio
Kirjoittanut Kimmo Kautio

Kirjoittaja on Vastaan Sanomien perustaja ja päätoimittaja.

Tilaa
Ilmoita
guest

5 Kommenttia
Sisältöpalautteet
Näytä kaikki kommentit
Suomi on sairas lähes kaikin puolin
Suomi on sairas lähes kaikin puolin
11 päivää sitten

Suomi on omaksun mallioppilaan tavoin jenkkien kaksinaismoralismin. Jenkithän kirjoittaa säännöt muille joita se odottaa muiden pilkulleen noudattavan. Itsehän heidän ei niitä sääntöjä tarvitse noudattaa.

pöh
pöh
10 päivää sitten

Nykyäänhän tässä maailmassa tapahtuu täysin järjettömiä asioita.
Syyllisiksi on löydetty niin koronaa, ilmastonmuutosta kuin nyt Venäjääkin.
Venäjää syytetään kaikesta sellaisestakin mikä ei millään tavalla liity venäjään, mutta kun uppoaa ihmisiin niin sitä voipi käyttää.
Miksi nämä “turvapaikanhakijat” olisi Venäjän syy, kun ihan itse päästämme heidät maahan vaikka ei edes tiedetä ketä he ovat?

Puolueeton
Puolueeton
10 päivää sitten

Kirjoitusta voi pitää jopa satiirina, niin hyvin se kuvaa todellista tilannetta, josta kansalaisilla on median ja muutaman poliitikon luoma epätodellinen kuva.
Suomen liittoutuminen on muutaman poliitikon, Koiviston, Ahtisaaren, Niinistön, Marinin, Orpon ja joidenkin virkailijoiden luoma sopimus, jossa kansalaisten todellinen mielipide tuli ilmi yhdessä valtion internettikyselyssä kansalaisille ja laitoksille. Sen tuloksissa Natoon liittymistä muistaakseni 93% piti haitallisena politiikkana. Kyselyn tulos kuitenkin katosi välittömästi. Se kuitenkin kuvasi ajattelevan kansan mielipidettä ei ehkä Yleä seuraavan väestön osan mielipidettä.

Jussi Neuvonen
Jussi Neuvonen
10 päivää sitten

Muistetaan että edes 70-luvulla, taistolaisuuden kulta-aikana CIA:n kritisoiminen ei ollut itsestäänselvä meriitti. Tästä on Jukka Rislakin muistelmissa. Jenkkimielisyyden juuret ovat Suomessa niin syvällä että nyt kuka tahansa voi olla CIA:n kontaktihenkilö ilman pienintäkään riskiä.

Toinen muistuma: jo Kekkoslovakiaa piti moni ulkomaalainen Euroopan amerikkalaisimpana maana. Youth for Understanding! (Eli jenkkivuosi.)

Johan Pomppas
Johan Pomppas
9 päivää sitten

Kyllä me oltiin vihaisia silloinkin kun Baltia itsenäistyi ja Venäjän kommandot piirittivät Vilnan radiotaloa.

Venäläisten joukkojen lentokuljetus Kosovoon/Bosniaan onneksi hyytyi siihen että välissä olevat maat eivät antaneet lentolupaa. Saattoi USAlla olla tekemistä asian kanssa.

Jos joku kolmesta supervallasta pitää järjestystä maailmassa niin ehdottomasti vähiten huono vaihtoehto on USA. Sentään joku hoitaa Gaddafit, Saddamit ym jos eivät pysy nahoissaan. Gazan tapaus haiskahti heti sille että Iran on takapiruna. Kommunistinen Vietnam lopulta kukisti Kamputsean hirmuhallinnon. Pohjois-Korea romahtaisi heti jos Kiina ei olisi takapiruna. Venezuelan ja Nicaraguan edistykselliset hallinnot epäonnistuivat. Miksi jenkkeihin, Eurooppaan sekä Australiaan ja Uuteen Seelantiin on niin kovasti tulijoita, mutta ei Venäjälle ja Kiinaan?

Joillekin vaan kaikki epäkohdat ovat aina jenkkien syytä.



Contact Us

5
0
Kommentoi ja keskustele!x