Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra vahvisti Iltalehden keskusteluohjelmassa, että EU-ero on edelleen puolueen pitkän tähtäimen strateginen tavoite.

Kaikesta valheellisuudestaan huolimatta Purran linjaus aiheutti melkoisen myrskyn muiden puolueiden kärkipoliitikoissa.

Yksi jos toinenkin kellokas on kiirehtinyt kertomaan, miten hirvittävä, kauhea ja pelottava sekä Putinin pussiin pelaava asia EU-ero olisi. Ilman EU:tahan Suomi olisi omillaan ja päättäisi itse. Mitä siitäkin tulisi?

Esimerkiksi vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo piti kylmäävänä ajatuksena, että Suomi olisi Venäjän kyljessä yksin.

Pieni historian kertaus lienee paikallaan. “Venäjän kyljessä yksin” Suomi nousi hyvinvointivaltioksi ja länsimaiseksi demokratiaksi. Esimerkiksi EU-jäsenyydestä järjestettiin vielä reilusti kansanäänestys. EU-ajassa tällainen demokratia on muisto vain.

EU-jäsenyyden aika on ollut Suomelta myös taloudellisesti pelkkää mahalaskua ja eurojäsenyys aiheuttanut 20 vuotta silkkaa hyvinvointitappiota verrattuna muihin Pohjoismaihin.

Ehkä tämä lämmittää Ohisaloa enemmän?

Vihreä europarlamentaarikko Ville Niinistö puolestaan päivitteli sitä, miten “perussuomalainen puolue haluaa Suomen eroavan EU:sta sekä vastustaa vihreää siirtymää, jolla päästään eroon fossiiliriippuvuudesta Venäjästä ja muista autoritäärisistä öljyvaltioista.”

“Voiko Putin enempää toivoa?”, Niinistö kyseli.

No periaatteessa voi. Mikä kuvaisikaan paremmin länsimaita “valheiden imperiumina”, kuin se, että EU-mieliset demokratian airuet lähtevät sankoin joukoin ja hurjalla älämölöllä tukahduttamaan demokratiaan kuuluvaa keskustelua maamme vaihtoehdoista Putin-korteilla ja kaikenlaisella överiksi vedetyllä kauhistelulla siitä, kuinka kamala asia demokratiassa ovat todelliset vaihtoehdot?

Kokoomuksen puheenjohtajan Petteri Orpon mukaan “EU-eron tavoittelu on isänmaalle vahingollista ja vaarallista.”

Uhkaako meitä siis joku sotilaallisesti, jos eroamme EU:sta? Venäjän intressi tuskin on rangaista Suomea tästä.

Valitettavasti perussuomalaisten EU-kriittisyys on kuitenkin pelkkää silmänlumetta ja äänestäjien huijaamista. Puolue ei ole tehnyt ainuttakaan aloitetta eduskunnassa siihen suuntaan.

Se, mitä puolueen ohjelmissa lukee, ei ole ennenkään painanut mitään. Ei tarvitse kovin kauas taaksepäin kelata muistaakseen, kuinka puolueen Nato-kantakin kääntyi yhdessä yössä päälaelleen.

Fakta on se, että jossain hamassa tulevaisuudessa siintävä “strateginen tavoite”, jonka eteen kukaan ei koskaan tee yhtään mitään, ei ole mikään tavoite.

Riikka Purralta tulisikin kysyä, miten tämä on ajatellut edistää puolueensa pitkän tähtäimen tavoitetta, jos puolue kuitenkin esiintyy, kuin kyse olisi juuri sellaisesta tabusta, kuin millaisena kauhistuksena muut sen haluavat esittää?

Jos perussuomalaiset olisi aidosti EU-eron takana, se puhuisi siitä ja tekisi aloitteita ylpeästi, eikä häpeillen ja selitellen kantojaan, kuin olisi jäänyt housut kintuissa kiinni jostain pahasta, kun muut nostavat äläkän.

Vapauden liiton eduskuntavaaliehdokas Juha Korhonen twiittasikin tänään muistutukseksi Purran mietteet EU:sta juuri puheenjohtajaksi valinnan jälkeen:

Suomalainen demokratia ei näytä kestävän lainkaan demokraattisia vaihtoehtoja. Eikö eduskunnassa ole tarkoituskin olla vastakkain eri ideoita ja ajatuksia niin EU:sta, Natosta, kuin kaikesta muustakin?

Ja mitä isompi asia, sitä enemmän luulisi syntyvän luontaista, erimielistä debattia.

Suomalaisessa politiikassa kuitenkin kiistellään lähinnä lillukanvarsista ja saadaan hallituskriisejä aikaiseksi naurettavista asioista. Siitä huolimatta niinkin suuri asia kuin Nato menee sukkana läpi koko koneiston ja jokainen puolue ja edustaja puhalletaan hetkessä samaan kuplaan.

Joku voisi kysyä, onko tämä sitä länsimaista arvopohjaa vai jotain ihan muuta? Mikä selittää sen, että Nato-kysymyksessä koko eduskunta näytti näyttelyä varten harjatulta puudelilta?

Purran kommenteista syntynyt kalabaliikki edustaa ainakin allekirjoittaneelle naurettavaa vaahtoamista.

Taloudellisesti EU on Suomelle katastrofi ja arvoyhteisö-puhekin on lähinnä joutavaa tuubaa arvoista, jotka eivät todellisuudessa ole enää voimassa edes lännessä.

Mitä on mielipiteenvapaus, jos ei saa olla kuin yhtä mieltä? Ole toista mieltä EU:sta, pakotteista tai sodasta – olet Putinin pussiin pelaaja; vapaata riistaa solvaamiselle!

Ole kriittinen kokeellisia rokotteita kohtaan tai ole oikeassa maskien hyödyttömyydestä koronan torjunnassa – olet kulkutautimyönteinen foliohattu.

Ilmapiiri on luotu sellaiseksi, ettei kukaan uskaltaisi sanoa ääneen olevansa eri mieltä.

Mitä on sananvapaus, kun toisen puolen näkökulma on vaiennettu, somealustoilla sensuuri pahenee ja kriittiset äänet vaiennetaan?

Mitä on demokratia, kun presidentti lupailee vuosikymmenen ajan Nato-kansanäänestystä, mutta asiasta ei lopulta edes keskustella eikä media kehtaa kyseenalaistaa, mitä lupauksille tapahtui?

Mitä on demokratia, kun eduskuntaan äänestettiin vuonna 2019 vaalikoneiden mukaan kolmen neljäsosan Nato-kriittinen enemmistö, mutta joka päätyi äänestämään 188-8 Nato-hakemuksen puolesta?

Eikö todellisuudessa yhdelläkään ollut aikaa perehtyä sotaan johtaneisiin kehityskulkuihin kunnolla ja siten mahdollisuutta ymmärtää konfliktia ja vaikkapa sen geopoliittiisia syitä? Ikään kuin maailma olisi perustavasti muuttunut helmikuussa 2022 ja kaikki aiempi viisaus olisi pitänyt hylätä. Länsi ei ole viaton pulmunen ja Ukrainakin olisi voinut pelata korttinsa toisin.

Mitä on demokratia, jossa eduskuntavaalit ovat käänteinen tasoitusajo? Suomessa eniten voittaneet puolueet saavat eniten medianäkyvyyttä. Pienpuolueita ei päästetä haastamaan isoja vaalitenteissä, vaan ne ohjataan pääsääntöisesti väittelemään keskenään sekä valtiollisen että kaupallisen median toimesta.

Mitä on vapaus, kun Washingtonin ja Brysselin rintamasta ei voi oman kansan eduksi irtautua, elpymispaketeista ei ole todellista mahdollisuutta jättäytyä pois ja jopa verohelpotusten antaminen maajusseille vaatii luvan EU-komissiolta? Luvan, jonka saaminen oli kepulaisen maatalousministerin Antti Kurvisen mukaan työvoitto!

Kirjoittanut Kimmo Kautio

Kirjoittaja on Vastaan Sanomien perustaja ja päätoimittaja.