Suomalaisilta vietiin yksi kansallisista symboleistamme, oma valuutta, ilman kansanäänestystä vuoden 1998 eduskunnan päätöksillä.

Suomi vietiin euroalueeseen tuolloin valtiovarainministerinä toimineen Sauli Niinistön johdolla perustuslain vastaisesti.

Sama puliveivaus on meneillään Naton osalta ja asialla on sama sankari, Sauli Niinistö, jonka aloitteella ja tuella valitulle prosessille on ollut ratkaiseva merkitys.

Eduskunta ryhtyi eilen esittämään tämän irvokkaan ja kansanvaltaa pilkkaavan näytelmän seuraavia kohtauksia, kun Nato-lakiesitys tuotiin lausuntokierroksilta eduskunnan lähetekeskusteluun.

Lausuntokierroksen lähes 1600 lausunnosta Natoa vastustavia tai vähintään kansanäänestystä asiasta vaativia oli 98 prosenttia lausunnoista. Näiden lausuntojen vetoomukset ja vaatimukset muun muassa kansanäänestyksen järjestämiseksi eivät kuuluneet eduskunnassa millään tavalla.

Nato-jäsenyyttä edistävät tällä hetkellä eduskunnassa kansanedustajat, joista valtaosa on valittu vuoden 2019 eduskuntavaaleissa Nato-kriittisinä.

Suomen kansa on vuonna 2019 valinnut eduskuntaan peräti 148 kansanedustajaa, joiden mielestä Nato-jäsenyys ei vahvistaisi Suomen turvallisuuspoliittista asemaa. Asia kävi ilmi kansanedustajien vuoden 2019 vaalikonevastauksista.

Eilen nämä takinkääntäjät kehuivat toisiaan kilpaa eduskunnassa. Todellinen oppositio puuttui eduskunnasta kokonaan. VKK:n Ano Turtiaisen oltua poissa, paikalla ei ollut yhtä ainoaa puoluetta, joka edustaisi maamme Nato-kriittistä kansanosaa.

Muutama yksittäinen, selkärankainen, lahjomaton ja periaatteellinen edustaja vanhojenkin puolueiden riveistä sentään toi joitakin huolenaiheita ilmi antautuneen oloisina.

Vastaan Sanomat kokosi huhtikuussa artikkeliin kansanedustajien Nato-kannat ennen vaaleja ja nyt. Artikkeliin pääset alta:


Todellinen poliittinen debatti puuttuu Suomesta kokonaan, kun kansankunnan suurista suunnista päätetään, mutta sen sijaan puolueet riitelevät yksituumaisesti aiheuttamastaan korkeasta sähkön hinnasta ja siitä, mitä maahan satanut lumi kertoo ilmastonmuutoksesta.

Opposition – tai pitäisikö sanoa valeopposition – nalkutus sähkön hinnasta on suorastaan säälittävää. Se vaatii nyt kovaan ääneen sähkönhintoja alas, mutta ei muista lainkaan tukeneensa ja jopa vaatineensa täysin palkein sitä, että maassamme lopetetaan itänaapurin tarjoaman halvan energian käyttö.

Ratkaisuksi tarjotaan kikkakolmosia, vaikka akuuttiin ongelmaan on olemassa varsin helppo ratkaisu, joka noudattelee Tuurin kyläkaupan mainoslausetta:

“Sieltä ostetaan, mistä halvimmalla saadaan.”


VKK:n kansanedustaja Ano Turtiainen on kuluneen vaalikauden aikana useaan otteeseen esittänyt hallituksen luottamusäänestysten yhteydessä epäluottamuslausetta koko eduskunnalle. Turtiaisen asenne ainakin on oikea.

Koko eduskunta on myötävaikuttanut Suomen nykyiseen tilaan. Se on hylännyt heppoisin perustein maatamme pitkään ja kunniakkaasti palvelleen sotilaallisen puolueettomuuden linjan, joka on suora vaikutin muun muassa energiakriisin taustalla.

Puolueeton Suomi olisi jatkanut pitkään rakennettua ja hyvää yhteistyötä Venäjän kanssa vallitsevasta Ukrainan tilanteesta huolimatta, energia olisi virrannut esteettä ja meillä olisi valtavan tärkeä rooli myös tulevan rauhan rakentajana. Puolueeton Helsinki olisi voinut olla rauhan neuvottelujen areena ja Suomi välittäjä.

Tasavallan presidentti, hallitus ja oppositio ovat kuitenkin yhteistuumin käyttäytyneet, kuin Paasikiveä ja Kekkosta ja “Helsingin henkeä” ei olisi koskaan ollutkaan.

Kansainvälisten suhteiden, geopolitiikan ja konfliktien kovimpia asiantuntijoita kotimaassa tai ulkomailla ei ole suostuttu kuulemaan eikä Ukrainan sodan taustalla olevaa historiaa ymmärtämään.

Jopa Saksan entinen liittokansleri Angela Merkel myönsi hiljattain saksalaisen Die Zeit -lehden haastattelussa, että vuonna 2014 solmittu Minskin sopimus oli osa lännen viivytystaktiikkaa, jolla oli tarkoitus ostaa aikaa Ukrainan aseistamiseksi. Merkelin kommentti antaa ymmärtää, ettei rauhansopimusta ollut tarkoituskaan panna lännen osalta toimeen.

”Mielestäni vuonna 2008 keskusteltu Ukrainan ja Georgian Nato-jäsenyyden aloittaminen oli väärin. Mailla ei ollut tähän tarvittavia edellytyksiä, eikä tällaisen päätöksen seurauksia ollut täysin harkittu sekä Venäjän toimien Georgiaa ja Ukrainaa vastaan ​​että Naton ja sen avustussääntöjen osalta. Ja vuoden 2014 Minskin sopimus oli yritys antaa Ukrainalle aikaa”, Merkel sanoi.

Ymmärtämättömyyden seurauksena Suomen pitkäaikainen, Pohjolan vakautta parhaiten edistänyt ulko- ja turvallisuuspoliittinen linja ja valtavan arvokas poliittinen perintö on vedetty vessasta lyhytnäköisesti ja järjettömien ja perusteettomien pelkojen vallassa.

Kimmo Kautio
Kirjoittanut Kimmo Kautio

Kirjoittaja on Vastaan Sanomien perustaja ja päätoimittaja.

Tilaa
Ilmoita
guest

3 Kommenttia
Sisältöpalautteet
Näytä kaikki kommentit
Leino Kimmo
9 kuukautta sitten

Mutta tosiasiassa NATO-sopimus 2015 allekirjoitettiin “Isäntämaa”-sopimuksen muodossa yhden ainoan kenraalin toimesat ( suomennettu kirjassa Näin Suomea viedään).

Asian vieminen maanpetoksena estettiin 2011 toisella maanpetoksella; nimittäin Suomen “perustuslain” 118 § 3 momentin avulla… Kansalaisten kokemat ihmisoikeusloukkaukset ( johon myös älytön sähkön hinta kuuluu ) … syyteoikeutta ei kuitenkaan ole mikäli syyte perustuslain mukaan on käsiteltävä Valtakunnanoikeudessa.

Syyteilmoitus lainsäädännöllisen syrjinnän lopettamiseksi Suomessa on toimestani Valtakunnansyyttäjänvirastoon jätetty 9.12. 2005 ( kirjailtu diaariin 8 kuukautta ja jätetty käsittelemättä).

Yhtään kunnon analyyttistä artikkelia yhdessäkään lehdessä en PL 118 § 3 momentista ole koko valtakunnassa havainnut; korjatkaa, jos olen väärässä.

Rikosilmoitus tästä jätetty 25.5. 2021 Kansalaistorilla poliisille ; joka kirjannut maanpetokset S-diaariin, eli samaan mihin polkupyörävarkaudet ja kännyköiden katoamiset .

Voimmeko siis jo Suomessa puhua rikostutkinnan tappolinjasta Suomessa ?

Tämän 2011 tehdyn syytesuojan jälkeen alkoi tapahtua; isäntämaasopimus; useita raha-eriä Euroopan yhteisölle ; Iltalehti 7.4. 2012 “Eduskunnassa muhii miljardikaappaus”. Iltaelhti 19.2. 2013 “Miljoonien rahavirrat puolueille”.

Alkuperäisellä perustuslailla on pyyhitty Suomen hallitusten toimesta takapuolta ees- ja taas.

Kansalaisille ei saa kertoa näistä MAANPETOKSISTA juuri missään “mediassa” !

EU-kansanedustajalle on Porissa annettu tiedot tästä kaikesta vajaa viikko sitten 20 – 30 todistajan läsnäollessa.

Odotan, koska EU-parlamenti käynnistää Unkarin ja Puolan kaltaisen tutkinan ja painostuksen palauttaakseen Suomen kansalaisten ihmisoikeudet; vai käyttääkö tietojaan Suomen “päättäjien” KIRISTÄMISEEN … lisää rahaa EU:lle Suomen veroeuroista !

archive.today/kimmoleask.fi ( vain archiven sisäinen hakukone löytää; ei esim. google ).

Youtube Fixit 20.10. 2022 ; kerrottu on kaikille eduskuntatalon portailla !

Yrjö
Yrjö
9 kuukautta sitten

Epäluottamuslause koko eduskunnalle. Ja petturinlinnaan varsinkin. Kuinka se tehdään?
Arkadianmäen kanala-lampola on täynnä typeryksiä ja/tai kiristyksen uhreja.

Anderson
Anderson
9 kuukautta sitten
Vastaa  Yrjö

Kiitokset Kimmo Kautio ehdottoman hyvästä rehdistä sekä selkeästä pääkirjoituksestasi !
-OTK Jaana Kavonius on saattanut ainoana todella rohkeana juristina julkisuuteen ja rikostutkintaan 1990-jälkeiset halltukset, kansanedustajat, presidentit sekä eri muiden johtavien sektoreiden -myös pankkilaitoksen ja päämedioitten johdon. Kavonius on antanut pitkät tiedetylle kollegiaaliselle veljeydelle, vaatien mm:ssa törkeimmistä yhteiskuntaamme vastaan suunnatuista rikoksista kuolemantuomioita -Aivan oikein !
-Tällekin areenalle kirjoittavien, joilla on todellista asiaa, pitäisi kirjelmöidä myös oikeusministeriöön sekä ylimmälle poliisin- ja puolustusvoimien johdolle (päämediat ainoastaan sensuroivat). Mikäli nämä eivät reagoi, tarkoittaa se sitä että he ovat mukana rikoksissa vailla syytesuojaa.



Contact Us

3
0
Kommentoi ja keskustele!x