Suomessa kuolee nyt enemmän ihmisiä kuin koskaan aiemmin.
Hämmentävintä tässä on se, että kun meillä piti olla tappava pandemia ja koronan piti hävittää koko ihmiskunta kun joku aivastaa, niin kokonaiskuolleisuus ei kasvanutkaan.
Ei yhtään, eikä missään.
Aika mielenkiintoinen ilmateitse leviävä tappava tauti joka ei käytännössä tapa ketään ja ei varsinkaan lapsia.
Hollywoodin elokuvissa nuo tappavat taudit käyttäytyvät ihan erilailla kuin HUS:n tai THL:n taulukoissa.
Korona näyttääkin olleen vaarallinen vain poliitikkojen, virkamiesten ja toimittajien puheissa.
Todellisessa elämässä korona näytti aiheuttavan vain yksilö- ja poikkeustapauksissa tragedioita.
Niitä oikeasti sattuu ja kyllä flunssakin tappaa vuodessa monia ihmisiä.
Lisäksi on monia tauteja jotka tappavat ihmisiä ja jopa nuoria sekä lapsia.
Elämään kuuluu joskus kuolema ja se on se yksi kivuliaimpia henkisen kasvun testejä meille ihmisille.
Sitten tulee se keskustelu joka nyt tulee käydä:aina kun tulee tragedia ja ihmisiä kuolee, niin tarkoittaako se sitä että pakkolait pitää laittaa päälle ja yhteiskunta sulkea?
Sillä pakkolait ja totalirismin nousu myöskin aiheuttavat tragedioita ja kuolemia.
Mistä syystä ja kenen kuolemasta me teemme sen päätöksen, että kukaan ei saa liikkua missään ja yhteiskunta tulee sulkea?
Ja nyt me päästään jännään aiheeseen, joka juuri nyt on ajankohtainen.
Jos kerran on kuolemia joiden takia aletaan rajoittamaan ihmisten elämää ja liikkumista sekä yhteiskunta laitetaan kiinni, ettei pahempaa tapahdu, niin miksi sitä ei tehdä sitten juuri nyt?
Koronarokotteen piti pelastaa koko ihmiskunta koronalta joka ei siis lisännyt kokonaiskuolleisuutta.
Tämän massiivisen rokotuskampanjan jossa tavallisen ihmisten uhkailulta, painostamiselta ja suoranaiselta kiristämiseltä ei yhteiskunnan instanssien puolelta voitu välttyä, niin sen jälkeen kokonaiskuolleisuus on nousussa.
Nyt ei saisi kuitenkaan vetää mitään johtopäätöksiä mistään.
Koronan aikana ihan mikä tahansa kuolema, kuten veitsi sydämessä oli koronan aiheuttama jos kantaja todettiin koronalle altistuneeksi.
Nyt ei saisi yhtään kyseenalaistaa kokonaiskuoleman lisääntymistä hämmentävästi samaan aikaan kun koko kansakunta on rokotettu täysin uudella ja kokeellisella rokotteella.
Miksei muuten saa?
Kaikki tietävät että koronarokote luotiin ennätysajassa ja oliko se nyt noin kymmenen kertaa nopeammin kuin yleensä saadaan toimiva ja turvallinen rokote.
Sitäkö ei sitten saisi kyseenalaistaa missään oloissa, että onko mahdollista, että nopeasti kyhätty rokote joka melkein pakotettiin koko kansakunnalle, niin etteikö se aiheuttaisi joitain ongelmia?
Asioista voidaan väitellä ja kiistellä, mutta mitäpä jos asia tutkittaisiin.
Mitäpä jos alettaisiin avaamaan näitä ihmisiä jotka kuolevat juuri nyt ja etenkin kun kyseessä ovat nuoret ja keski – ikäiset ihmiset.
Otetaan selvää mihin he ovat kuolleet ja tehdään siitä sitten johtopäätökset.
Vai sekö se onkin se ongelma?
Mitäpä jos rokotteen saaneiden kehot näyttävät erilaisilta kuin ne jotka eivät ottaneetkaan rokotteita?
Mitäpä jos siellä onkin tukoksia, joita ei ole niillä ihmisillä jotka eivät ottaneet tuota kokeellista rokotetta?
Nyt poliitikkojen, virkamiesten ja median mielestä ei olekaan mitään tappavaa pandemiaa vaikka lukemat antavat ihan toisenlaisen kuvan.
Nyt ei olekaan mitään hätää vaikka sairaaloiden pihat ovat täynnä kylmäkontteja ja lehtien palstat pullistelevat kuolinilmoituksista.
Ja on ihan normaalia, että nykyään urheilukilpailussa noin 10 prosenttia osallistujista on maassa polvillaan rintakipujen takia.
Kun massiivinen rokotekampanja on ohi, niin mitään ongelmia ei virallisesti ja valtamediassa ole missään.
Paitsi että on.
Ja lopetetaan sillä millä aloitettiin: kokonaiskuolemat ovat Suomessa kasvussa.
Pitäisiköhän meidän ottaa selvää mistä se johtuu ja voiko asialle tehdä jotain?
Ja sitten jos todetaan että kokonaiskuolema aiheutuu jostain syystä ja jos se syy on ihmislähtöinen, niin sitten aletaan miettiä oikeudellisia prosesseja ja siitä kuka joutuu vastaamaan mistäkin.
Yleensä ihmisluontoon on kuulunut se, että asoiden taustat selvitellään ja niin kuuluisi tehdä nytkin.
Avataan kuolleet ja otetaan selvää mistä kuolemat johtuvat.
Ihan yleisesti ottaen kuitenkin, niin suuri massa on ottanut aika selkärangattomasti vastaan omaan terveyteensä ja läheisiinsä kohdistuneen eliitin hyökkäyksen.
Lopuksi, niin en minä ole lääkäri minä en tiedä mistä kokonaiskuolleisuuden kasvu johtuu, minä vain kyseenalaistan kaiken.
Voihan se olla, että HUS:n lasse Lehtonen on oikeassa ja nämä lisääntyneet sydänvaivat johtuvat siitä, että tämä kansakunta kolaa lunta ihan liikaa kokkelipäissään.
Tämän kirjoituksen Vastavuoro -palstalle on kirjoittanutjarno jäppinen
Vastavuoro-kirjoitukset edustavat ainoastaan kirjoittajiensa näkemyksiä.