HAISKAHTAA TAKINKÄÄNNÖLTÄ

 

Sinimustaa oikeistohallitusta on väännetty Säätytalolla hitaasti ja hartaasti kokoon. On tapana sanoa, että hiljaa hyvä tulee. Työntekijäpuolelta katsottuna nyt ei näytä lainkaan hyvältä, vaan sysimustalta.

Reformipöydissä on spekuloitu ay-jäsenmaksujen verovähennysoikeuden poistamisesta sekä lakko-oikeuden rajoittamisesta. Myös ansiosidonnaisen päivärahan porrastaminen ja keston lyhentäminen on ollut pöydistä tihkuneiden tietojen mukaan kiihkeästi esillä.

Vaalikojuilla kabanossia tarjoillessaan perussuomalaiset onnistuivat esiintymään loistavasti suomalaisen työntekijänkin puolustajina. Tulosta syntyi kun monet itsensä työntekijä säätyyn luokittelevat asettivat panoksensa perussuomalaisille. Kauniit hymyt ja lupsakat puheet houkuttelivat kuin seireenien laulut. Useat äänestäneet tulevat jälleen pettymään ja takinkääntö huutelut ovat osittain jo alkaneetkin.

Eihän takinkääntö perussuomalaisille mitenkään ennennäkemätöntä ja uutta ole. Sitähän saatiin ihastella heidän edellisellä hallitusretkellä. Hupaisaa oli sekin, että tällä kertaa perussuomalaiset aloittivat takinkäännön jo ennen vaaleja. Puoluetoimistoilta kysyttiin, kannattavatko ne kiky-maksujen palauttamista työnantajien maksettaviksi.  Perussuomalaisten puoluetoimistoltakin näytettiin leveästi peukkua, kunnes puheenjohtaja Riikka Purra ilmoitti pari päivää ennen varsinaista äänestyspäivää, ettei puolue olekaan koskaan kannattanut kiky-maksujen palauttamista takaisin työnantajien maksettavaksi. Patamustalta näyttää ja siitä jatketaan, mihin viimeksi jäätiin.

Neuvottelupöydistä on myöhäistä enää lähteä kävelemään, kun siellä on jo viikkoja istuttu juonia punomassa. Ilmastoon ja maahanmuuttoon perussuomalaiset eivät tule puumerkkiään saamaan. Korkeintaan jotain kosmista näpertelyä mallin vuoksi paperin kulmaan. On tyytyminen olemaan marginaalipuolue RKP:n panttivankina. Loppuun sopiikin hauskahko pieni soinismi. Kuinka te kehtaatte? Ja kyllä te kehtaatte! Voi kyynel, tirsk.

 

Ari Saukko, Tervola

Tämän kirjoituksen Vastavuoro -palstalle on kirjoittanut

Ari Saukko

Vastavuoro-kirjoitukset edustavat ainoastaan kirjoittajiensa näkemyksiä.
Ari Saukko
Kirjoittanut Ari Saukko

Tilaa
Ilmoita
guest

0 Kommenttia
Sisältöpalautteet
Näytä kaikki kommentit


Contact Us

0
Kommentoi ja keskustele!x