https://www.youtube.com/watch?v=-igpjqRDgDI
Viihde on aina ollut sydäntäni lähellä ja kirjojen, elokuvien sekä tv – sarjojen merkitys on ollut minulle aina erittäin iso.
Toki peleillä oli myöskin iso merkitys minulle ja myöskin musiikilla.
Omassa elämässäni vain elokuvat ovat ehkä taidemuotona ollut se mikä on innostanut minua eniten.
Joskus fiktiivinen maailma on tuntunut paljon järkevämmältä kuin se todellisuus jossa me muutoin elämme.
En väheksy myöskään mitään muuta kulttuurinmuotoa vaikka itselleni se saattaakin olla merkityksetöntä kuten ooppera.
Nyt pidämme siis yhteiskunnallisen paasaamisen pienemmällä ja menemme elokuviin.
Tarkemmin sanottuna aikakoneella 80 – Luvulle ja sen hämäriin videovuokraamoihin.
Cannon Filmsillä ja sen elokuvilla oli iso merkitys minulle lapsena ja on yhä.
Joten täytyy yhä nostaa malja Menahem Golanille ja Yoram Globusille siitä mitä he yrittivät vuosikymmeniä sitten elokuvien jalolla saralla.
Ihan yksinkertaisesti mitä he yrittivät oli se, että he halusivat omasta pienestä studiostaan valtavirran jättistudion.
Lisäksi jos ilma olisi ollut suotuisampi, niin se olisi ehkä onnistunutkin.
Sinällään jälki populaarikulttuuriin jäi ja hyvin omaperäinen sellainen.
Vaikka 80 – luvun parhaimmat toimintaelokuvat teki Carolco Ramboillaan ja Total Recalillaan, niin silti Cannon Filmsin tarinassa on loppupeleissä paljon enemmän vetovoimaa.
Nykyään leffat ovat kalliita ja ne koitetaan rakentaa varman päälle ja tätä kautta elokuvapuolella luova riskinotto on kadonnut tai sitä saa hakemalla hakea.
Toki sitä on ja tästä Jalmari Helanderin Sisu – elokuva on loistava esimerkki.
Cannon Films tuotti lyhyen historiansa aikana ja etenkin jo mainitun israelilaisduon ansiosta yli 200 elokuvaa.
Ja heidän tuotantonsa piti sisällään niin musikaaleja, toimintaa, kauhua, scifiä ja taidettiinpa kyseisessä lafkassa haistaa sarjakuvista tehtävien elokuvien potentiaali jo paria vuosikymmentä aikaisemmin ennen kuin Hollywood tajusi saman.
Cannon Films aikoinaan otti kunnolla luovaa riskiä elokuviensa suhteen.
Ja toimintarymistelyjen tuloilla voitiin sitten tehdä vaikkapa oopperaa tai kokeellisempaa juttua, kuten King Lear yhdessä Jean-Luc Godardin kanssa.
Olisi hienoa jos maailmalla olisi yhä edelleen Cannon Filmsin kaltainen studio, ei pelkkä tuotantoyhtiö vaan konreettinen studio joka yrittäisi haastaa Hollywoodin vaikkapa uudella Masters of Universella.
Ja joka myös ottaisi reilua riskiä pienempi muotoisten elokuvien kuten Breakin kanssa.
Minusta elokuva- ja viihdepuolelle tarvitaan yrittäjiä jotka laittavat sielunsa niin yrittämiseen kuin niihin elokuviin joita yrittämällä tehdään.
Ihan yleisesti ottaen, niin me tarvitsemme yritysmaailmassa vähemmän taskulaskinkavereita joita kiinnostaa vain oma ura tai kolmannes kvartaali.
Tässä kohti taas Menahem Golanin ja Yoram Globusin merkitys kasvaa: pienestäkin maasta voi tulla pelureita, jotka haastavat Hollywoodin suuret studiot.
Täytyy aina kunnioittaa isosti ihmisiä jotka eivät yritä pelkästään haastaa uhoamalla vallitsevaa uskomusjärjestelmää, tässä tapauksessa vanhakantaista studiojärjestelmää vaan rakentavat uskottavan vaihtoehdon sen rinnalle.
Ja vaihtoehtoja Cannon Films tarjosi. Esimerkiksi he toivat ninjat populaarikulttuuriin.
Käsi sydämmelle, kuka muka ei pidä ninjoista?
Voisin tässä käydä läpi Enter the Ninjan tai huiman Ninja 3 Dominationin johon uskaliaasti yhdisteltiin Flash Dancea, ninjaa sekä Manaajaa.
Luonnollisestikaan sillä ei ole mitään muuta yhteyttä aiempiin osiin kuin Shō Kosugi.
Käyn nyt kuitenkin Cannon Filmsin katalogista ninjojen puolelta American Ninjan.
Sillä oli minulla eniten merkitystä lapsuudessa.
American Ninja on pienellä budjetilla mutta sitäkin suuremmalla sydämellä tehty perinteinen 80 – luvun B – elokuva, joka pärjäsi aikoinaan ihan hyvin niin elokuvateatterilevityksessä ja ennen kaikkea videovuokraamoissa.
Ylipäätään Ninja elokuvat voisi herätellä henkiin tähän aikaan.
Suomalainen ninja elokuva nimeltä Suomen ninja voisi olla kova juttu ja ohjaajana pitäisi ehdottomasti olla Visa Mäkinen.
Tai pikemminkin Visan olisi pitänyt tehdä suomalainen ninja elokuva jo 80 – luvulla.
Moni elokuvien uusintaversio ei pääse lähellekään samaa mitä alkuperäisversio oli ja ensimmäisinä mieleen tulevat Robocop ja Ghostbusters.
Cannonin elokuvat tehtiin yleensä aika pienellä budjetilla, joten niiden uusintaversioille voisi olla hyvätkin mahdollisuudet menestyä.
Esimerkiksi Carolcon elokuvia kuten First Blood, Basic Instinct tai varsinkaan Terminator 2 ei kannata tehdä uudestaan kun ne tehtiin jo alunperin hyvin.
Lisäksi Total Recallin uusintaversio todistaa sen, että menestynyttä kulttiklassikkoa ei kannata enää lämmitellä.
Robocop ja Ghostbusters ovat myös tästä varoittavia esimerkkejä.
Ahneus ei ole paras mahdollinen motivaatio tehdä elokuvia tai ylipäätään mitään taidetta.
American Ninja ja muutkin Cannonin pätkät eivät päässeet ison menestyksen makuun, joten niiden uudelleen lämmittely voisi olla siis hyvinkin perusteltua.
Huonoilla ja huonostikin tehdyillä elokuvilla on oma arvonsa jos sen vain haluaa nähdä.
Ne myöskin voivat luoda aivan uudenlaisia mahdollisuuksia tähän aikaan.
Käydään parilla elokuvalla läpi miksi oikeastaan Cannon Films joutui taloudellisiin vaikeuksiin ja miksei sitä enää ole.
Yrittäjäserkukset olivat siis tehneet halvalla B – elokuvia joiden jättimenestys perustui lähinnä siihen, että kotivideonauhuribuumi jyräsi ja haluttiin katsoa enemmän elokuvia kuin oli tarjontaa.
Ja Cannon tarjosi paljon materiaalia kotivideonauhureihin ja teki isoa tulosta tätä kautta:
Menestyksen myötä ostettiin paljon elokuvateattereita, rakennettiin hulppea pääkonttori ja ennen kaikkea halutiin tehdä isompia elokuvia isoilla tähdillä.
Joten tämä elokuva yhdessä Superman 4:n kanssa olisi voinut tehdä sen, että Cannon Films olisi noussut B – elokuvien studiosta isoksi A – luokan studioksi, joka voisi olla elossa yhä tänäkin päivänä:
Cannon Films voisi edustaa jotain sitä mitä Marvel Studio on nykyään.
Mikä siis meni vikaan?
No….Menahem Golanilta kysyttiin pari vuotta ennen kahta seuraavaa elokuvaa, että laittaisiko hän 30 miljoonaa taalaa yhteen elokuvaan.
Vastaus oli, että ei ikinä ja että hän tuntisi tekevänsä jotain rikollista, jos laittaisi tämän summan yhteen elokuvaan.
Mieluummin hän laittaisi 30 miljoonaa 30 elokuvaan.
Pari vuotta myöhemmin sama kaveri maksoi Sylvester Stalloselle 12 miljoonaa roolista elokuvassa Over the Top – Terästäkin kovempi.
Simon Sinekilla on mainio kirja nimeltä Start with Why.
Kirjan idea on se, että tekijälle itselleen kannattaa olla kristallin kirkas se miksi hän tekee sen mitä tekee ja sen jälkeen tulee vasta miten tai mitä.
Rakkaus elokuviin on ihan hyvä syy tehdä elokuvia.
Lisäksi jos rakastaa B – elokuvia niin miksei kannattaisi laittaa 30 milliä 30 elokuvaan?
Valitettavasti tuon toteamuksen jälkeen lähtikin mopo käsistä ja kunnolla Cannonin pojilta.
Yksinkertaistettuna kun kuviot kasvoivat, niin ne eivät enää pysyneet kenenkään hanskassa.
Jos B – luokan sarjasta halutaan lähteä A – sarjaan, niin yleensä se tehdään varovaisesti.
Ja tässä tapauksessa olisi kannattanut aloittaa vain yhdellä isolla elokuvalla ja katsoa miten sen kanssa menee.
Nyt hyppy tehtiin ihan liian nopeasti ja vielä vekkulisti.
Masters of the Universe, Over the Top ja Superman 4 olivat tuotannossa yhtä aikaa.
Lisäksi ne kaikki olivat jo omana aikanaan ison budjetin elokuvia hivoten tai jopa ylittäen tuotantobudjetiltaan 20 miljoonan dollarin rajan.
Aloitetaan Masters of the Universella ja miksei se puhkaissut sitä maagista sadan miljoonan rajaa jota Cannon Filmsin johtoporukka odotti yhdeltä jos sun toiseltakin rainalta:
Yksi syy ettei elokuva saanut tarpeeksi katsojia oli se, että Heman tuotiin maahan, eikä seikkailtu Hemanin maastossa, Eterniassa jota Masters of the Universen fanit rakastivat.
Erityisesti Pääkallolinnaa.
Piirrosarjan ja figuurisarjan hahmoja oli elokuvassa kuitenkin aika vähän ja elokuvaan oli tuotu uusia hahmoja joita taas piirrossarjassa tai figuurisarjassa ei aiemmin ollut.
Itse kyllä pidin Dolph Lungrenista Hemanina ja ulkoisesti hän täyttää mitat hyvin.
Skeletor on hahmona vähän hassu vaikka näyttelijätyö onkin ihan hyvää.
Ja näkee, että Frank Langella nauttii kun saa yrittää tehdä Darth Vaderiin verrattavaa hahmoa.
Valitettavasti vain hyväksi yritykseksi se jäikin.
Edes nuori Cortney Cox ei ole elokuvan ongelma, vaan ongelma on se, että se ei tarjonnut faneille sitä mitä he olivat odottaneet.
Sarjakuva- ja leluista tehdyt elokuvat tehdään aina ensin fanipohjalle ja kun se innostuu, niin se vetää sitten muut katsojat perässään.
Fantasia ja scifi on iso juttu oli jo silloin ja on nykyäänkin.
Masters of the Universen isoin ongelma oli se, että seikkailu ja toiminta oli tuotu maahan, eikä pidetty sitä Eterniassa.
Masters of the Universen voima oli se, että tuotantobudjettia ei lähdetty leikkaamaan toisin kuin Superman nelosessa kävi.
Samanlaiseen ajattomuuteen kuten esimerkiksi Tähtien Sodalla tai Conan Barbaarilla siitä ei kuitenkaan ole.
Toinen Cannonin ison budjetin leffa on tässä hyvä myöskin käydä läpi eli Superman 4:nen.
Sössötän uudestaan, että näin jälkikäteen ja jälkiviisastelulla, niin Cannon Films voisi olla tänä päivänä isompi kuin Marvel ehkäpä jopa uusi Disney, jos asiat olisi tehty toisin.
80 – luvulla ja tämä on totta: samalla studiolla olivat oikeudet Supermaniin, Spidermaniin ja Captain Americaan.
+ siihen päälle vielä oikeudet Masters of the Universeen, niin jälkikäteen ajateltuna miten tuommoinen jättiläimäiseen öljykenttään verrattava tilaisuus mokattiin?
Toki 80 – luvulla sarjakuvaelokuvien arvo ja suosio ei ollut verrannollinen tälle ajalle.
Lisäksi erikoistehosteet eivät olleet sillä tasolla kuin ne nykyään ovat.
Silti Teräsmiehestä olisi 80 – luvullakin saatu menestystarina ja muutama vuosi myöhemmin Tim Burton onnistui isosti Batmannillaan.
Joten miksi sitten syntyi floppi kun aiemmin tai vieläkin aiemmin Teräsmiehellä oli menestytty?
Nelosessa Christopher Reeve oli Teräsmiehenä ja Gene Hackman oli saatu palaamaan Lex Luthoriksi.
Mikä meni vikaan?
Suurin syy epäonnistumiseen on se, että silloin elokuvan budjetiksi laskettiin 30 milliä ja sen ajan tehoste-elokuvat olivat tuon hintaisia.
Cannonilla oli niin monta projektia päällä yhtä aikaa kuten aiemmin mainittu Masters of the Universe, niin he alkoivat säästää Teräsmiehen tehosteista kesken tuotannon.
Niinpä kesken tuotannon elokuvan budjetti tippui jonnekin 16 – 18 millin saralle, josta Christopher Reeve nappasi 5 miljoonaa.
Tee siinä sitten erikoistehoste elokuvaa.
Aiemminkin on todettu näistä Cannon Filmsin ison budjetin elokuvista, että kun mennään B – elokuvista ison budjetin A – luokan elokuviin, niin ehkä kannattaa aloittaa yhdellä ja tehdä se hyvin.
Eikä niin että tehdään velkataakan alla kolmea ison budjetin elokuvaa yhtä aikaa ja toivotaaan parasta.
Jälkiviisasteluna, no siis Over the Toppia ei olisi kannattanut tehdä ollenkaan, näin aluksi vaikka Sylveste Stallone olikin kuumillaan ja pääosassa:
Se kumpi olisi kannattanut valita Cannon Filmsin pelastaja elokuvaksi: Superman 4 vai Masters of the Universe, niin se on kiinnostava jossittelun aihe.
Masterssilla oli vielä tuossa vaiheessa suht menestyvä lelubrändi ja esimerkiksi Teräsmies 3 oli flopannut, mutta tokihan sarjakuvafaneja oli edelleen paljon olemassa.
30 – vuoden takaa on kiva heittää, että tietenkin Superman 4, mutta aika oli toinen.
Joka tapauksessa jo siihen aikaan niin tällaisille viihteellisille fantasitarinolle oli kovasti kysyntää, kunhan ne vain tehtiin hyvin.
James Cameronilla oli suurinpiirtein samankokoinen budjetti Aliensilla kuin Superman 4:lla oli ja vertaapa näitä molempia elokuvia toisiinsa.
Kuin yö ja päivä.
Aliens loi oman fantasiamaailmansa johon katsojat halusivat uskoa ja siitä tuli scifin klassikko:
Superman 4 ei onnistunut luomaan uskottavaa maailmaa johon katsojat pystyisivät samaistumaan.
Sinällään eipä siinä onnistunut Bryan Singerkään 2006 omalla Teräsmiehellään.
Jotkut ovat haukkuneet mainiota dokumenttia nimeltä Electric Boogaloo: untold story of Cannon Films, että se on explaatioleffa Cannonin jengistä ja sen historiasta.
Itse pidin siitä dokumentista enemmän kuin Cannonin poikien omasta The Go-Go Boys: The Inside Story of Cannon Films.
Kyllä aiemmassa dokkarissa nauretaan Cannon Filmsille ja sen leffoille, sekä kaikelle sekoilulle jota siellä oli.
On myös paljon kehumista ja annetaan arvoa yritykselle luoda riipumaton studio.
Kuitenkin Superman 4 on niin ala-arvoisesti tehty ja paljon huonommin kuin Masters of the Universe, että se on anteeksiantamatonta.
Vaikka unohdettaisiin se mikä merkitys sarjakuvaelokuvilla on nykyään ja mikä Cannonin asema olisi nyt jos Superman 4 olisi onnistunut, niin verrattuna muihin Christopher Reeven Superman elokuviin, niin, se on huono.
En tiedä onko Superman 4 huono hyvä elokuva vai huono huono elokuva, mutta surkea se oikeasti on.
Ja nimenomaan sen takia, että budjettileikkausten takia, sen maailma ei ole uskottava.
Sitten lopputekstien aika.
Cannon Films ja sen tuotanto on nykyisin MGM:n omistuksessa ja sen puolestaan omistaa suoratoistojätti Amazon.
He eivät ole kovinkaan paljoa arvoa antaneet omistukselleen ja onhan se ymmärrettävää kun heillä on muita ja paljon isompia kuvioita.
Silti minusta olisi ihan mahdollista herätellä Cannon Films henkiiin ja tehdä siitä uusi ärhäkkä studio ennen kaikkea toimintaan
Minusta jopa suomalaiset pelijätit Remedy tai Rovio voisivat sen ostaa tai tehdä tarjouksen joko yksin tai yhdessä.
Idea ei nyt ole niin hurja kuin joku voisi kuvitella ja esimerkiksi suoratoistojätti Netflix osti viime vuonna Next Gamesin.
Elokuvien ja pelien yhteys on koko ajan voimistunut entisestään.
Jos suomalaiset peliyritykset omistaisivat Cannon Filmsin, niin ainakin ninjat nyt taipuisivat ihan loistavasti mobiilipeleiksi ja jos Chuck Norrisin elokuvat eivät tähän aikaan sopisikaan, niin peruspeleinä niiden ajatusmaailma on ihan toimivaa.
Myöskin Cannon Films voisi tehdä Rovion ja Remedyn peleistä elokuvia.
Cannon Films on unohdettu studio, joka voi tässä ajassakin tarjota potentiaalia jos sitä katsotaan tarkemmin.
Sen tiedän, että Amazon ei sitä katso tarkasti ja hyvinkin voisivat luopua siitä kohtuu hintaan.
Cannon Filmsin tuotannosta on tullut viime aikoina parikin kirjaa:
Jos nuorempi sukupolvi lukee tämän tekstin, niin suositelen etsiskelemään Cannon Filmsin elokuvia.
Vanhemmalle sukupolvelle joka tietää Cannonin logon ja mikä merkitys sillä oli pikkupojille 80 – luvulla videovuokraamoissa, no te tiedätte mistä minä puhun.
Viimeinen sana kuitenkin serkuskaksikolle:
https://www.youtube.com/watch?v=FiDwUv9whzc
Tämän kirjoituksen Vastavuoro -palstalle on kirjoittanutjarno jäppinen
Vastavuoro-kirjoitukset edustavat ainoastaan kirjoittajiensa näkemyksiä.
Kirjoittanut jarno jäppinen
Kirjailija Kyminlinnan puolustaja Ja monta muuta segmenttiä kaupan päälle.
