Suomi näyttää odottavan Venäjältä sotimisen ja rajakäytäntöjen osalta korkeampaa moraalia ja hyväntahtoisuutta, kuin koskaan liittolaisiltaan Euroopassa ja Atlantin takana. Muut saavat sotia, emmekä korvaamme lotkauta. Venäjän hyökätessä suhtaudumme, kuin enkeli olisi langennut.

Presidenttiehdokkuutta tavoitteleva ja Suomea Erkki Tuomiojan jälkeen toiseksi pisimpään ulkoministerinä palvellut Paavo Väyrynen sanoi jälleen kerran sen oleellisen tiedotteessaan eilen.

Venäjän viranomaiset ovat vartioineet rajaa myös omalla puolellaan niin, että he eivät ole päästäneet raja-alueelle ihmisiä, joiden matkustusasiakirjat eivät ole kunnossa. Tämä on perustunut hyvään tahtoon naapuria kohtaan, ei mihinkään kansainväliseen oikeuteen tai sopimuksiin perustuvaan velvoitteeseen.

Kaikista Suomen toimista on viime vuosina voinut havaita, että olemme Venäjää kohtaan vihamielinen naapuri.

Olemme soveltaneet Venäjän Ukrainaan hyökkäyksen kohdalla sellaista moraalia, jota emme ehkä koskaan aiemmin historiamme aikana ole soveltaneet sotiin maailmalla. Venäjän hyökkäyksen seurauksena myös suorastaan ryntäsimme toisen samanlaisen suurvallan ja roistovaltion helmoihin.

Suomea eivät ole aiemmin sanottavasti kiinnostaneet Yhdysvaltojen hyökkäykset milloin minnekin eikä meitä tälläkään hetkellä kiinnosta Israelin suorittama siviilien, naisten ja lasten brutaali murhaaminen Gazassa. Gazassa on kuollut lapsia vain muutamassa viikossa enemmän, kuin koko Ukrainan sodassa. Siispä oikea ongelma ei ollut Venäjän hyökkäys Ukrainaan. Kyse on jostakin muusta.

Vain Venäjän tekemiset saavat meidät vihaisiksi. Muiden sodat ja murhaaminen ovat silmissämme arkipäiväisiä. Niille suomalainen ei korvaansa lotkauta eikä nyrkkiä pui. Mitään pakotteita tai boikotteja ei sovelleta.

Kun Venäjä toteuttaa sotilaallisen operaation, menemme kollektiiviseen moraalipaniikkiin ja ihmettelemme, kuinka kukaan saattaa tuollaista tehdä, ikään kuin näkisimme vastaavaa ensimmäistä kertaa. Suhtaudumme, kuin enkeli olisi langennut.

Kyse on vallan kauheasta pahuudesta ja julmuudesta, jonka seurauksena Suomesta ei sovi myydä voita eikä maitoa venäläisille, eivätkö venäläiset ole tervetulleita edes tuomaan rahojaan Suomeen! Kauppojen myymät Maraboun suklaat aiheuttivat haloon, koska Marabouta on myyty Venäjällä. Venäläisille puhelimia myyvän Xiaomin puhelimia ei kuulemma pitäisi enää myydä Suomessa.

Sen sijaan roistovaltio Yhdysvaltojen kanssa voi liittoutua sotilaallisesti ja osa suorastaan vaatii Suomen maaperälle tämän vieraan vallan tukikohtia ja sotavoimia niin lujasti, että jopa Otto Wille Kuusinen jää kakkoseksi.

Israelin kanssa katsottiin olevan mitä parhain hetki allekirjoittaa asekauppapaperit “Daavidin lingosta“. Uutiset siviilien, naisten ja lasten murhaamisesta eivät kantautuneet kabinetteihin saakka.

Suhtautumisemme viestivät oletuksistamme ja odotuksistamme.

Onko kenties niin, että Yhdysvaltojen roistovaltioluonne on niin tuttu ja turvallinen, ettei sitä enää jakseta edes kyseenalaistaa? Onko suomalainen niin turtunut Yhdysvaltojen sotaretkiin ja jatkuvaan sotien tukemiseen kautta koko maailman, että se ei enää aiheuta edes vihaa?

Entä odotammeko Venäjältä jopa korkeampaa moraalia ja hyväntahtoisuutta naapureitaan kohtaan, kuin liittolaisiltamme maailmaa kohtaan?

Siinä missä olemme tottuneet liittolaistemme sotaisuuteen, eivätkä niiden toimet muuta mitään arkisessa käyttäytymisessämme, reaktiomme Venäjän hyökkäykseen Ukrainaan vaikuttivat yhtä voimakkailta, kuin olisimme reagoineet jonkin kauniin ja hyvän yllättävään muuttumiseen pahaksi. Tästä tuskin on kyse, mutta siltä se on näyttänyt.

Tätä taustaa vasten sopii kysyä, mitä me oikein odotimme itärajan suhteen? Sitäkö, että hyvä tahto rajan itäpuolella jatkuisi, vaikka Suomi on jakanut valikoivasti tuomioitaan ja toteuttanut pelkkää vihamielisyyttä? Miksi hyvään tahtoon perustuvat toimintatavat jatkuisivat rajan itäpuolella, kun ne eivät ole jatkuneet rajan tälläkään puolella?

Myöskään Schengen-alueen rajat eivät ole pidätelleet turvapaikanhakijoiden kansainvaellusta Suomeen. Odottaako Suomi siis Venäjältä enemmän tukea ja apua, kuin liittolaisiltaan, vaikka Suomi ei ole omalta osaltaan pitänyt kiinni edes tasavallan presidentti Sauli Niinistön antamasta lupauksesta, joka annettiin 14.5.2022 presidentin kanslian tiedotteella:

“Suomi haluaa jatkossakin hoitaa rajanaapuruuden tuottamat käytännön kysymykset asiallisesti ja ammattimaisesti“, tiedotteessa kerrottiin.

Miksi odottaisimme Venäjältä enemmän, kuin liittolaisiltamme? Liittolaisuuksistamme sentään maksamme itsemme kipeäksi.

Suomen liittolaisuus Naton ja Yhdysvaltojen kanssa on saavutettu tekopyhyydellä ja kaksinaismoralismilla. Onko liittolaisuus, joka vaatii koossa pysyäkseen räikeintä mahdollista tekopyhyyttä ja kaksinaismoralismia, jonkun mielestä arvokasta ja kannatettavaa?

Suomi on kadottanut tämän läpilännettymisen myötä rehellisen ja suoraselkäisen suomalaisuuden ja kyvyn itsereflektioon. Jäljellä on vain omituinen moraalikäsitys ja perusteeton kuvitelma omasta poikkeuksellisuudestamme, erinomaisuudestamme ja hyvyydestämme tässä maailmassa ja suhteessa muihin.

Kuvittelemme jopa pahantahtoisuuttamme hyväntahtoisuudeksi ja yllätymme aidosti, kun meitä ei enää toisella puolella aitaa katsota hyvällä.

Miksi näin on? Mistä tämä rikkinäinen moraali on peräisin?

Kirjoittanut Kimmo Kautio

Kirjoittaja on Vastaan Sanomien perustaja ja päätoimittaja.