Nykyiset iPhone-sukupolvet ovat saaneet vapaasti kasvaa moraaliltaan tekopyhälle korkkiruuville amerikkalaisen hömpän parissa, vaikka Yhdysvaltojen historia on täyttä sotien historiaa. Tulos näkyy sosiaalisessa mediassa ja pian myös lähikauppasi hyllyssä.
Viimeisin Ukrainan sotaan liittyvä boikottivouhotus on viime päivinä koskenut elintarvikejätti Mondelezia, jonka tuotemerkkejä ja niistä erityisesti Marabouta on kiihkeästi vaadittu Suomessakin boikotoitavaksi.
Marabou-boikottiin ovat tähän mennessä ottaneet osaa suurista yrityksistä ainakin TallinkSilja, Ikea, Viking Line ja VR.
Boikotin syynä on uutistietojen mukaan se, että Mondelez jatkaa toimintaansa Venäjällä. Yhtiöllä on maassa tehtaita ja myyntiä. Ukraina on asettanut Mondelezin toukokuun lopulla mustalle listalle, koska yhtiö on maksanut veroja Venäjän valtiolle.
Kiihkeimmin ja näkyvimmin Suomessa Marabou-boikottia on vaatinut kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen.
“Ei rahaa Putinin Venäjälle”, Heinonen vaahtoaa Twitterissä.
Samaan someraivoon, -itkuun ja -parkuun ovat ottaneet osaa monet muutkin sosiaalisen median käyttäjät.
Huvittavinta näissä boikottivaatimuksissa lienee se, että amerikkalaisen teknologiajätti Applen iPhone-puhelinten markkinaosuuksista päätellen kohtuullisen moni on tuutannut boikottivaatimuksensa ilmoille kyseisellä tuotteella.
Tämän voi arvella koskevan myös Heinosta, sillä kansanedustajien luontaisetuihin kuuluvat puhelimet ja tabletit ovat oletettavasti joko Applen tai Samsungin laitteita. Ilta-Sanomien arvion mukaan iPhone on ollut myös pääministeri Sanna Marinin käytössä eduskunnan tarjoamana työpuhelimena.
Amerikkalaisten tuotteiden boikoteista ei ole – jostain kumman syystä – kuulunut pihaustakaan, vaikka Yhdysvallat on pommittanut esimerkiksi Somaliaa vuodesta 2007 ja tänäkin kesänä kolme kertaa sitten toukokuun 20. päivän, maan muista ja aiemmista sotasynneistä puhumattakaan.
Nykyiset iPhone-sukupolvet saivat – kenties samasta oudosta syystä – kasvaa aivan vapaasti moraaliltaan tekopyhälle korkkiruuville amerikkalaisen hömppäviihteen parissa, vaikka esimerkiksi Yhdysvaltojen vuoden 2003 hyökkäys Irakiin oli törkeydessään ja valheellisuudessaan vertaansa vailla.
Yhdysvallat on aloittanut ainakin 251 sotilaallista interventiota vuosina 1991–2022. Tämä ilmenee Yhdysvaltain kongressin puolesta tietoja keräävän Yhdysvaltain hallituksen laitoksen Congressional Research Servicen raportista. Yli 200 interventiota sitä parempaa sotaa, joka ei boikotteja kaipaa.
Kesäloman kunniaksi taidankin nauttia levyllisen Maraboun maitosuklaata ja selata raporttia hyvällä omatunnolla; Xiaomin älylaitteella.
Se on nykyään media joka määrittelee ihmisten mielipiteet.
Poliitikkojen luulisi tai ainakin toivoisi silti tietävän muutakin kuin mitä iltalehti kertoo..
Poliitikot ovat niitä eniten harhaanjohdettuja, turvonneita egoja kun on helppo voidella. Ihmettelen eniten sitä, kuinka kaikkialta ympäriltäni ihmisiltä tuntuu pudonneen aivot ja “munat”. Yhä vielä on älyllisesti lapsellista ryhtyä mannekiiniksi toisten sotapropagandalle ja täysin itsetunnottomat etä-älypuhelillittäjät juoksevat kilvan julistamaan jotain mitä heidän (aivotoiminta-by-proxy-) laitteensa ehdottavat. Todellakin tarkoitan että heidän laitteensa edottavat, tai valikoivat näytettävää sisältöä, ja ennenkaikkea EI- näytettävää sisältöä. Sanakirjakysymyksissä vastaa Wiki, ja politiikka ja talousaiheissa Hesari. Omia aivoja ei selvästi enää saada tai uskalleta käyttää. Sodassa on aina hyvä vastaan paha, ja kun sinun on joustettava, on kysymyksessä silloin oma LIIALLINEN itsekkyytesi vastaan YHTEINEN HYVÄ. Nyt kaikkien yhteinen hyvä vaatii että paha kukistetaan, ja omistajuutesi taakkaa kevennetää ihan yhteisen hyvän vuoksi.
Minä aion lopun elämäni muistaa ketkä meidät EU-kommunismiliittoon huijasivat, kuka sotilaita ja sotaisaa liitoutumaa tänne kaikin keinoin junaili, ja ennenkaikkea ketkä MYRKKYGMO-piikkiä ylistäen, sitä epäilijöitä jo keskytysleireille oli ajamassa. En milloinkaan unohda ja jonain päivänä kohtaamme vielä.
Totta kirjoitat. Järkyttyneenä oon seurannut olentojen sieluttomuutta. Valheesta valheen perään ja niitä kiihkossa julistavat.
Allekirjoitan artikkelin sinänsä, mutta lisäisin toisensuuntaisen ja sitäkin oudoksuttavamman faktan:
Meinaan, Marabou-boikottihan nimenomaan palvelee Venäjää, ei muuta. Ja samalla tekee hallaa länsimaiselle omistajalleen Mondelezille.
Jokainen pennonen jonka venäläiset käyttävät/käyttäisivät länsimaisiin tuotemerkkeihin, on/olisi pois Venäjältä, siis pois Venäjän taloudesta, sotakoneistosta, ja hyvinvoinnista – palvellen siis juuri sitä tarkoitusta mitä länsimaat peräävät.
Sen sijaan jos/kun länsimaisten tuotteiden tarjonta Venäjällä evätään, siirtyy kulutus venäläisiin vastaaviin, kohentaen Venäjän tilaa kaikin puolin, ja kannustaen venäläisfirmoja kehittämään yhä paremmin myyviä tuotteita.
Venäläisten tuotteiden ostamisen lopettaminen olisi loogista russofobian nimissä, ja Mondelezin osalta se voisi päteä myös Venäjän-tehtaillaan valmistettujen tuotteiden länsituontiin, mutta niitä ei kuitenkaan tietääkseni ole ainakaan suurta osaa länsimaissa myytävistä Mondelezin tuotteista.
”Venäjän vahingoitamiseen” tähtäävässä toiminnassa pitäisi siis nimenomaan pyrkiä maksimoimaan länsimaisten tuotteiden vienti Venäjälle, ja minimoimaan venäläisten tuotteiden tuonti länteen. Myös länsimaisten firmojen Venäjän-tehtailla valmistettuja tuotteita voitaisi välttää tuomasta länteen, mutta sen sijaan myös Venäjällä pyörivistä länsiomisteisista tehtaista tuotteiden myynti Venäjän markkinoille on hyvä tapa saada välistävedettyä venäläistä rahaa länteen.
Itse jätän siis tässä nyt ottamatta kantaa siihen miten Venäjän toimintaan pitäisi suhtautua, kuten myös siihen onko boikotti sinänsä oikein vain väärin, mutta tällä länsimaisten kulutustavaroiden vienti”boikotilla” tehdään ainoastaan palvelus Venäjän suuntaan ja ammutaan tässä ”kauppasodassa” itseämme jalkaan.
Eri asia voivat olla jotkut aivan erikoiset tuotteet jollaisia ei vastaavia ole helposti/yhtä halvalla saatavilla Venäjältä eikä sen liittolaismaista, mutta mikään suklaa ei sellainen ole – niitä löytyy yhtä hyviä ja Marabouta parempiakin venäläisfirmojen tekeminä pilvin pimein ja paljon halvemmalla jo ennestäänkin. Kukaan ei vihastu Putinille siksi ettei saa Marabouta – päin vastoin isänmaallinen kansa kumartaa Putinille joka on vaikka sitten välillisestikin saanut aikaan kotimaisen tuotannon suosimisen kasvua.
Koko buumi Venäjältä vetäytyvistä yrityksistä on pelkkää hyvesignalointia. Viisaimmat myivät koko liiketoimintansa paikalliselle yritykselle. Kyllä Venäjälläkin on porsaanreikiä osaavia lakimiehiä eikä se vaadi kun uuden firman perustaminen jolle myy koko tuotannon oikeuksineen, uus logo ja habitus, ja homma jatkuu.
Petovaltio mikä petovaltio. Muiden petovaltioiden joukossa. Perustajaisät olivat muurareita
ja illuminaatteja, okkultisteja. Vain kansa oli kristillinen aikansa,usko ohenee siellä kuten
muuallakin lännessä vauhdikkaasti. Ja seuraukset näkyvät; petomaisuus
käy ilmi kaikilla tahoilla ja tasoilla kaikkialla. Entistä selvemmin ja meno vain kiihtyy.
Jos yhtä sanaa pitää käyttää se on kai “kaksoisstandardi”. Valitettavasti se on suomessa sanahirviö. Ja melkein tuntematon Suomessa, hyvästä syystä. Meillä nykymenon hyväksyvien itsepetos ja puolivillaisuus ovat niin valtavia että muutoskin olisi valtavan tuskallinen. Siihenhän sisältyy riskejäkin, entä jos lähtee työpaikan lisäksi lähtee ammattikin…
Kaikki tämä suunniteltiin kauan sitten: 2005 hallituksen tilaama ( oikeusministeriö); tutkimus Media ja demokratia … kriittinen näkökulma kertoo m. seuravaa: ”Ratkaisevassa roolissa tässä on YLE”. ”Tärkeää on myös pienten, mutta merkittävien lehdistötukien käyttö”.
Pää-”medialähteet” on siis lahjottu 2005 vuodesta lukien massiivisesti.
Kertomatta on kansalle jätetty mm. Suomen ”perustuslain” 118 § 3 momentti: Kansalaisten kokemat ihmisoikeusloukkaukset… syyteoikeutta ei kuitenkaan ole mikäli syyte perustuslain mukaan on käsiteltävä Valtakunnanoikeudessa. ( PL muutos 2011 ); He 99 – 104 / 2022 vp : Huoltovarmuuskeskukselle on luotava uusi tehtävä; Suomeen on tehtävä päivittäismaksamisen hätä-pankkijärjestelmä, koska kaikkien pankkien serverit ovat maan rajojen ulkopuolella.
”Corona” esimerksiksi Suomen hallituksessa tiedettiin 2010 – 2011 : Perustuslain tarkastamiskomitean mietintö 9 /2010 : Poikkeusoloja koskevaa lainsäädäntöä tulee muuttaa niin, että poikkeusolot voidaan sotatilan lisäksi julistaa kansainvälisen elimen ilmoittaman pandemian seurauksena . ( lakitekstissä sanahässäkkä, joka tarkoittaa pandemiaa).
Piikkien haitat oli tiedossa kauan sitten: Terveyskirjasto Duodecim: ”Sikainfluenssa-pandemaia 2009 – 2010 ja rokotuksia seurannut narkolepsia.
”Narkolepsiaan syyllisenä pidetään yksilöllistä perinnöllistä alttiutta, sekä rokotteen sellaista rakennetta, jota ei ole yhdessäkään nykyisessä rokotteessa.”
Terveyskirjasto on jokaisen terveydenhuollon ammattilaisen käytössä; joten miten ihmeessä media heille syötti täysin virheellistä tietoa ”uuden tyyppisten rokotteiden” turvallisuudesta.
15 % Suomalsia on perinnöllinen alttius; joten heidän kohdallaan suuri riski oli tuon tutkimuksen mukaan olemassa !
Sikapiikki siis oli laitos ihmiskoe, joka toistettiin 10 vuotta myohemmin massiivisena ”pakkorokotuksena ”.
Tässä riittävät tiedot poliisille rikostutkinnan aloittamiseksi !
Kiinassa ne kaikki iphonet tehdään. Ja Kiinahan tukee Venäjää ja niillä on sama päämäärä: juutalaiseliitin ja niiden dollarin tuhoaminen. Jos dollari on arvoton niin sillä ei paljon rahoiteta sotaretkiä ja ehkä maailmaan saataisiin ehkä tulevaisuudessa globaali rauha aikaiseksi
Fazer In boikotti kans toimivat yhä nimenvaihdoken pimittämänä samalla tavalla…..