SILMÄNKÄÄNTÖ POPULISMIA

 

Vuosi vuodelta Euroopan Unioni säätelee ja määrää enemmän, miten me täällä Suomessa ollaan ja eletään. Vaalien alla EU-kriitikot aktivoituvat ja heittelevät vieheitään kohti äänestäjiä. Jälleen kuullaan lupauksia, että heitä äänestämällä määräysvalta tulee Unionista takaisin kotimaahan. Euroopan Unionin ruoskinta ja arvostelu vetoaa äänestäjiin. Mitään konkreettista toimenpidettä asian edistämiseksi ei ole kuitenkaan näkynyt.

Timo Soini huuteli aikoinaan vuosikaudet piikkiä kiinni. Euroopan Unionin kritisointi ja hauskat heitot tuottivat tulosta. Kannatus kasvoi ja jytkyjä jysähteli useampia. Hallituksessa käytiin näyttävästi takit kääntämässä, eikä piikkiä edes yritetty laittaa kiinni. Samaa silmänkääntö populismia viljellään edelleen.

En usko perussuomalaisista yhdenkään menevän Brysseliin sanomaan, että antakaa määräysvaltaa takaisin. Aikaisemmat Fixit-puheet on pidetty ja unohdettu. Tukipaketteja ja direktiivejä kelpaa toki vielä arvostella kurotellessa kohti hillotolppia. Niillä vielä irtoaa ääniä hyväuskoisilta. Niin kauan kuin olemme Euroopan Unionissa ja eurossa, niin me myös maksamme jokaisen tuki-, pelastus-, ja sotapaketin.

Puheita Euroopan Unionista ja eurosta eroamisesta hallitsevat nyt VKK, Vapauden liitto sekä SKE.  VKK:n Ano Turtiainen on sentään jättänyt lakialoitteen kansanäänestyksen järjestämisestä  Suomen EU-jäsenyydestä. Näissä asioissa samanhenkisiä yksittäisiä henkilöitä uskoisin löytyvän vielä Suomen kommunistisesta puolueestakin.

Oma lukunsa on tietenkin keskustan Paavo Väyrynen. Hän on näistä asioista puhunut ja kirjoittanut vuosia.

 

Ari Saukko, Tervola

 

 

 

Tämän kirjoituksen Vastavuoro -palstalle on kirjoittanut

Ari Saukko

Vastavuoro-kirjoitukset edustavat ainoastaan kirjoittajiensa näkemyksiä.
Ari Saukko
Kirjoittanut Ari Saukko

Tilaa
Ilmoita
guest

0 Kommenttia
Sisältöpalautteet
Näytä kaikki kommentit


Contact Us

0
Kommentoi ja keskustele!x