Vuonna 2001 Irak luopui öljykaupassa dollarista ja ryhtyi hinnoittelemaan euroissa. Eipä aikaakaan, kun Yhdysvallat hyökkäsi Irakiin tekaistuin perustein.

Yhdysvaltojen todelliset vaikuttimet Irakissa olivat maan öljy- ja maakaasuvarojen strateginen kontrollointi sekä dollarin monopoliaseman turvaaminen kansainvälisillä öljymarkkinoilla.

Vuonna 2009 Muammar Gaddafi teki rohkean liikkeen dollarin hylkäämiseksi muun muassa Libyan öljykaupan valuuttana ja sai Naton “humanitaarisen intervention” niskaansa.

Gaddafi ehdotti yhtenäisen Afrikan mantereen perustamista, jossa 200 miljoonaa ihmistä käyttäisi yhteisenä valuuttanaan kultadinaaria. Monet arabimaat ja useimmat Afrikan maat hyväksyivät idean.

Ainoat vastustajat olivat Etelä-Afrikan tasavalta ja Arabiliiton johtaja. Yhdysvallat ja Euroopan unioni suhtautuivat aloitteeseen negatiivisesti. Muun muassa Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy kutsui Libyaa uhkaksi ihmiskunnan taloudelliselle turvallisuudelle.

Iran on toiminut samoin. Keväällä 2018 Iran luopui dollarin käytöstä kaikessa tuonnissa. Iran käyttää oman valuuttansa, rialin, arvon määrittämiseen dollarin sijaan euroa. Yhdysvallat on asettanut Iranille raskaita pakotteita ja uhitellut jopa voimankäytöllä.


Tällä hetkellä dollarin hegemoniaa haastetaan BRICS-maiden toimesta. Tällä kertaa liikkeellä ovat niin vahvat voimat, että dollarihegemonian mureneminen on väistämätöntä. Tämä voi johtaa Yhdysvallat epätoivoisiin tekoihin.

Nato on ollut Yhdysvaltojen ulkopolitiikan jatke ja dollarihegemonian säilyttämisen työkalu aiemminkin, kuten edellä kuvasin. Tämä sisältää valtavat riskit Suomelle.

Suomi tekee valtavan virheen liittyessään Natoon. Ajoitus on huonoin mahdollinen. Suomen poliittisen johdon ajattelemattomuus ja kyvyttömyys Suomen strategisten etujen ajamiseksi ovat johtaneet päätöksiin, joita on tehty jollakin vanhentuneella kylmän sodan logiikalla ja kuvitelmalla yksinapaisesta maailmasta ja Yhdysvaltojen ja lännen ylivertaisesta hegemoniasta, jota ei yksinkertaisesti ole enää olemassa.

Yhdysvallat on ajanut myös koko ajan tiukemmin Kiinaa eristävää politiikkaa ja Kiinan eristäminen Yhdysvaltoja peesaten olisi niin ikään valtava virhe. Hiljattain Suomen Kiinan viennistä tehdyn tutkimuksen mukaan monet suomalaisyrityksistä kertovat, että toiminnot Suomessa on pystytty säilyttämään Kiinan toimintojen ansiosta.

Moninapaisessa maailmassa kyvykkyys toimia maailmojen välissä puolueettomana olisi voimavara ja mahdollisuus, jota ei olisi missään tapauksessa pitänyt tässä maailmantilanteessa hukata. Ajoitus on täydellisen väärä.


Sisältyi Pohjois-Atlantin sopimukseen teoriassa miten suuri kansallisen ulkopolitiikan liikkumavara tahansa, niin käytännössä jo Suomen EU-tie osoittaa, että Suomi tulee olemaan myös Natossa luokan kiltein oppilas, joka ei uskalla liikkumatilaansa käyttää.

Tulemme jokseenkin varmasti olemaan mukana kaikissa “halukkaiden koalitioissa” jotakin Yhdysvaltojen määrittelemää “pahan valtakuntaa” vastaan etsimässä “luottamuspääomaa”, kuten EU:n koronaelpymispaketinkin yhteydessä julkisessa keskustelussa tuli esille. Tämä johtaa Afganistanin operaation kaltaisiin katastrofeihin. On sanottu, että Suomi oli sodan osapuoli Afganistanissa.

Suomen kumartelu Brysselin ja Washingtonin suuntaan on jo nyt saavuttanut Suomessa kolossaalisemmat mittasuhteet, kuin itään suuntautunut suomettuminen koskaan. Se ei tule ainakaan vähenemään Naton jäsenenä.


Tie rauhaan ja vastakkainasettelujen purkamiseen on pitkä ja kivinen, kun Naton laajeneminen on omiaan vain pahentamaan tilannetta. Askelmerkit ovat kuitenkin olemassa.

Yhdysvaltojen ex-presidentti ja uudelleenvalintaa tavoitteleva Donald Trump on esittänyt Yhdysvaltojen vetäytymistä Natosta. Unkarin pääministeri Viktor Orbán on puolestaan esittänyt “Euroopan Naton” luomista.

Orbánin mukaan Yhdysvaltojen halu laajentaa vaikutusvaltaansa on johtanut nykyisiin jännitteisiin Venäjän ja lännen välillä. Hän sanoi uskovansa, että Yhdysvallat vetää Euroopan konfliktiin, jota ei voi voittaa ja joka luo maailmanlaajuisen sodan riskin.

Trump on julistanut voivansa lopettaa Ukrainan sodan vuorokaudessa. Naton purkaminen nykyisen kaltaisena ja Yhdysvaltojen voimaan perustuvana rakenteena olisi vastakkainasetteluja liennyttävä ratkaisu, joka voisi kelvata myös Venäjälle.

Yhdysvaltojen vaaleihin on kuitenkin toivottoman pitkä aika. Trumpin paluuta odotellessa Suomen riski ajautua Nato-jäsenyyden myötä konfliktiin pysyy korkeana.

Kimmo Kautio
Kirjoittanut Kimmo Kautio

Kirjoittaja on Vastaan Sanomien perustaja ja päätoimittaja.

Tilaa
Ilmoita
guest

8 Kommenttia
Sisältöpalautteet
Näytä kaikki kommentit
Puolueeton
Puolueeton
8 kuukautta sitten

Realistinen historiaan perustuva hyvin kirjoitettu artikkeli. Toivottavasti se leviää laajalle lukijakunnalle. Ongelmana on tietenkin Pääkaupungin mediat ja Yle, jotka levittävät “kansandemokratiaan” perustuvaa propagandaa Yhdysvaltoja tukien. Tähän demokratiaan on massahypnotisoitunut suurin osa suomalaisista, joiden joukosta on valittu älyllisesi keskitason alapuolella olevia vallanpitäjiä. Ainakin siltä tuntuu, vaikka se ei aivan totta olisikaan.

Anderson
Anderson
8 kuukautta sitten

Ehdottoman selkeäsanaista ajattelua Kimmo Kautiolla. -Mitä tähän “paperiliitto” Natoon vielä tulee ja mistä sitä on lupa halveksia, se ei taistele vertaisiaan voimia vastaan vaan sillä on aina oltava liittouman kerätyt voimat tiedettyä heikompaa voimaa vastaan, niin että terroria voidaan toteuttaa. -Sanotusta on riittävästi julmia esimerkkejä varsinkin Hiroshimasta ja Nagasakista alkaen. Mitä tulee jenkkien sotimiseen Pohjois-Afrikassa ja Euroopassa WW 2:n aikana, se ei liiemmin vakuuttanut esim. panssarikenraaleita Rommel ja Montgomery ja niinpä heitä yleisesti kutsuttiinkin “Euroopan italialaisiksi”. Panssaritaisteluihin jenkit ei Shermanneillaan antautuneet varsinkaan Saksan Tigerien kanssa, apuun piti kutsua välitön hävittäjien tuki. -Eräs asia mikä lukijalle paljastanee liittoutuneiden sotilasmoraalia, sekä brittien että jenkkien lentäjät ampuivat Saksan lentäjiä varjojensa varassa koneen syöksyessä maahan ? Venäläiset ei tähän murhaamiseen osallistuneet, ei myöskään Saksan lentäjät, viimemainitut jopa useimmin jäivät valvomaan mihin vihollinen varjonsa kanssa laskeutuu ja ilmoittivat siitä radiolla etsintäpartioille pelastustoimena. Mitä julmaan rintamasodankäyntiin tulee, siitä on vielä nähtävillä meneillään oleva Ukrainan sota ja siinä varsinkin kaupunkisodankäynti, ja eikös jo Naton “demokratian-/rauhanpuolustajat” ole lisäämässä taisteluihin pahoin piestynä köyhdytettyä uraania ? -Mieti ketä ihailet ! Toisena pahuudesta kumpuavana karuna totuutena Naton tehtävänä on purkaa kansallisvaltiot, sekottaa kansallisuudet, poistaa käteinen raha ja yksityisomistukset, kriminalisoida kristityt, digitalisoida ihmisolento, luoda järjestys: eliitti ja työläiset. -Yksilönä et siis tule merkitsemään mitään, ellet sitten edusta mainittua eliittiä. Tätä kaikkea saastaa vastaan on noussut multipolaristinen Aasia Venäjän ohella ja tässä on lukijan syytä muistaa ettei Eurooppa ole alueena muuta kuin Aasian niemimaan vuoristoinen jatke ! -Valitaan siis puolemme oikein.

Yrjö
Yrjö
8 kuukautta sitten

Upea juttu! Nato Suomeen on vanhojen setämiesten 40-vuotinen unelma, josta aika on ajanut jo kauan sitten ohi. Nyt seisomme täällä USAn komennossa selkä Venäjälle (ja Kiinaan) päin.
Ja maksamme käsittämättömän kasan USAlaisia hävittäjäkoneita.
Missä järki? Tulevaisuusvisiot? En tiedä.
Kauankohan USA jaksaa ruokkia Venäjä-vihaa?

Jussi Neuvonen
Jussi Neuvonen
8 kuukautta sitten

Käsitys maailmasta hutera, mielipide Kylmän sodan jälkeisestä jenkkilästä typerä. Sitähän tämä Nato-päätös on, Suomen valtiojohdon viesti Washingtonille: Keep up the good work! Tietysti juuri Suomessa riittää myös historiallista ja lapsellista painolastia.

Jussi Neuvonen
Jussi Neuvonen
7 kuukautta sitten

Vastaan itselleni – ja kiitän vielä Kautiota mainiosta kirjoituksesta – vain tsekatakseni näitä kärpäsmäisesti ilmestyviä alapeukkuja. Ollaan “ei samaa mieltä” mutta ei ehdottomasti sanota mitään. Jos karriäärin voi aloittaa miten tahansa niin ainakin tämä on helpoin aloitus. – Alapeukkutervehdys!

Pekka
Pekka
7 kuukautta sitten

Veikkaan, että alapeukkuihin on valjastettu lestadiolaisten kotijoukot, jotka etsivät kiusaamisen kohteita aktiivisesti, toisinajattelijat pitää polkea heidän mielestään suohon. Tuttu toimintamalli Sipilän aikakaudelta.

Pekka
Pekka
7 kuukautta sitten
Vastaa  Pekka

Saa vapaasti alapeukuttaa kommentiani :):), sunnuntaina saa rauhanyhdistyksellä synnit taas anteeksi.



Contact Us

8
0
Kommentoi ja keskustele!x