Elon Musk on sekoittanut kunnolla Twitterin ja aika näyttää millaiseksi se muodostuu.
Tavallisten ihmisten mielipiteiden sensurointi kävi Mark Zuckenbergille kalliiksi ja 11000 työntekijää saa lähteä.
Markin pahin pelko on myöskin käymässä toteen ja Facebook on kokemassa MySpacen kohtalon.
Myöskin Google menettää koko ajan asemiaan ja sensurointi Youtubessa teki sen, että moni postaa videonsa nyt mieluummin muualle kuten vaikkapa Rumbleen.
Amazon irtisanoo myöskin yli 10000 ihmistä.
Big Tech ei ollutkaan niin horjumaton kuin eliitti luuli sen olevan.
Twitteristä puhutaan nyt kovasti Elon Muskin takia.
Niinpä jää huomaamatta se, että maailmalla on muitakin some alustoja jotka hyötyivät siitä, että Bic Tech lähti ajamaan eliitin koronakusetusta näin voimakkaasti ja he ampuivat itseään jalkaan ylisensuroimalla ihmisiä.
Gab, Meve, Rumble ja monet muut hyötyivät tästä hurjasti.
Lähtipä Donald Trumpkin luomaan omaa some alustaa nimeltä Truth Social.
Suomeen saatiin oma videoiden jakelualusta, Tokentube joka yritettiin kaikin keinoin hiljentää ja saada toiminta lopetettua.
Onneksi se ei onnistunut.
Joten Tokentuben innoittamana nyt olisi hyvä saada kansallisia vaihtoehtoja muihinkin somealustoihin.
Me tarvitsemme Suomen Youtuben lisäksi Suomen Twitterin ja Suomen Facebookin.
Itsenäiset some alustat ensinnäkin varmistaisivat sen että sananvapaus on ja pysyy Suomessa ja että tavallisisia ihmisiä ei tulla mielipiteistään sensuroimaan.
Valtamediaan me emme voi enää luottaa, joten minusta netin kautta olisi hyvä tulla sille korvaavia vaihtoehtoja.
Vihapuheihin ja ihmisten nolaamiseen meillä on rikoslaki ja se on yhä voimakas hillitsemään sitä käytöstä netissä jota ei siellä saa olla.
Rikoslaki vaan ei yllä mielipiteisiin ja se on monelle vallanpitäjälle liikaa.
Niinpä nyt koitetaan tehdä kaiken maailman uusia lakeja joilla maalitusta voitaisiin estää.
Toistan vielä: rikoslaki suojaa maalittamiselta ihan kyllin hyvin jo nyt.
Maalittamisen nojalla vallanpitäjät haluavat ainoastaan hiljentää heitä kohtaan tulevan kritiikin ja arvostelun.
Se on sensuuria ja sananvapauden rajoittamista.
Sananvapauden puolustaminen on hyvin tärkeää ja siksi tarvitsemme nettiin kansallisia vaihtoehtoja, mutta on myös muutakin.
Suoratoistopalveluidenkin suhteen, niin me tarvitsemme myöskin kansallisia vaihtoehtoja.
Toki niitä on, mutta Spotifyn, Netflixin ja Storytellin voima on äärimmäisen iso.
Sisällöntuottajien kannalta nuo eivät ole hyviä tyyppejä, sillä he eivät halua maksaa sisällöistä.
Kulttuurin kannalta olisi tärkeää että olisi jakelualustoja jotka myöskin ymmärtäisivät sen että kulttuurintekijä tarvitsee osuutensa, jotta hän voi syödä asunnossaan soppaa.
Elokuvilla, kirjoilla ja musiikilla eivät saa rikastua pelkästään suoratoistopalveluiden pomot ja omistajat.
Nostalgisoidaanpa lopuksi.
Tykkäsin aikoinaan videovuokraamoista ja niistä fyysisistä sellaisista.
Videovuokraamot mahdollistivat aikoinaan sen että kokeellisempiakin elokuvia voitiin tehdä.
Tiedettiin että jos elokuva ei pärjää kankailla, niin se voi pärjätä videovuokraamoissa ja sitten alettiin tehdä elokuvia suoraan vuokraamoille.
Videovuokraamot tukivat hyvin voimakkaasti sitä, että niin sanottujen B – elokuvien taso alkoi nousta.
Nyt videovuokraamoja ei käytännössä enää ole ja se tekee sen että yksi jakeluporras josta tuli tekijöille tuloa on poissa.
Ei sen puoleen, niin levykaupat kokivat saman kohtalon ja se on ajan kysymys milloin sama kehitys iskee voimalla kirjakauppoihin.
Sen sijaan elokuvateatterit tulevat uskoakseni kestämään suoratoistopalvelut sillä elokuva on kokemus.
Elokuvaa pitää odottaa, siitä pitää maksaa ja teatteriin on mentävä jotta se elokuva jää mieleen ja voi sitten myöhemmin kertoa miksi se elokuva oli niin kova kokemus.
Lisäksi elokuvat ovat edelleen treffien suhteen hyvin loistava paikka.
Digitaalisuuden kautta kulttuurintekijöiltä tippuu koko ajan provikoita pois
On hyvin huolestuttavaa että kehitys on mennyt siihen että noin 10 yritystä hallitsee nettiä tai yrittää hallita sitä.
Koska koronakusetus todisti että he eivät ole mitään valkoisia ritareita jotka suojelisivat tavallista kansaa pahan voimia vastaan.
He ovat itse niitä pahan voimia
Ihmiset ovat heille ainoastaan numeroita joilla he nostattavat omaa vaurauttaan ja valtaansa.
Me tarvitsemme näille isoille pelureille kansallisia vaihtoehtoja joiden takana on oikeita ihmisiä jotka ymmärtävät sen että somepalveluja käyttävät oikeat ihmiset eikä numerot.
Tämän kirjoituksen Vastavuoro -palstalle on kirjoittanutjarno jäppinen
Vastavuoro-kirjoitukset edustavat ainoastaan kirjoittajiensa näkemyksiä.
somega.net fasen suomalainen korvaaja.
>Me tarvitsemme Suomen Youtuben lisäksi Suomen Twitterin ja Suomen Facebookin.
Meillä on jo – SOMEGA. http://www.somega.net.
Ollut toiminnassa jo 2021. Sensuroimaton ja varmasti rehellisten ihmisten tekemä ja omistama. Eikä ole kaupan.