Iltalehti uutisoi tiistaina 30.5.2023 epäselvyyksistä Ukrainan avustajan uutisoinnissa. Lehti kertoo poistaneensa verkkosivustoltaan kaikkiaan 33 Ukrainan sotaa käsittelevää artikkelia.

Iltalehti kertoo, että sen tekemässä selvityksessä on käynyt ilmi epäkohtia jutut kirjoittaneen avustajan työskentelyssä. Esimerkiksi osa avustajan juttujen kuvista on otettu eri aikoina ja eri paikoissa kuin jutuissa on väitetty.

STT:n mukaan saksalainen Die Welt -lehti selvittää niin ikään ukrainalaisen avustajansa kirjoittamissa sotajutuissa olevia epäkohtia. Kyseessä on sama avustaja.

Iltalehti ei jäänyt propagandasta kiinni ensimmäistä kertaa. Kerroimme jo lokakuussa, miten Iltalehti vääristeli tietoja Venäjän julkaisemasta, havainnollistavasta presentaatio-materiaalista otsikolla Venäjä julkaisi ”todisteita” Ukrainan likaisesta pommista – kuvat olivatkin vuosikausia vanhoja ja aivan muualta.

Ei ole syytä unohtaa kulunutta fraasia siitä, että sodissa ensimmäinen uhri on aina totuus.

Tarve tuottaa lukijoille päivittäinen propaganda-annos Ukraina-pakkosyöttöä näyttää johtaneen valtamedian epätoivoisiin tekoihin.

Jo näiden tapausten perusteella on ilmeistä, että länsimaisten valtamedioiden faktantarkistusprosessi on kokenut tappion tarpeelle tuottaa ihmisten mielet ja sydämet puolelleen voittavaa materiaalia Ukrainan sotimisen tueksi.

“Propagandan menestystä ei mitata ensisijaisesti sillä, onnistuuko se saamaan ihmiset uskomaan tiettyyn väitteeseen, vaan sillä, kuinka se onnistuu jatkuvan toiston kautta luomaan binaarisia stereotypioita”, russofobiasta ja propagandasta kansainvälisessä politiikassa kirjan kirjoittanut Kaakkois-Norjan yliopiston professori Glenn Diesen kirjoittaa.

”Kerran kerrottu valhe on edelleen valhe, mutta jos se kerrotaan tuhat kertaa, siitä tulee totuus”, sanoi puolestaan muuan Joseph Goebbels.

Kun väärät käsitykset on kerran juurrutettu, ei enää haittaa, vaikka osa tarinoista paljastuu virheellisiksi ja valheellisiksi.

Kimmo Kautio
Kirjoittanut Kimmo Kautio

Kirjoittaja on Vastaan Sanomien perustaja ja päätoimittaja.

Tilaa
Ilmoita
guest

0 Kommenttia
Sisältöpalautteet
Näytä kaikki kommentit


Contact Us

0
Kommentoi ja keskustele!x