YK:n entisen asetarkastajan Scott Ritterin mielestä Yhdysvaltain hallinto on asettunut Ukrainan kohdalla väärälle puolelle historiaa. Ukrainasta syntyisin oleva kirjailija Lev Golinkin vahvistaa Ukrainan natsielementit, mutta sanoo että Ukrainan maalaaminen natsien maaksi on väärin.

Entinen YK:n asetarkastaja ja Yhdysvaltain tiedustelu-upseeri Scott Ritter puhui marraskuussa Community Church of Bostonissa Ukrainan konfliktista, Yhdysvaltojen ja Venäjän suhteista sekä viimeisimmästä kirjastaan Disarmament in the Time of Perestroika: Arms Control and the End of the Soviet Union.

Neuvostoliitossa palvellut Ritter tarjoaa vaihtoehtoisen näkökulman Ukrainan sodalle verrattuna valtamedian toistelemaan narratiiviin. Ennen vuoden 2003 Irakin sotaa Ritter saavutti aseman asetarkastajana todettuaan aivan oikein, ettei Irakilla ollut joukkotuhoaseita, joita Yhdysvallat väitti sillä olevan.

Ritter taustoittaa erinomaisessa puheessaan laajalti Ukrainan konfliktia ja avaa muun muassa Venäjän esittämiä väitteitä Kiovassa valtaa pitävistä natseista.

Hän muistuttaa, että Yhdysvaltain kongressissa käytiin vuonna 2015 keskustelua siitä, pitäisikö amerikkalaisten veronmaksajien rahoilla tukea Ukrainan natseja. Vuonna 2019 demokraatit puolestaan kirjoittivat kirjeen silloiselle presidentti Donald Trumpin hallinnon ulkoministerille Mike Pompeolle kysyen, miksi natseja ei luokitella ulkomaiseksi terroristijärjestöksi.

Ritterin mukaan kongressi tiesi tasan tarkkaan mitä heidän tukemansa järjestöt ja ihmiset Ukrainassa edustivat, mutta tukea annettiin silti. Venäjän hyökättyä kaikki muistikuvat pyyhkiytyivät, kuin niitä ei olisi koskaan ollutkaan.

Ritter sanoo, että Ukrainan konfliktissa voi olla joko oikealla tai väärällä puolella historiaa. Ritterin mielestä Yhdysvaltain hallinto on asettunut väärälle puolelle historiaa.

Ritter vakuuttelee, ettei hän ole pasifisti ja kertoo uskovansa sotaan enemmän kuin rauhaan, mutta hänen mielestään kaikki keinot tulee käyttää ennen sotaan lähtemistä. Hänen mielestään Venäjän presidentti Vladimir Putin on pyrkinyt käyttämään kaikki keinot sodan välttämiseksi ja suojelemaan Itä-Ukrainan venäläisväestöä muun muassa Kiovan säätämältä venäjävastaiselta lainsäädännöltä, jolla pyrittiin kieltämään muun muassa venäjän kieli ja kulttuuri Ukrainassa.

Ritter kehottaa vaihtamaan Ukrainan säätämiin lakeihin termin venäläinen tilalle juutalaisen ja lait näyttävät varsin samoilta, kuin Saksan lait 1930-luvulla. Muun muassa näillä perusteilla Ritter sanoo, että Putin on hänen mielestään historian oikealla puolella.

Video Scott Ritterin puheesta alla. Jos upotus ei näy, voit katsoa videon tästä linkistä. Myös osio, jossa Ritter vastaa yleisön kysymyksiin, on katsomisen arvoinen. Entinen asetarkastaja näkee, että osa kriisin ratkaisua on asekontrolli.

Lev Golinkin: Ukrainan uusnatsien todellisuus on kaukana Kremlin propagandasta

Ukrainan uusnatsien todellisuus on kaukana Kremlin propagandasta, kirjoitti puolestaan Lev Golinkin The Hillissä 9. marraskuuta vuonna 2017.

Boston Collegesta valmistunut Lev Golinkin tuli Yhdysvaltoihin pakolaislapsena Itä-Ukrainan Harkovasta vuonna 1990. Hän on teoksen A Backpack, a Bear ja Eight Crates of Vodka kirjoittaja, Amazonin kuukauden debyytti, Barnes & Noblen Discover Great New Writers -ohjelmavalikoiman ja Premio Salerno Libro d’Europa -palkinnon voittaja. 

Hänen kirjoituksiaan Ukrainan kriisistä, Venäjästä, äärioikeistosta sekä maahanmuuttaja- ja pakolaisidentiteetistä on esiintynyt muun muassa New York Timesissa, Washington Postissa, Los Angeles Timesissa, CNN:ssä, Politico Europessa ja Timen verkkolehdessä.

Golinkinin mukaan länsimaiset tarkkailijat, jotka liittävät Ukrainan natsielementit Kremlin propagandaan ja väittävät, että Ukrainassa ei ole uusnatseja, ovat valitettavasti väärässä.

“Ukrainassa on todellakin uusnatsimuodostelmia. Tämän ovat vahvistaneet lähes kaikki suuret länsimaiset mediat. Se, että analyytikot pystyvät hylkäämään sen Moskovan levittämänä propagandana, on syvästi huolestuttavaa. Se on erityisen huolestuttavaa, kun otetaan huomioon uusnatsien ja valkoisten ylivallan kannattajien nykyinen nousu ympäri maailmaa”, kirjoittaa Golinkin.

Ukrainan kuuluisin uusnatsiryhmä on 3 000 hengen Azov-pataljoona, joka perustettiin vuonna 2014. Ennen Azovin luomista sen komentaja Andri Biletski johti uusnatsiryhmää Patriot of Ukraine, jonka jäsenet muodostivat Azovin ytimen.

Golinkin kertoo Azovin logon koostuvan kahdesta tunnuksesta – wolfsangelista ja Sonnenradista – jotka Anti-Defamation League on tunnistanut uusnatsisymboleiksi. Wolfsangelia käyttää Yhdysvaltain viharyhmä Aryan Nations, kun taas Sonnenrad oli uusnatsisymbolien joukossa kesän 2017 marssissa Charlottesvillessä, jossa yksi ihminen sai surmansa ja 19 loukkaantui auton ajettua natseja vastustavan mielenosoituksen väkijoukkoon.

Azovin uusnatsistisesta luonteesta ovat kirjoittaneet muun muassa New York Times, Guardian, BBC, Telegraph ja Reuters. Paikan päältä toimittajat länsimaisista tiedotusvälineistä ovat kirjoittaneet nähneensä SS-riimuja, hakaristeja, soihtumarsseja ja natsitervehdyksiä. He haastattelivat Azovin sotilaita, jotka myönsivät olevansa uusnatseja.

“Miten tämä on Venäjän propagandaa”, Golinkin kysyy.

Golinkin kertoo, että Ukrainan äärioikeisto, joka kattaa enemmän kuin Azovin, on järjestänyt säännöllisesti soihtumarsseja toisen maailmansodan natsiyhteistyökumppaneiden kunniaksi. Lokakuussa 2017 Radio Free Europe (RFE) raportoi 20 000 marssijasta, jotka kantoivat soihtuja Ukrainan kapinallisen armeijan kunniaksi, joka RFE:n mukaan “suoritti etnisiä puhdistuksia, joissa kymmeniä tuhansia alueen etnisiä puolalaisia tapettiin.” RFE mainitsi toimittajat, jotka huomasivat natsitervehdyksiä marssin aikana.

YK ja Human Rights Watch ovat syyttäneet Azovia ja muita Kiovan pataljoonia ihmisoikeusloukkauksista. Simon Wiesenthal -keskus sai vuonna 2016 kiinni Azovin sen yrittäessä värvätä uusnatseja Ranskassa; Brasilian viranomaiset ovat paljastaneet vastaavia yrityksiä Brasiliassa.

Juutalaiset järjestöt, mukaan lukien Yhdysvaltain holokaustin muistomuseo, Simon Wiesenthal -keskus, Euraasian juutalaisuutta tukeva kansallinen liittouma, Yad Vashem ja World Jewish Congress ovat tuominneet Kiovan harjoittaman natsien maineenpalauttamisen.

Golinkinin mukaan venäläinen media yritti maalata Ukrainan natsien maaksi, vaikka se on ilmeisen väärin. Ukrainassa on kukoistava juutalainen yhteisö, ja sen äärioikeisto on edelleen marginaalissa, kuten amerikassakin. Huolimatta siitä, että vain pieni osa amerikkalaisista on uusnatseja, asiantuntijat ja poliitikot eivät säästelleet sanojaan tuomitessaan Charlottesvillen marssia.

“On vaikeaa, ellei mahdotonta, kuvitella valtamedian kuvailevan Charlottesvilleä koskevia raportteja propagandana. Miksi emme saisi tarkastella Ukrainaa – kansakuntaa, jolle lähetämme miljardien arvosta apua – samojen standardien valossa”, Golinkin kysyy.

Lähteet: Youtube/Community Church of Boston, The Hill

Kuvituskuva: Bundesarchiv, Bild 102-10541 / Georg Pahl / CC-BY-SA 3.0

Kimmo Kautio
Kirjoittanut Kimmo Kautio

Kirjoittaja on Vastaan Sanomien perustaja ja päätoimittaja.

Tilaa
Ilmoita
guest

5 Kommenttia
Sisältöpalautteet
Näytä kaikki kommentit
Voi tätä muailmaa
Voi tätä muailmaa
4 kuukautta sitten

Olipa erinomainen artikkeli. Ja tuo Scott Ritter tuo mielestäni erittäin hyvin asiantuntijana asiat esille, tavallaan puolueettomana. Se kummastuttaa, kun natsit ovat Ukrainassa joitain pulmusia ja muuten niitä niin inhotaan. Lisäksi Ukraina on ihan hemmetin korruptoitunut maa jne..itse en ainakaan liputa sen maan puolesta. Toivoisin, että sota loppuisi, mutta länsihän siinä nyt on se pahempi puli. Aina aiemmin pidin Venäjää pahana ja epäluotettavana, mutta nyt tän sodan johdosta on näkökulmani kääntynyt ja pidän länttä pahempana. Oli muuten aikamoinen henkilökohtainen myllerrys kääntää asiat omassa mielessä eri päin, mutta olen varma, että olen tehnyt oikean ratkaisun. Muita hyviä seurattavia on Douglas Macgregor (eläkkellä oleva, onkohan Eversti US Army), John Mearsheimer (Chigacon yliopiston proffa mm. kansainvälisessä politiikassa, ja muutakin). Gonzalo Lira (mm. toimittaja ja on muitakin aloja, mut en muista) on Kiovassa ja antoi vielä viime vuonna hyviä lyhyitä tilannekatsauksia. Ukrainan SFU pidätti sen joskus viime keväänä ja uskottiin, ettei äijää enää näy, mut on se elossa. Valtamedia jokata pauksessa antaa täysin väärää tietoa Ukrainan sodasta. Historia vuodesta 2014 tuntuu pyyhkiytyneen pois.

Voi tätä muailmaa
Voi tätä muailmaa
4 kuukautta sitten

Pöh, vähän kirjoitusvirheitä, mut sattuhan sitä.

Voi tätä muailmaa
Voi tätä muailmaa
4 kuukautta sitten

Ja taas virhe. Hitto, kun oppi nuorena kymmensormijärjestelmän ja sitten sitä ei ole käyttänyt niin on mielestään tosi nopee 2 – 4 sormella, mut jälki on karseeta, jos ei oikolue – sori siitä.

Ajattelija
Ajattelija
4 kuukautta sitten

Itse olen ollut koko ajan oikealla puolella kun en ole ollut ukrainaisten ja/tai USA:n puolella.

Ja siksi ruoka maistuu ja uni tulee.

trackback

[…] Ukrainan uusnatsien todellisuus on kaukana Kremlin propagandasta, kirjoitti Lev Golinkin The Hillissä 9. marraskuuta vuonna 2017. Kirjoitimme aiheesta tammikuussa artikkelissamme Ukraina ja natsit: Olemmeko historian oikealla puolella? […]



Contact Us

5
0
Kommentoi ja keskustele!x