KIIREELLISET IDEOLOGISET LEIKKAUKSET
Heti ensitöikseen sinimustaksi kutsuttu oikeistohallitus tulee suorittamaan massiiviset ja erittäin epäoikeudenmukaiset leikkaukset sosiaaliturvaan. Hallitusohjelmaan kirjatut muutokset ja leikkaukset ovat todella brutaaleja sekä raukkamaisia hyökkäyksiä vähäosaisia kohtaan. Näihin verrattuna Sipilän hallituksen kikyt olivat niitä kuuluisia amatöörien puuhasteluja. Toki muistissa vielä silti ovat.
Virkamiehet valmistelevat parhaillaan tiukalla aikataululla lakiesityksiä, koska osan on tarkoitus astua voimaan jo ensivuonna. Kiirettä lisää myös se, että hallituksen ympärillä kuohuu ja pärskähtelee kova aallokko. Perussuomalaisten liepeillä viihtyvä rasismikohu on sekoittanut pakkaa ja tulehduttanut tilannetta. On veikkailtu jossain vaiheessa hallituksen jopa kaatuvan tai sitten tehdään kokoonpanoon muutoksia. Kokoomus on vuosikausia hekumoinut kovista leikkauksista, joilla isketään vähäosaiset kerralla kanveesiin. Petteri Orpo tarvitsee perussuomalaiset hallituksessa ainakin siihen asti, että saa suoritettua nämä kokoomuksen ideologiset leikkaukset. Hyödyllisiä ihmisiä tarvitaan. Hallitus yrittää luovia ristiaallokossa nykyisellä kokoonpanolla kunnes leikkaukset on nuijittu pöytään.
Enenevissä määrin perussuomalaiset kohuineen käyvät hallitukselle ja myös kokoomukselle rasitteeksi. On mahdollista, että hallituksen kokoonpanossa tapahtuu vaihtoja. Onkin syytä palauttaa mieliin, että vuonna 2017 Petteri Orpo oli Juha Sipilän rinnalla näyttämässä silloisessa hallituksessa oven paikkaa halla-aholaisille. Syyksi kerrottiin arvopohja, eikä majatalossa ollut enää sijaa. Kokoomuksen kannatus ei notkahda leikkauksista, mutta perussuomalaisten kannatukseen ne vielä vaikuttavat. Kaikin puolin on merkkejä, että perussuomalaisilla on edessään deja-vu edellisen hallitusvierailun tapaan. Kuulostaa, että oppositiosta voidaan tietyin ehdoin tarvittaessa tulla korvaamaan perussuomalaiset. Esimerkiksi demarit voivat sieltä ilmestyä. Voin jo melkein nähdä, kuinka shampanjasosialistit pesevät käsiään Pontius Pilatuksen tapaan. Emmehän me ole mitään leikanneet. RKP:n mieliksi avataan maahanmuutto-ohjelmaa ja poistetaan sieltä perussuomalaisten piirtämät kosmiset kiristykset. Ja katso, näin se matka jatkuu.
Tulevat kovat leikkaukset ovat jääneet osittain rasisti- ja fasistikorttien nostelun varjoon. Leikkausten savuverhoksi muuttunut korttien nostelu tuntuu hetkittäin jopa yliampuvalta. Mutta toisaalta, jos näin saadaan hallituksen kivijalka murenemaan ennen leikkauksia, niin eihän siinä mitään. Tarkoitus pyhittää keinot. Kohta alkaa tapahtua.
Ari Saukko, Tervola
Tämän kirjoituksen Vastavuoro -palstalle on kirjoittanut
Ari Saukko
Vastavuoro-kirjoitukset edustavat ainoastaan kirjoittajiensa näkemyksiä.