Suuren urheilujuhlan tuntua on ilmassa kun ollaan loppumetreillä sille, että Suomalainen pelitalo Remedy julkaisee pelin nimeltä Alan Wake 2.
Tuleeko tästä pelistä hitti joka valloittaa maailman?
Toivon todella että tulee.
Korruptoitunut hallitus ja sitä tukeva järjestelmä on tarkoituksella sössinyt Suomen talouden.
Ja sen seurauksena esimerkiksi Kotkan satama on huonossa hapessa.
Koronarokote tappaa vanhuksia ja tuhoaa nuorten ihmisten elinajanodotukset.
Venäjä pelottelulla on tuhottu ihmisten mielenrauha ja idänkauppa.
Lisäksi Suomesta tehdään kovalla vauhdilla fasistista kehitysmaata.
Me tarvitsemme sankareita jotka ajavat yhteistä hyvää.
Ja minä en välitä vaikka tuo sankari olisi mielikuvitusihminen.
Olin yli 15 – vuotta koulukiusattuna ( tarha, esikoulu, koulu + armeija ) ja tuossa koulukiusaamishelvetissä elokuvat olivat minulle valtava pelastusrengas.
Mulle se että fiktiivinen hahmo on esikuva ei ole siis mikään iso juttu.
Sinällään fikviivinen hahmo voi olla iso juttu.
Ja se voi olla yhteiskuntaakin muovaava valtava ilmiö.
Ajatelkaapa Harry Potteria: se alkoi kirjasarjana ja muuttui matkan varrella elokuviksi, peleiksi, muovimukeiksi, tapahtumiksi, paidoiksi ja loppupeleissä valtavaksi huvipuistoksi.
Joku laski, että Harry Potterit ovat tuottaneet tai luoneet tässä vuosien varrella yli 50 miljardin dollarin myynnin, josta toki monet tahot ovat ottaneet oman siivunsa.
Sanoilla tehty maailma jonkun ihmisen päässä voi tulla sieltä valtavaksi ilmiöksi, joka konretisoituu yritystoiminnaksi joka työllistää.
Viihde on maailmalla valtava liiketoiminnan muoto ja se tukee myös muuta yritystoimintaa.
Suomi ja varsinkin Kotka on niin henkisesti jäänyt savupiipputeollisuuden mielikuvan jalkoihin, että ymmärrys sille että maailma ei enää toimi samalla tavalla kuin Kekkosen aikaan, niin se ei oikein ole mennyt kovin monelle jampalle päähän.
Alan Waken ja Remedyn menestys toisi lisää uskoa siihen, että Suomessa voidaan tehdä viihdettä joka kiinnostaa maailmalla.
Ja peleissä Suomi onkin menestynyt suhteellisen hyvin, joista Rovio ja SuperCell ovat hyviä esimerkkejä.
Sitä mitä Suomessa ei osata tehdä, niin se on omistaa.
Heti kun joku tekee Suomessa jonkun menestystarinan niin se myydään heti ulkomaille kun joku tarjoaa vähänkin merkittävän summan.
Vaikka kyseinen menestystarina on vasta alkunsa kynnyksellä, niin se myydään heti ja käytännössä ihan liian halvalla siihen potentiaaliinsa nähden jonka se tulee saavuttamaan.
Toivotaan, että Remedylle ei käy samoin.
Toivotaan ettei Remedylle käy kuten Roviolle.
Suomen identiteetin kannalta on hyvin tärkeää, että Suomessa on Suomalaisia kulttuurintekijöitä jotka yrittävät valloittaa maailman.
Tämä luo työllisyyttä ja verovaroja sekä ennen kaikkea on esimerkkinä tuleville sukupolville.
Remedyn kurssi on nyt jotain 23 euron suunnalla ja pari vuotta sitten myin omia Remedyjäni yli 40 eurolla.
Tee siitä omat johtopäätöksesi.
Joten Alan Wake 2 on Suomen kulttuurin kannalta äärimmäisen tärkeä ilmiö, se on tärkeä ilmiö yrittäjyyden lisääjänä ja lisäksi se voi olla myöskin sijoituskohteena ilmiö jos siihen perehtyy.
Sinäkin voit Remedyn osakkeenomistajana olla osa Alan Wake 2 ilmiötä ja jopa hyötyä siitä.
Korruptoitunut järjestelmä ei saa great resettiä läpi jos kansakunta ei köyhdy.
Ja fiktiivinen hahmo voi olla se joka antaa tavalliselle suomalaiselle sen muutaman euron joka pitää Suomen itsenäisenä ja irti eurostoliitosta.
Onko Alan Wake se sankari jota Suomi juuri nyt kipeästi tarvitsee?
Nimittäin Petteri Orpo se ei ole.
Tämän kirjoituksen Vastavuoro -palstalle on kirjoittanutjarno jäppinen
Vastavuoro-kirjoitukset edustavat ainoastaan kirjoittajiensa näkemyksiä.
Tällä on arvoa myös KOTKALAISENA kirjoituksena. Nythän valtamediasta on turha etsiä johdonmukaista “etelä-saimaalaista” tai “itä-savolaista” näkökulmaa, mediapoolia vain kaikkialla. Onko lääniuudistustakin kaikkialla? Muistamme että vuosisataiset identiteetin elementit uudistettiin muutamassa vuodessa olemattomiin. Ehkä kaikki oli taidottomuutta, ehkä olisi hienoa jos kukaan ei olisi mistään kotoisin… Tarina jatkuu.
No, jos puhutaan kotkalaisuudesta ja tästä foorumista, niin yleensä koitan tämän “aluepolitiikan” pitää täältä foorumilta pois.
Mieluusti täällä tuon omia yhteiskunnallisia näkemyksiäni esille ja välillä tämä maailma on mulle liikaa ja pakenen sitä viihteeseen…siitäkin tykkään kirjoitella.
Koitan välillä pitää suhteen vaahtoamisen ja vähän rakentavamman keskustelun välillä tasapainossa, niin paljon kuin se on mahdollista.
Kuitenkin, niin en saa kaikkia näkemyksiäni paikallisissa lehdissä läpi, jotka koskevat “aluepolitiikkaa”.
Kyminlinnasta ja etenkin sen perseelleen menneestä kaavoituksesta ei saisi Kotkassa puhua yhtään mitään.
Ja lisäksi Kymen Sanomat ei enää julkaise mielipiteitäni.
Että miettikää sitä: paikalliset toimittajat yrittävät estää keskustelun kaavasta…ei haise yhtään eihän?
Tämä liittyy silleen tähän foorumiin, että olen parikin kertaa miettinyt tänne vähän voimakkaamman kirjoituksen tekemistä Kyminlinnasta ja siitä pieleen menneestä kaavoituksesta.
En vain tiedä kiinnostaako se ketään.
Ja kun kuitenkin on aiheita joista kirjoittaa kuten vaikkapa Venäjästä tai yleisestä tahalleen aiheutetusta taloudellisesta jamasta, niin en välillä oikein tiedä mitä kirjoittaisin tänne.
Että kyllä minä paikallisesti voin melskata täälläkin, mutta en vain tiedä kiinnostaako se ketään.