PRESIDENTTIPELIÄ

Vääjäämättömästi hiljalleen lähestyvään presidenttipeliin media on tasaisin väliajoin tarjoillut kolmea henkilöä. Tällä luodaan kansalle illuusiota, jotta tämä karnevaali on ainoastaan kolmen kauppa. Media tyrkyttää meille täysin palkein keskustan Olli Rehniä, vihreiden Pekka Haavistoa sekä ulkopoliittisen instituutin johtajaksi istutettua Mika Aaltolaa.

Olli Rehn on ilmoittanut lähtevänsä ehdokkaaksi valitsijayhdistyksen kautta. Keskusta-aktiivit keräävät kiivaasti kannatuskortteja, mutta Ollilla on toki vielä mahdollinen takaporttikin. Voi olla, että syyskuun ylimääräisen puoluekokouksen jälkeen hän on virallisesti myös keskustan ehdokas. Kuulostaa varsin kätevältä ja keskustamaiselta. Pekka Haavistolla on kakkosena olemisesta kokemusta jo kahdesti. Onhan se hokemakin, jotta kolmas kerta toden sanoo. Pekkakin tähyää ykköspallille valitsijayhdistyksen kautta. Vihreää varjoa voi yrittää karistaa liepeiltään valitsijayhdistyksellä. Kannattaa kuitenkin varautua, että Caruna-kauppoja ja Al-Holi retkiä muistellaan uudestaan. Kertaus on opintojen äiti. Yksipuolisen kyllästyttävällä Mika Aaltolalla tuntuu olevan kova hinku presidentiksi. Tarinoinnit eivät kovin valtiomiesmäisiä ja diplomaattisia ole. Toistuvasti itseään esiintuovan Aaltolan paidatta pullisteleva poseeraus tuo mieleen itänaapurin mahtimiehet.

Onneksi presidenttipeliin on jo ilmoittautunut muitakin kuin nämä kolme iltapäivälehtien maskottia. Selväsanaisesti asioista puhuva Hjallis Harkimo on puolueensa Liike Nytin ehdokas. Tuttu ja turvallinen keskustan Paavo Väyrynen pyrkii ehdokkaaksi valitsijayhdistyksen kautta. Väyrynen ei ole ensimmäistä kertaa pappia kyydissä presidenttipelissä. Iän ja kokemuksen tuomaa viisautta ja valtiomiesmäisyyttä löytyy vaikka muille myydä. Perussuomalaisten suur-kaliffi Jussi Halla-aho ilmoitti myös vastikään pyrkivänsä presidentiksi. Sarkasmista sekä sotaisan synkistä yksinpuheluistaan tunnettu Halla-aho siunattaneen elokuun puoluekokouksessa puolueen ehdokkaaksi. Omiensa parissa mestarin arvonimeä kantavalle tuskin kilpailijoita ilmaantuu, vaikka esimerkiksi Sebastian Tynkkynen olisi ajan hengen mukaisesti oiva vastaveto vihreiden Haavistolle.

Demarien leirissä on vielä hiljaista. Demarit valinnee ensin kovin sotaisan Sanna Marinin seuraajan ja ehkäpä sen jälkeen ilmestyy demarien ehdokas presidenttipeliin. Kulisseissa varmasti jo väännetään. Heidän europarlamentaarikolta Eero Heinäluomalta ainakin löytyisi tehtävässä tarvittavaa karismaa. Nykyisestä vasemmistoliitosta ei pilkistele kovinkaan presidenttimäisiä henkilöitä. Vasemmistoliiton kannattaisi alkaa vaihtamaan puoluejohtoa uskottavuuden ja linjan palauttamiseksi. Kokoomuksen Petteri Orpolla on paimennettavaa sinimustan hallituksensa ministereissä, mutta josko sieltä vaikka Elina Valtonen ilmestyisi kisaan. En pitäisi ihmeenä lainkaan.

Ummehtuneiden kähmyjen rivistön lomasta presidenttipeliin pilkahtelee auringonpaistettakin. Saara Huhtasaari pyrkii tasavallan presidentiksi valitsijayhdistyksen kautta. Saara on raikas ja uusi tuulahdus presidenttipeliin. Hän voi olla hyvinkin se pitkään kaivattu mustahevonen. Hän sanoo tarjoavansa erilaisen vaihtoehdon. Poliittisen jargonin, tabujen sekä muunnellun totuuden puhumisen aika on ohi ja Saaran mukaan on aika puhua kaikista asioista niiden oikeilla nimillä.Ulkopoliittisessa kanssakäymisessä tärkeintä on diplomatia sekä pyrkimys rauhaan. Pientä heittoa on myös perussuomalaisten mestarille;  diplomatiaa eivät edusta signeeratut tykinammukset tai kuoleman toivotukset naapurivaltion sotilaille. Saaran sisko Laura Huhtasaari teki kelpo tuloksen ollessaan perussuomalaisten ehdokas edellisellä kerralla. Kyllä tästä vielä kisa tulee ja tunnen kuinka vauhti kiihtyy.

Presidentti ainakin vaihtuu tällä kertaa. En jää kaipaamaan naapurivihaa kylvävää kapteeni Amerikan sylikissaksi ja juoksupojaksi kuoritunutta arvojohtajaa.

Ari Saukko, Tervola

Kirjoittanut Ari Saukko