Kansalaisaloite.fi -palvelussa on toukokuun puolivälissä julkaistu kansalaisaloite, joka vaatii ikäihmisten ja muiden riskiryhmien palvelujen turvaamista digitalisoituvassa yhteiskunnassa.

Aloitteen tekijät esittävät, että eduskunta edellyttää hallituksen valmistelevan ja antavan eduskunnan käsiteltäväksi digitaalisia palveluita koskevan lainsäädännön, jolla turvataan yhdenvertaiset palvelut ikäihmisille sekä muille sellaisille kansalaisille, joilla on vajavaiset kyvyt tai mahdollisuudet käyttää digitaalisia palveluita.

Lain tulee aloitteen tekijöiden mukaan varmistaa mahdollisuus palveluihin puhelimitse, henkilökohtaisesti asioimalla tai muulla luotettavalla tavalla ilman, että on pakko käyttää älypuhelimia tai muita älylaitteita tai turvautua muutoin toimintakykyisenä muiden ihmisten apuun, mahdollisesti jopa omaa etuaan vaarantaen.

Monet yhteiskunnan palvelut edellyttävät jo nyt mahdollisuutta lähes jatkuvaan digitaaliseen seurantaan, tiedonhakuun ja kommunikointiin ja epäonnistuminen siinä voi aiheuttaa huomattavia taloudellisia ja muita elämänhallinnan ongelmia.

Aloite koskee myös yrityksiä ja muita yhteisöjä, jotka tuottavat kansalaisten kannalta merkittäviä ja välttämättömiä yhteiskunnallisia palveluja kuten esimerkiksi pankki- ja vakuutustoimintaan, terveydenhuoltoon sekä energiahuoltoon liittyviä palveluita.

Aloitetta voi kannattaa marraskuun puoliväliin saakka osoitteessa https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/12196

Lähde: Kansalaisaloitteen vastuuhenkilöiden toimittama tiedote

Kuvituskuva: Pexels free photos

Toimitus
Kirjoittanut Toimitus

Tilaa
Ilmoita
guest

5 Kommenttia
Sisältöpalautteet
Näytä kaikki kommentit
pöh
pöh
3 kuukautta sitten

Oma täti osti tabletin kun kaikkialla pankissa, kelassa joka paikassa sanottiin vain että tee netissä.
No eihän sitä koskaan saanut edes käyttöön kun pitäisi olla kaikki google tilit, samsung tilit, huawei tilit, sähköpostit jne.. Olisihan tilit voinut toki tehdä, mutta ei vanha mummo halua mitään tietojaan tommosiin laittaa.

Puolueeton
Puolueeton
3 kuukautta sitten

Diditaali palvelut on hyväkin tavoite, mutta ne olisi laadittava niin yksinkertaisiksi ja yksinkertain välinein, että kaikilla on mahdollisuus niitä käyttää.
Tarvittaisiin yksinkertaisia puhelimia ja helppoja yhteysrakenteita. Niistähän kaupalliset laitokset ja niiden suunnittelijat eivät ole kiinnostuneita, koska käyttäjiä on enemmistöön verrattuna vähän.
Tietokoneohjelmissa voisi Mikrosoftin korvata yksinkertaisella linux käyttöärjestelmällä. Tosin linux käyttöjärjestelmän käyttöä voisi helpottaa vielä lisää tavallisille käyttäjille.

pöh
pöh
3 kuukautta sitten
Vastaa  Puolueeton

Digitalisaatiossa ei mielestäni ole mitään hyvää, siinä vaiheessa kun pikkupakkasilla sanotaan että älä käy suihkussa äläkä keitä kahvia.
Sähköt jos menee niin viikossa koko yhteiskunta on täysi sotatanner kuin jostain zombie elokuvasta.

Jussi Neuvonen
Jussi Neuvonen
3 kuukautta sitten
Vastaa  pöh

Juuri näin. Nythän jo mallikansalainen on zombie, katse ruudussa ja sormi liikkuu. Mitä tällaiselle valioyksilölle olisi muutama viikko ilman nettiyhteyttä, ilman että yhteiskunta muuten menisi sekaisin? Turha kysymys koska jo näin mitätön asia tarkoittaisi sekasortoa.

pöh
pöh
3 kuukautta sitten

Niin, kattoo ihmisiä vaikka mertossa, niin joka ainoa 100% tuijottaa matkan ajan puhelintansa, itse tuijotan yleensä ikkunasta ulos.
Lapset ja nuoret kadulla kävelee suoraan päin, koska ne ei katso eteensä ne kattoo vain puhelintansa.
Ihmiset ei liiku kohta enää ollenkaan. Vuorokaudessa 24 tuntia, siitä varmaan sen 16 tuntia ne istuu paikallaan näpytellen jotain älylaitettaan, 2 tuntia ne seisoo paikallaan kulkien sähköskuutilla, ja lopun 6 tuntia yrittää nukkua.
Säälittävä on tulevaisuus, kaikin tavoin. Vaikka vallanpitäjät tekis mitä, niin kukaan ei jaksaisi vastustaa.



Contact Us

5
0
Kommentoi ja keskustele!x