Valtion omistama rahoitusyhtiö Finnvera kertoo verkkosivuillaan, että Suomen vientiin on tulossa miljardien eurojen lovi.

Suomen viennin kasvu saattaa alentua kohdemaiden heikon talouskehityksen takia noin 4 miljardilla eurolla vuonna 2023 ja 1,5 miljardilla eurolla vuonna 2024. Asia käy ilmi Finnveran tuoreesta Rahoitus & kasvu -katsauksesta.

Suomen tärkeimmät tavaraviennin kauppakumppanit heinäkuussa 2023 olivat Saksa, Yhdysvallat, Ruotsi, Hollanti, Kiina, Puola ja Viro, joiden yhteenlaskettu tavaravienti kattoi liki 60 prosenttia kaikesta tavaraviennistä. Euromääräisesti Suomen tavaravienti on alentunut viime aikoina maasta riippuen jopa 12–25 prosenttia.

Viennin alentuminen on isku Suomen kansantaloudelle, joka on vahvasti riippuvainen viennin tuomista tuloista ja arvonlisästä“, Finnveran pääekonomisti Mauri Kotamäki sanoo.

Kotamäen mukaan vientikysynnän heikentymisen iskua Suomen talouteen vahvistaa se, että Suomen talouskasvu on ollut nollissa jo kohta vuoden ja kuluttajien luottamus on poikkeuksellisen pessimististä.

Euroalueen inflaatio on hidastunut nousseista koroista ja euromaiden talouskasvun hidastumisesta johtuen.


Mainos. Juttu jatkuu alla.


Näyttää siltä, että sekä Suomi että euroalue vajoaa vähintään mietoon taantumaan, mikä korjaa ”kuin itsestään” myös inflaatio-ongelman. Tämä tietää enemmän konkursseja yrityksille, mutta todennäköisesti, varsinkin mikäli tilanne pitkittyy, myös työttömyyden kasvua“, Kotamäki sanoo.

Kommentti:

Suomen talouden ja viennin näkymät eivät olisi aivan näin lohduttomia, mikäli valtionjohtomme kykenisi huolehtimaan kansallisista eduistamme ja hyödyntämään täysimääräisesti muun muassa idänkaupan mahdollisuuksia.

Venäjään kohdistuvilla pakotteilla olemme kuitenkin ampuneet itseämme jalkaan, ellemme peräti päähän.

Eurostatin tilastojen mukaan Euroopan unionin jäsenmaiden vienti Venäjälle laski viime vuonna 38 prosenttia eli 34,0 miljardia euroa edellisvuodesta.

Lasku on jatkunut tänäkin vuonna. Esimerkiksi tammi-helmikuussa EU-maiden vienti Venäjälle oli 7,2 miljardia euroa, mikä oli 50 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Kuitenkin esimerkiksi Latvia ja Slovenia ovat samaan aikaan lisänneet vientiään Venäjälle. Suomen vienti Venäjälle puolestaan on laskenut jopa huomattavasti jyrkemmin kuin EU-maissa keskimäärin!

New York Timesin tietojen mukaan esimerkiksi Kiinan ja Turkin vientiluvut Venäjälle kasvoivat niin ikään hurjasti Venäjän helmikuisen Ukrainaan hyökkäyksen jälkeen. Lokakuun 2022 loppuun mennessä Turkin vienti Venäjälle oli kasvanut peräti 113 prosenttia ja Kiinankin vienti 24 prosenttia.

Idealistinen, Washingtonia ja Brysseliä mielistelevä politiikka, jonka Suomi on omaksunut viime vuosina, tekee hitaasti, mutta varmasti tehtävänsä Suomen kurjistamiseksi.

“EU:n meille itsekkäistä syistään asettama pakotepakkopaita kurjistaa Suomea ja on tekemässä meistä Pohjolan pussinperän viemällä meiltä tärkeän kauppa- ja yhteistyökumppanin. EU:hun nojaava idealistinen ulkopolitiikkamme onkin vakavassa ristiriidassa Suomen geopoliittisen aseman asettamien realiteettien kanssa”, kirjoitti vapauden liiton 2. varapuheenjohtaja Niko Aleksanteri Kauko vieraskynässään Vastaan Sanomille toukokuussa 2022.

Lähteet: Finnvera, New York Times, STT

Kuvituskuva: Jätkäsaaren satama vuonna 2008. Kari Hakli, CC BY 4.0 DEED

Kimmo Kautio
Kirjoittanut Kimmo Kautio

Kirjoittaja on Vastaan Sanomien perustaja ja päätoimittaja.


Kumppani-ilmoitukset



Haluatko lukea geoblokattuja uutisia, esimerkiksi Venäjän mediasta? Tarvitset vain VPN-palvelun.

Tilaa
Ilmoita
guest

4 Kommenttia
Sisältöpalautteet
Näytä kaikki kommentit
Puolueeton
Puolueeton
1 kuukausi sitten

Tilanteellehan ei voi saada muutosta. Suomalaiset äänestivät hallituksen, joka johtaa kamalaan tilanteeseen. Tosin ei voi yksin äänestäjiä moittia, äänestäjät on johdatettu harhaan ja heränneevät liian myöhään, josko edes heräävät elinaikanaan.
1800 luvulla syntynyt Liberalismi on vastustanut hallitsijoiden yksinvaltaa ja talouden vapaan toiminnan esteitä.
Uusliberalismi on 1940-luvulla syntynyt talouspoliittinen suuntaus,[1][2] jonka mukaan yksityinen omistusoikeus, vapaat markkinat ja vapaakauppa edistävät parhaiten ihmisten hyvinvointia.
Täytynee ottaa pakotettuna käytöön uudisana Uusinuusliberalismi. On syntynyt talouspoliittinen suuntaus, kun lopetetaan yksityinen omistusoikeus, vapaat markkinat ja vapaakauppa. Silloin edistetään parhaiten läntisen maailman talousfoorumin (WEF) pyrkimyksiä. Kaikki idästä tullut on pahaa. Ehkä pahinta energia mutta myös luonnonmukaisuutta tavoitteleva kulttuuri ja tietenkin idän kulttuurin antiWEFpiirteet.

pöh
pöh
1 kuukausi sitten
Vastaa  Puolueeton

Sen verran voi nopeesti kommentoida että eihän meillä ole mitään mahdollisuutta “hyvään hallitukseen” siis hallitukseen joka ajattelisi Suomen parasta.

Jussi Neuvonen
Jussi Neuvonen
1 kuukausi sitten
Vastaa  pöh

Juuri tällä hetkellä juuri näin. Vaikka osaisikin niin ei uskaltaisi. Mutta mikään mikä on ei pysy.

Hema
Hema
1 kuukausi sitten
Vastaa  Puolueeton

Tällä uusimmalla on jo nimi; Kommunismi, ja koska tässä kommunismissa johtavana elimenä on hallitusvallan käyttäjiä, sekä globaalien yritysten asiamiehiä, kyseessä on Fasismi. Suomen aivojaankäyttämättömillä poliittisilla toimijoillakin on toimintaansa kuvaava nimi, Idiotismi. Tulisi halvemmaksi painaa jokaisen virkamiehen ja edustajan käyntikorttiin, tittelin kohdalle, Idiootti.



Contact Us

4
0
Kommentoi ja keskustele!x