MISSÄ TYÖVÄESTÖN YSTÄVÄT
Itsensä työväestöön luokittelevana niin sanottuna liikkuvana äänestäjänä pitäisi löytää kohde äänelle. Vaalipuheita kuunnellen ja esitteitä lukien näyttäisi työväestön puolustajia ja ystäviä olevan paljonkin. Pikainen silmäys taaksepäin kuitenkin osoittaa, etteivät puheet ja teot ole oikein kohdanneet.
Kokoomukselta työväestölle on aina tullut ainoastaan kylmää kättä ja kovasti keppiä. Keskustakaan ei kovin suopeasti työväkeen aina suhtaudu. Toisinaan osa on rauhallisempaa ja joistakin oikein huokuu ammattiliitto vastaisuus. Sipilän teesit ovat vielä hyvin muistissa ja pöytälaatikosta keskustalta varmasti reformi poikineen löytyy tilaisuuden koittaessa.
Perussuomalaisia markkinoitiin aikoinaan työväenpuolueena ilman sosialismia. Siitä on aikaa ja puolue on sittemmin hyvinkin kokoomuslaistunut. Oikealta on tullut paljon porukkaa puolueeseen ja heitä on ehdollakin aika mukavasti. Osa perussuomalaisista ohittaa kokoomuksenkin oikealta ihan heittämällä.
Perinteiset työväenpuolueet SDP ja vasemmistoliitto ovat hekin nahkansa luoneet useasti työväestön edessä. Kataisen hallituksessa demarit olivat kokoomuksen kelkassa leikkailemassa. Vielä hetkisen istuvassa hallituksessa vasemmistoliittokin pääsi mukaan nahan luontiin. Eläkeputki poistettiin ja pakkotyölaki säädettiin sekä työttömille aktiivia lähes Sipilän malliin.
Persuihin pettyneistä ja sieltä muljahtaneista kuoriutuneista VKK:sta ja Vapauden liitosta ei vielä oikein tiedä, että onko heistä työväestön puolustajiksi. Ainakin osa ehdokkaista tuntuu vastustavan tuulivoimaa erittäin fanaattisesti sekä myös kaivosteollisuutta. ”Työmies” Putkosen opit tuntuvat olevan tiukassa. Kaivostoimintaa ja tuulimyllyjä vastustetaan edelleen myös perussuomalaisissa. Eräät hyvinkin näyttävästi. Lähtökohtaisesti kaiken vastustaminen ei ainakaan työtä ja toimeentuloa tuo lisää. Ehkäpä vanha kunnon SKP eli Suomen kommunistinen puolue on sittenkin sekatyömiehen tuki ja turva tulevaisuudessa. Sielläkin tosin taitaa vihertää kuten vasemmalla nykyään tekee.
Katsellaan nyt vielä ja seurataan tilannetta. Ansiosidonnaisen porrastaminen sekä leikkaaminen ovat taas nousseet esiin.
Ari Saukko, Tervola
Tämän kirjoituksen Vastavuoro -palstalle on kirjoittanut
Ari Saukko
Vastavuoro-kirjoitukset edustavat ainoastaan kirjoittajiensa näkemyksiä.