Vasemmistoliiton kansanedustaja Markus Mustajärvi on jättänyt eriävän mielipiteensä puolustusvaliokunnan lausuntoon hallituksen esityksestä eduskunnalle Pohjois-Atlantin sopimuksen sekä Pohjois-Atlantin liiton, kansallisten edustajien ja kansainvälisen henkilöstön asemasta tehdyn sopimuksen hyväksymiseksi ja voimaansaattamiseksi.

Vasemmistoliiton kansanedustaja Markus Mustajärvi esitti puolustusvaliokunnassa, että Suomi pysyy sotilaallisesti liittoutumattomana. Mustajärvi moittii eriävässä mielipiteessään myös Nato-prosessin käsittelyä:

“Ei ole suomalaiselle demokratialle kunniaksi, että Nato-sopimuksen ratifiointia kiirehditään tehtäväksi jo ennen tulevia vaaleja – tätähän hallitus käytännössä esittää. Presidentti näyttää antavan tälle järjestelylle tukensa. Nato-jäsenyydestä ei haluta tehdä eduskuntavaalien keskusteluaihetta.

Aiemmin lähtökohtana oli, että Nato-jäsenyyden hyväksymisen pitää saada tuki myös eduskuntavaaleissa.

Jo pelkkä hallituksen lakiesityksen käsittely eduskunnassa ennen kaikkien Nato-maiden ratifiointia on mielestäni kyseenalaista. Eduskunta ei voi tietää, millaisiin myönnytyksiin valtiojohto vielä Turkin ja Unkarin ratifioinnit saadakseen on valmis myöntymään.

Presidentti Sauli Niinistö vakuutti aikaisemmin suomalaisille, että Nato-jäsenyys vaatii tuekseen määräenemmistön. Myöhemmin hän muutti tässäkin asiassa kantansa.”

Mustajärven koko eriävän mielipiteen voit lukea Puolustusvaliokunnan lausunnosta tästä linkistä.

Lähde: Vasemmistoliitto

Kuva: Ville Oksanen, CC BY-SA 2.0

Toimitus
Kirjoittanut Toimitus

Tilaa
Ilmoita
guest

5 Kommenttia
Sisältöpalautteet
Näytä kaikki kommentit
Make
Make
10 kuukautta sitten

Suomen kansan kusettamista a`la sota-sauli/sota-sanna!

p.grandell
p.grandell
10 kuukautta sitten
Vastaa  Make

ei muuta kuin sota-sanna ja sota-sauli kiväärit koholla päin rajaa.. jsinne vaan jos haluaa tykin ruuaksi. antakaa suomen kansan olla rauhassa, huluhan haluaa itsensä tappaa jonkun sionisti hullujen tähden, olemme pärjänneet yli 80 vuotta puolueettomana, pärjäämme tulevaisuudessakin, ulos hullusta nato kiihkosta ja eu.sta joka vie kaikki turmioon. olemme suomalaisia,emme ruotsalaisia ja venäläisiksi emme tahdo. eikö se riitä, ihme sota kiihkoilijoita, haluavat tuhota suomen, sotahullut voi mennä sinne itse.jättäkää rauhan kansan ollakseen,

Puolueeton
Puolueeton
10 kuukautta sitten

Lukekaa Mustajärven linkista Puolusvaliokunnan lausunto ja Mustajärven eriävä mielipide, joka kuvaa erinomaisesti ja totuudenmukaisesti Suomen vallapitäjien maalle vahingollisiksi tulevia toimia. Otan vain yhden esimerkin, jossa Nato ei ole puolustusliitto vaan sotilasliitto.

Puolustuvaliokunta lausuu:
“(20) Sotilaallisen kriisinhallinnan osalta Suomi jatkaisi oman kansallisen harkintansa mukaisesti osallistumista Naton kriisinhallintatoimintaan. Kumppanimaana Suomi on osallistunut Naton kriisinhallintatoimintaan Länsi-Balkanilla, Afganistanissa ja Irakissa. Suomi osallistuu tällä hetkellä kahteen Naton kriisinhallintaoperaatioon: KFOR-operaatioon Kosovossa ja NMI-operaatioon Irakissa. ”
Tästä puuttuu Libyan kriisinhallinta, koska sen sanominen kriisihallinnaksi on monen mielessä päin vastoin kriisin aiheuttamista. Tässä kriisinhallinassa tuhottiin Afrikan nopeimmin kehittyvä valtio valheisiin perustuen. Maa oli leimattu terroristiseksi ja diktatuuriksi, vaikka maa oli afrikan rikkain ja lukutaitoisin. Syy tuhoamiseen oli Libyan yritykset tehdä Afrikasta itsenäinen maanosa. Gaddafin Libyasta ei tullut pakolaisia Eurooppaan, mutta nyt tuhotun Libyan kautta on tullut pelkästään Libyan sekavista oloista satoja tuhansia pakolaisia.
Tämä on realistinen seuraus Naton kriisinhallinnasta ja yleisessä tiedossa, koska siitä on edelleen ongelmia Euroopalle. Sitähän ei Puolustuvaliokunnan harkittuun lausuntoon Naton kriisinhallinnasta voinut liittää. Otettiin esille vain ne sotilasoperaatiot, joissa mukana on ollut suomalaisia.
Naton Humanitaariseksi pommitukseksi kutsuma sotilasoperaatio Balkanilla on myös monilla muistoissa.

Viimeksi muokattu 10 kuukautta sitten by Puolueeton
p.grandell
p.grandell
10 kuukautta sitten
Vastaa  Puolueeton

nato ja jenkkiläiset ovat sionistien israilin liittolaisia, nato ei ole mikään puolustusliitto ,sekä joka ikisen sodan ,muuten obamakin sai nobelin rauhanpalkinnon, vaikka aloitti 8 sotaa, kaikki sodat on jenkit hävinneet, miljardeja sekä miljoonia ihmisiä haudattu. ainoa sota missä voittivat, oli heidän oma itsnäisyys-sota, heh, joosa siinäkin voitti “väärä” puoli, jenkit ovat synnyttäneet isiksen ja kaikki saamarin liikkeet oman rahan,öljyn ja muiden tähden,ei mitään “demokratian” puolesta, mitä rummutetaan.

Eero Tillanen
Eero Tillanen
10 kuukautta sitten

Markus Mustajärvi on niitä harvoja vasemmistolaisia, jotka ovat ansainneet minun kunnioitukseni. Selkeästi isänmaallinen mies.



Contact Us

5
0
Kommentoi ja keskustele!x