Vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiaho sanoo, että nykyinen sotapolitiikka on ilmaston ja ihmiskunnan pahin vihollinen. Hänen mukaansa ulkopolitiikan linjanmuutoksen sisäpoliittinen hinta tulee olemaan ja on jo ollut todella kova.
Suomen ulkopolitiikan täyskäännös, joka keväällä toteutettiin Ukrainan sodan varjolla ja sen luomassa mieltenkuohussa, on Yrttiahon mukaan jo osoittanut nurjat puolensa. Suomalaiset maksavat uudesta ulkopolitiikasta energian hinnoissa, kasvavissa sotilasmenoissa, ilmaston ja ympäristön ja turvallisuusasemamme heikkenemisessä.
“Nykyisessä energiakriisissä sähkön hinta on noussut vain osittain siksi, että energialähteiden tarjonta Euroopassa on pakotteiden, vastapakotteiden ja muiden poliittisten päätösten seurauksena vähentynyt. Hinnat olivat nousussa jo viime vuonna, kauan ennen Ukrainan sotaa. Yhdysvallat on kohdistanut Euroopan ja Venäjän väliseen talousyhteistyöhön pitkäaikaista painostusta ja pakotteita, mm. Nord Stream -kaasuputkihankkeita vaikeutettiin ja hidastettiin niiden alusta alkaen”, Yrttiaho taustoitti.
Yrttiaho sanoo, että Nato-kysymyksen tulisi olla keskeinen kysymys kevään eduskuntavaaleissa. Hänen mukaansa myös kansanäänestys asiasta tulisi järjestää ja lopullinen päätös eduskunnassa olisi tehtävä perustuslain säätämisjärjestyksessä, mutta kaikki tämä pyritään sivuuttamaan ja kansanvaltainen legitimaatio uhkaa jäädä puuttumaan.
“Nyt hallitus on antanut varsinaista Nato-jäsenyyttä koskevan ratifiointiesityksensä lausunnoille ja se on tulossa eduskuntaan joulukuussa. Hallitus varautuu näin siihen, että Natosta päätettäisiin Suomessa jo ennen kevään eduskuntavaaleja, riippumatta siitä miten prosessi Natossa on edennyt ja onko Turkki jäsenyyttä hyväksynyt. Keskustelu vaaleissa halutaan välttää viimeiseen saakka. Viime kevään Nato-päätöksen myötä alkanut kansanvallan pilkka siis jatkuu”, kansanedustaja jyrisi.
Yrttiaho kertoi näkemyksistään puheessaan Teollisuus 7:n veteraanien juhlassa Tapiola-Uudenkylän Työväentalolla Tampereella 12. marraskuuta.
Lähde: Facebook, johannesyrttiaho.fi
Kuva: Antti Yrjönen, CC-BY 4.0
KASAARIMAFIAN RIKOKSET
Kasaarimafian eli Siionin Viisaiden ohjelma on vallata koko maapallo ja tehdä kansat orjiksi heidän maailmanvallalleen. He ovat vähitellen vallanneet USA:n. USA on nykyisin täysin juutalaisten vallassa: Media, pankit ja poliittinen vaikutusvalta on heidän käsissään.. Israelin pääministeri Ariel Sharon: ”Me, juutalainen kansa, hallitsemme Amerikkaa.” Tästä johtuu, että USA on todellisuudessa vain Israelin lakeija, joka ajaa kaikessa Israelin etua ja tavoitteita. Juutalaiset ovat kehittäneet ja yhä kehittävät USA:sta ylivoimaista sotilasmahtia, joka hallitsee koko planeettaa. USA:lla on jo yli 700 sotilastukikohtaa ympäri maailmaa ja se pyrkii saamaan täydellisen ylivoiman ydinaseissa Venäjästä ja Kiinasta, ja sen sotilasbudjetti on kaksitoista kertaa niin suuri kuin koko Suomen valtion budjetti. Yhdessä ydinaseilla vahvasti aseistetun Israelin kanssa se muodostaa uhan koko ihmiskunnan olemassaololle, sillä niin kuin juutalaisten sisäpiiristä loikannut Benjamin Freedman ennusti, juutalaiset tarvitsevat kolmannen maailmansodan saavuttaakseen totaalisen vallan maapallolla. Mm. Irakin sota 2003 oli kansainvälisten juutalaisten operoima valheellisen tiedon perusteella tehty USA:n ja Iso-Britannian brutaali hyökkäys Israelin vihollista Irakia vastaan. Juutalaisten johtama USA on sodillaan toisen maailmansodan jälkeen aiheuttanut noin 30 miljoonan hengen kuoleman. Tällaiseen valtioon presidentti Sauli Niinistö on Suomen liittänyt. Niinistö on luonteeltaan pelkuri, joka ei uskalla luottaa Suomen kansan kykyihin, vaan haluaa olla USA:n nöyrä alamainen. Juutalaisten pyrkimys maailmanvaltaan ja toisten kansojen heikentämiseen käy ilmi myös tohtori Max Mandelstammin avajaispuheesta Baselin sionistikonferenssissa 29.8.1897 (Le Temps, 3.9.1897):
”Juutalaisten tulee käyttää kaikki keinot ja kaiken valtansa estääkseen kaikkien muiden kansojen nousun ja menestyksen, jotta saavutamme historiallisen tavoitteemme s. o. maailmanvallan.”
Ukrainan sota on puhdasta juutalaista politiikkaa Venäjän tuhoamiseksi. Juutalaiset yrittivät koko maailman valtausta luomallaan kommunismilla, mutta epäonnistuivat. Samoin he tulevat epäonnistumaan myös yrityksessä luoda koko maailman kattava kriisi (Great Reset) ja tehdä kansoista koneihmisiä eli kyborgeja ”rokotteiden” avulla. Myös tässä he tulevat epäonnistumaan. Siionin Viisaat ovat onnistuneet luomaan vastakohdat Venäjä ja Kiina vastaan USA ja NATO. NATO laajentaa toimintaansa myös Kauko-Itään. Kun koronahuijaus epäonnistui, niin juutalaiset yrittävät luoda kolmannen maailmansodan Venäjän ja Kiinan avulla. Talmudin mukaan juutalaisten tulee valloittaa maailma ja tuhota kristityt, sillä he ovat muka itse kansana ”Messias”:
”Esittääkseni Messiaksen – ilman metafooraa, juutalainen kansa” (Kethubth IIIa, viite 4). Suomen typerä ja heikko johto on sitoutunut sodassa väärälle puolelle. Ukraina ei ole muuta kuin USA:n satelliitti. Pahasti erehtyvät ne, jotka turvautuvat NATO:on, vaikka Suomen pelastus olisi puolueettomuus ja sotilaallinen liittoutumattomuus
Onhan tuo hyvää puhetta vassarilta…Mutta mitä mieltä anderssonin transukouluilta?
kommarin lausumaksi tosi hyvin kirjoitettu, olen kyllä hänen kanssaan samaa mieltä, vaikken olekkaan “punainen” hienoa…
Samaa mieltä itsekin olen. Vassareita olen kerran äänestänyt . Mikko Immosta 90 luvun puolivälissä. Sittemmin petyin kaikkiin puolueisiin. Suomen etua ei ajaneet yksikään. Toivottavasti nyt suunta muuttuu. En pidätä hengitystä sitä odotellessa.
Vapaitten medioitten tulisi luoda vaalikoneita ja esittää niissä kysymys: Tuleeko Suomen liittyä Natoon vai purkaa hakemus?
Valtamedioissa tätä ei kysytä. Todennäköisesti moni edustaja tutkailee mahdollisuuksiaan ja jättää vastaamatta. Siispä ei ääniä sellaiselle piileskelijälle.