YLEn toimitus esittää niinsanotun salaliitto-teorian, eli teorian siitä että joku tunnettu tapahtuma onkin todellisuudessa eri tekijöiden aikaansaannosta kuin voisi kuvitella ensi silmäykseltä. YLEn teorian mukaan Kremliin iskeneet droonit eivät ehkä olleetkaan ulkopuolisen vihollisen toimintaa, vaan kyse saattoi olla valtion hallinnon itse järjestämästä tempauksesta, sen illuusion korostamiseksi, että valtion olemassaoloon kohdistuu ulkoinen uhka, jonka torjumiseksi koko kansan tulisi yhdistyä päättäväisesti.
YLEn esittämä teoria saattaa olla tottakin. Ei näistä koskaan tiedä. Siksi niitä sanotaan “teorioiksi”, koska asiaa koskeva (julkisesti saatavilla oleva) todistusaineisto on puutteellista, suuntaan ja toiseen. Joudumme valitsemaan, kenen syyllisyyteen tai jopa pahuuteen haluamme uskoa tässä nimenomaisessa tapauksessa.
Kuten suurella ja vaikutusvaltaisella medialla on tapana kaikkialla länsimaissa, myös YLEn toimituksella on tapana suorastaan pilkata ns. salaliitto-teorioihin uskovia aina silloin tällöin. Peittelemättä mitenkään halveksuntaansa sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka uskovat että joku hallitus tai muu hyvässä maineessa oleva taho voisi olla syyllinen johonkin sellaiseen tekoon, mikä ei tämän tahon oman tiedotuksen mukaan ole totta.
https://yle.fi/aihe/t/18-219887
Tällä kertaa YLE on itse salaliitto-teoriaa levittävä osapuoli. (Kerrassaan naurettavaa ja halveksuttavaa?) Eikä vain tässä tapauksessa, vaan myös esimerkiksi Nordstream-kaasuputken räjäyttämisestä YLE on julkaissut jos jonkinmoista teoriaa ties minkä tahon syyllisyydestä. Kuuluisan sanonnan mukaan oikea vastaus jokaiseen kysymykseen on “Kanada”. Ei ole, vaan “Venäjä”.
https://yle.fi/uutiset/18-143423
Yksi maailman kuuluisimpia salaliitto-teorioita muistuttaa paljon tätä YLEn nyt levittämää ja huolellisesti analysoimaa teoriaa siitä, että mikään ulkopuolinen taho ei olisi voinut kyetä hyökkäämään Venäjän suurimpaan kaupunkiin ilmateitse tällä tavalla: tämän täytyi olla “inside job”. Vastaavia teorioita liikkuu netissä 9.11.2001 tapahtuneesta terrori-iskusta World Trade Centerin kaksoistorneihin New York Cityssä. Myös sitä on analysoitu samanlaisesta näkökulmasta kuin YLE arvioi nyt Kremliin kohdistunutta drooni-iskua: ihmetellen, miten olisi mahdollista että maailman tehokkaimman sotilasmahdin suurimman kaupungin ilmatorjunnan läpi pystytään hyökkäämään hitaasti liikkuvalla ja aseistamattomalla siviilikoneella. Mutta sellaisen teorian ihmetteleminen olisi YLE uutisten mielestä suorastaan naurettavaa ja halveksittavaa.
Tämän kirjoituksen Vastavuoro -palstalle on kirjoittanutIon Mittler
Vastavuoro-kirjoitukset edustavat ainoastaan kirjoittajiensa näkemyksiä.
Pitää muistaa että varsinkin henkilöön käyvä “conspiracy theorist” oli täysin tuntematon jenkkien valtamediassa ennen 60-luvun loppua. Sitten media sai ilmeisesti konsulttiapua asiantuntijoilta eli työkseen kepposia tekeviltä tiedusteluihmisiltä. Kannattaa ehkä vieläkin kokeilla “kevin ryan” tai “dig within”, siellä ainakin oli valtavasti matskua. Suoraa linkkiä en osaa kädettömänä tumpelona laittaa. Viimeistään toukokuussa 2023 pitäisi muuten jokaisen suhtautua välinpitämättömästi sellaiseenkin sanaan kuin “foliohattu”. Ei naurata eikä itketä ja FH nimen edessähän näyttää hyvältä!