Korona-epidemian aikana olemme nähneet poikkeuksellisen voimakkaita toimenpiteitä tavallisten kansalaisten esittämien mielipiteiden leimaamiseksi “misinformaatioksi”, ja sensuroimiseksi pois suurilta sosiaalisen median alustoilta, koska valtion virastojen edustama “virallinen totuus” on totta, ja kaikki siitä poikkeava tieto on vahingollista ja valheellista.

Twitterin uusi omistaja Elon Musk on ryhtynyt “whistlebloweriksi”, ja julkaissut yleiseen tietoon keskusteluita, joita Twitter-yhtiön työntekijät ovat käyneet USA:n hallinnon edustajien kanssa Trumpin ja Bidenin presidenttikausilla. Siis kahden vastakkaisia poliittisia leirejä edustavan presidentin kausilla, jotka molemmat pyrkivät saamaan sosiaalisen median suuret yritykset sensuroimaan käyttäjiä, jotka esittivät mielipiteitä tai tietoja, jotka poikkesivat USA:n hallinnon edustamasta virallisesta totuudesta.

Tietokirjailija David Zweig julkaisi eilen korona-epidemiaa koskevan osuuden tästä aineistosta, joka tunnetaan nimellä “Twitter Files”. (Zweig on yksi niistä viidestä henkilöstä, joista kolme on toimittajia ja kaksi tietokirjailijoita, joiden haltuun Elon Musk luovutti Twitter Files -aineiston tutkittavaksi ja julkaistavaksi kommentoituna.)

https://en.wikipedia.org/wiki/Twitter_Files

https://twitter.com/davidzweig/status/1607378386338340867

https://www.teletrader.com/musk-to-unveil-full-twitter-files-covshd-edition-next-week/news/details/59190583

Täydellinen versio Twitter Files -aineiston korona-epidemiaa koskevasta osuudesta julkaistaan ensi viikolla, mutta David Zweig on julkaissut siitä jo alustavan yhteenvedon, jossa todetaan seuraavia asioita:

Donald Trumpin ja Joe Bidenin kaudella Yhdysvaltain hallinto kehotti Twitteriä ja muita suuria sosiaalisen median yrityksiä sensuroimaan (globaalisti, myös ulkomaiden kansalaisten osalta) keskustelua, jossa kyseenalaistettiin korona-epidemiaa koskeva sellainen tieto, jota USA:n hallinto piti oikeana ja virallisena tietona. Muistaakseni myös Euroopan Unionissa oltiin varsin myötämielisiä tällaiselle ajattelutavalle, että korona-epidemiaa koskevat “valeuutiset” pitää saada kuriin.

Ongelmana on, että jotkut globaalista kansalaiskeskustelusta sensuroidut “valeuutiset” olivat lähempänä totuutta kuin se “virallinen totuus”, joka sallittiin, ja jonka vastainen tieto pyrittiin sensuroimaan. Muodostui suorastaan orwelliaaninen tilanne, jossa moni totuus leimattiin valheeksi, ja moni epätotuus oli ainoa virallisesti hyväksytty ja sallittu ajattelutapa.

Epidemian alkuvaiheessa Donald Trumpin hallinto pyysi Twitteriä vaientamaan sellaista kansalaiskeskustelua, joka voisi kannustaa ihmisiä laajoina joukkoina kauppoihin “paniikki-ostoksille”, hamstraamaan kaupat tyhjäksi vessapaperista, ja niin edelleen. Trumpin hallinnon pyyntö oli, että kansalaisten kertomukset ihmisten ryntäyksistä kauppoihin hamstraamaan tavaraa tulisi leimata Twitterissä “valeuutisiksi”. Ilmeisesti näin myös meneteltiin.

Kyseiset tarinat olivat kuitenkin totta, ja kaikki osapuolet tiesivät sen, että totta olevaa tietoa merkitään “valeuutiseksi”. Motiivi tällaisen tiedon leviämisen hillitsemiseen ei ollut se etteikö tuo tieto olisi totta, vaan se että ihmisten paniikinomaista ostokäyttäytymistä saataisiin hallittua kansallisella tasolla. Perinteinen valtion hallinnon menetelmä kansalaisten ostokäyttäytymisen hallintaan poikkeustilanteessa on ostorajoitusten määrääminen. Jotain tyyliin “enintään yksi paketti vessapaperia per asiakas”. Ei kansalle valehteleminen, ja totuuden sanominen “valheeksi”. Mutta nyt tarkoitus pyhitti keinot. Tämä on ollut tuttu tilanne diktatuureissa, että valtion hallinto sanelee Pravda-lehdelle, mitä kerrotaan kansalle totuutena. Vaikka kaikki osapuolet tietäisivät, että se mitä kerrotaan ei ole totta. Näköjään se onnistuu demokratiassakin.

Twitter ei ollut suinkaan ainoa sosiaalisen median yhtiö, jonka kanssa Donald Trumpin hallinto kävi näitä keskusteluita, vaan neuvotteluissa olivat mukana myös ainakin Google, Facebook ja Microsoft. Näiden globaalille väestölle tietoa ja ihmisten keskusteluita suodattavien yritysten kautta Yhdysvaltain hallinto pystyi vaikuttamaan globaalilla tasolla siihen, millainen tieto oli virallisesti totta, ja millainen tieto mustamaalattiin “valeuutiseksi” tai poistettiin kokonaan näkyvistä.

Donald Trumpin presidenttikausi muistetaan monista todella erikoisista lausunnoista koskien korona-viruksen hoitoa. Jopa USA:n johtavat terveysviranomaiset kiiruhtivat välillä kertomaan medialle, että Donald Trumpin juuri julkisesti ehdottama keino korona-viruksen hoitamiseen jollain erikoisella lääkkeellä ei ole suositeltavaa kenellekään.

Kun Joe Biden nousi USA:n presidentiksi, Yhdysvaltain hallinnon virallinen linja koskien korona-epidemian hallintaa ja viruksen hoitamista alkoi muistuttaa enemmän sitä linjaa, johon me olemme tottuneet Euroopassa. Bidenin hallitus esitti Twitterille ja muille sosiaalisen median jättiläisille pyynnön, että näiden tulisi sensuroida kansalaiskeskustelua, jossa esitetään korona-epidemiaa tai korona-rokotteita koskevaa tietoa, joka poikkeaa USA:n hallinnon edustamasta virallisesta totuudesta.

Twitter ei noudattanut kaikkia USA:n hallinnon pyyntöjä kovin nopeasti ja laajasti, mutta USA:n hallinnon edustajat painostivat Twitterin johtoa jatkuvasti, ja lopulta Twitter suostui sensuroimaan myös joitakin huipputason tieteilijöitä, joilla oli tieteen kannalta katsoen täysin valideja argumentteja ja havaintoja, mutta Bidenin hallinto halusi siivota kansalaiskeskustelusta epäröinnin ja vastahakoisuuden korona-rokotteiden ottamiselle. Jälleen tarkoitus pyhitti keinot. Laajan rokotuskattavuuden uskottiin olevan erittäin tärkeää, joten USA:n hallinnon virallisesta linjasta poikkeava tieteellinenkin keskustelu haluttiin siivota pois globaalista sosiaalisesta mediasta. Myös siinä tapauksessa että tieto saattoi olla totta.

Globaalin väestön korona-epidemiaa koskevaa keskustelua alettiin moderoida Twitterissä osittain automaattisten bottien tekoälyn avulla (joka teki usein virheellisiäkin päätöksiä, juuri niin sokeasti kuin tietokone voi joskus tehdä), ja osittain Filippiineiltä värvätyn halvan työvoiman avulla, jotka tekivät virheitä siksi että heillä ei ollut minkäänlaista asiantuntemusta virologian alalta. Näiden virheitä aiheuttavien seikkojen takia sensuroinnin linja ei käytännössä muodostunut kovin vedenpitävästi sellaiseksi kuin USA:n hallinto halusi.

Twitter sensuroi monia kiistattomasti virheellistä tietoa levittäneitä tahoja, mutta myös sellaisia lääkäreitä tai terveydenhoidon asiantuntijoita, joiden esittämä tieto oli totta. Esimerkkinä tästä David Zweig mainitsee tapauksen, jossa Gregory Travis -niminen henkilö esitti Twitterissä väitteen, että syyskuun 2021 jälkeen COVID on ollut lasten yleisin sairaudesta johtuva kuolinsyy. Kansalais-aktivisti Kelley G vastasi tähän (totuuden vastaiseen) väitteeseen esittämällä kuvakaappauksen virallisista kuolinsyyn tilastoista, ja toteamalla tilastojen osoittavan, että syöpä, sydänsairaudet ja kätkytkuolema ovat yleisempiä lasten kuolinsyitä kuin korona. Twitter merkitsi Kelley G:n totta olevan viestin “misinformaatioksi”, ja Gregory Travisin totuudenvastainen (mutta sopivasti korona-rokotteen ottamiseen kannustavaa mielialaa luova) viesti jätettiin ilman huomautusta.

David Zweig mainitsee myös tapauksen, jossa lääkäri Andrew Bostom bannattiin Twitteristä pysyvästi, kun hän oli siteerannut lääketieteellisiä tilastoja, joiden mukaan tavallinen influenssa on lapsille tappavampi kuin korona-virus, ja että korona-rokote aiheuttaa tilastollisesti enemmän terveyshaittoja lapsille kuin influenssa-rokotteet. Tällainen kahden eri taudin ja niiden rokotteiden haittavaikutusten vertaileminen oli liikaa, ja näiden totta olevien tietojen esittäjä vaiennettiin Twitteristä, tilanteessa jossa USA:n hallinto halusi korona-rokotteita koskevan kansalaiskeskustelun olevan mahdollisimman myönteistä, jotta mahdollisimman moni ottaisi rokotteen.

Se kuuluisa hyvä tarkoitus, joka pyhittää keinot.

 

Tämän kirjoituksen Vastavuoro -palstalle on kirjoittanut

Ion Mittler

Vastavuoro-kirjoitukset edustavat ainoastaan kirjoittajiensa näkemyksiä.
Ion Mittler
Kirjoittanut Ion Mittler

Vapauden Liitto, ehdolla ek-vaaleissa 2023, Uudenmaan vaalipiiri, ehdokasnumero 461. Moniulotteisen demokratian puolestapuhuja.

Tilaa
Ilmoita
guest

0 Kommenttia
Sisältöpalautteet
Näytä kaikki kommentit


Contact Us

0
Kommentoi ja keskustele!x