Jakarta korosti liittoutumatonta asemaansa ja sanoi, että se tavoittelee hyviä suhteita kaikkiin maihin.

Indonesian puolustusministeri on kiistänyt antaneensa yhteistä lausuntoa yhdysvaltalaisen kollegansa kanssa Washingtonin vierailullaan.

Pentagon julkaisi 24. elokuuta yhteisen lehdistötiedotteen, jossa kritisoitiin Moskovaa ja Pekingiä.

Pentagonin lausunto väitti, että sekä Yhdysvallat että Indonesia “yhtyivät näkemykseen, että Kiinan kansantasavallan laajat merioikeudelliset vaatimukset Etelä-Kiinan merellä ovat ristiriidassa kansainvälisen oikeuden kanssa“.

Lausunto myös tuomitsi “yhteisesti” Moskovan toimet Ukrainassa ja vaati Venäjän joukkojen “täydellistä ja ehdotonta vetäytymistä“.

Indonesian puolustusministeri Prabowo Subianto sanoi, ettei Yhdysvaltain lausunto heijasta hänen maansa kantoja ja totesi, että Indonesia pyrkii ystävällisiin suhteisiin sekä Venäjän että Kiinan kanssa.

“Ei ole yhteistä lausuntoa eikä lehdistötilaisuutta. Minun on tärkeää korostaa, että suhteemme Kiinan kanssa on erittäin hyvä. Kunnioitamme toisiamme, meillä on jo keskinäinen ymmärrys. Välitin sen Yhdysvalloissa”, hän sanoi.

“Olemme läheisiä ystäviä Kiinan kanssa, kunnioitamme Amerikkaa ja etsimme ystävyyttä Venäjän kanssa“, Subianto lisäsi.

Subianto ilmoitti suunnitelmistaan vierailla Pekingissä ja Moskovassa tulevina kuukausina ja toivoi, että Jakarta voisi toimia sillanrakentajana kilpailevien valtioiden välillä.

Subianton matkalla Yhdysvaltoihin maat sopivat sotilaallisen yhteistyön tehostamisesta, yhteisistä sotaharjoituksista ja asekaupoista.

Kommentti:

Huomionarvoista suomalaisesta näkökulmasta on se, että Indonesia kertoo tavoittelevansa Suomen pitkäaikaisesta ulkopolitiikasta tuttua sillanrakentajan asemaa, samoin kuin Pakistankin teki pääministeri Imran Khanin johdolla.

Yhdysvaltojen puuttuminen myös Pakistanin asioihin Khanin kaatamiseksi ja nyt lausuntojen antaminen ilman Indonesian virallista hyväksyntää kuvastavat osaltaan sitä, millaista painostusta maa harjoittaa.

Monissa maailman maissa mitä ilmeisimmin kuitenkin ymmärretään maailmanjärjestyksen perustavanlaatuinen muutos Yhdysvallat-vetoisesta länsihegemoniasta kohti moninapaisuutta.

Tällaisessa maailmassa Suomenkin ulkopolitiikasta kylmän sodan ajoilta tuttu puolueettomuus on toimiva strategia ja hyvät suhteet kaikkiin ilmansuuntiin ovat maan talouden menestysresepti.

Lähteet: Kompas.id, RT, Yhdysvaltain puolustusministeriö

Kuvituskuva: US Embassy Jakarta/FLICKR, Public domain

Kimmo Kautio
Kirjoittanut Kimmo Kautio

Kirjoittaja on Vastaan Sanomien perustaja ja päätoimittaja.

Tilaa
Ilmoita
guest

1 Kommentti
Sisältöpalautteet
Näytä kaikki kommentit
Jussi Neuvonen
Jussi Neuvonen
21 päivää sitten

Suomen tilanne olisi siis säilynyt kohtalaisena jos ei olisi tehty mitään, siis dramaattista ja valtiojohdon tasolla. Mutta vanhasta ikävystyttävästä puolueettomuudesta piti kokonaan luopua juuri kun se oli suurinta mahdollista älyttömyyttä. Ei hyvää päivää.

Tietenkään kukaan ei voi olla VARMA mistään näin valtavassa konstellaatiossa. Mutta meillä yksikään poliittinen kellokas ei edes yritä näytellä kokonaisuuksien hahmottamista. Ainakaan eivät siis yritä pettää äänestäjiään.



Contact Us

1
0
Kommentoi ja keskustele!x