Verkkolaiteyhtiöt Nokia ja Ericsson ilmoittivat jättävänsä Venäjän markkinat vuoden 2022 loppuun mennessä. Nyt yhtiöt kamppailevat kannattavuutensa kanssa. Nokia ilmoitti torstaina rajusta kulukurista ja työpaikkojen vähentämisestä.
Verkkolaiteyhtiö Nokia pyrkii 800–1 200 miljoonan euron vuosittaisiin bruttokustannussäästöihin vuoden 2026 loppuun mennessä.
Tavoite tarkoittaa käytännössä sitä, että yhtiö tavoittelee jopa 14 000 työpaikan vähentämistä. Suomessa Nokia aikoo irtisanoa noin 450 työntekijää. Yhtiö selittää toimia markkinatilanteen heikentymisellä.
“Uskomme edelleen, että markkinat tarjoavat meille merkittäviä mahdollisuuksia keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä. Pilvilaskentaan ja tekoälyyn liittyviä suuria odotuksia ei pystytä lunastamaan ilman laajoja investointeja tietoliikenneverkkoihin, joilta vaaditaan jatkossa yhä edistyneempiä ominaisuuksia. Koska emme kuitenkaan voi olla varmoja markkinakäänteen aikataulusta, ryhdymme nyt toimenpiteisiin“, sanoo Nokian toimitusjohtaja Pekka Lundmark yhtiön tiedotteessa.
Sekä Nokia että Ericsson kertoivat jättävänsä Venäjän markkinat vuoden 2022 loppuun mennessä. Nokia kertoi tiedotteessaan 12.4.2022, että vetäytymispäätöksellä ei ole vaikutusta yhtiön taloudellisiin näkymiin.
“Maasta poistuminen viedään loppuun asti. Emme toimita Venäjälle mitään“, Lundmark kommentoi tuolloin.
Ericssonin kerrottiin jo huhtikuussa ryhtyvän odotettua isompiin säästötoimiin kannattavuutensa varmistamiseksi. Ericsson kertoi aikovansa karsia kustannuksia tänä vuonna 11 miljardia kruunua.
Noin puolet Venäjällä olevista tukiasemista on Nokian tai Ericssonin valmistamia. Verkkolaitteiden lisäksi yhtiöt tekevät verkkojen toimintojen kannalta tarpeellisia ohjelmistoja.
Venäjän digitaalikehitys- ja viestintäministeri Maksut Shadaev on aiemmin kertonut neljän venäläisen teleoperaattorin investoivan 1,45 miljardin euron edestä venäläisvalmisteisiin laitteisiin.
Joulukuussa Ilta-Sanomat hehkutti, kuinka pakotteet alkavat pian purra ja Venäjän verkot rampautuvat Nokian ja Ericssonin lähdön myötä.
Tällä hetkellä näyttää siltä, että pikemminkin Nokian ja Ericssonin kyvyt tehdä tulosta ovat rampautuneet.
Lähteet: Ilta-Sanomat, Yle, Nokia, IS Digitoday, MTV Uutiset, Helsingin Sanomat
Kuvituskuva: Raysonho @ Open Grid Scheduler / Grid Engine/Wikimedia Commons, CC0 1.0 DEED
Ylpeys käy lankeemuksen edellä…