Nato uudistaa nyt sotilaallista suunnitteluaan, kertoo norjalainen sanomalehti Verdens Gang. Norjan puolustusvoimien komentaja Eirik Kristoffersenin mukaan on todennäköistä, että Norjan puolustus voi tulla osaksi Naton uuden yhteisen komentokeskuksen vastuualuetta amerikkalaisessa Norfolkin kaupungissa.

“Pohjois-Atlantin alueet Skandinavian, Islannin, Grönlannin ja Iso-Britannian kanssa ovat luonnollinen maantieteellinen alue, ja silloin on luonnollista, että kuulumme Norfolkin komentoon. Mutta se on viime kädessä poliitikkojen päätettävissä”, Kristoffersen sanoo VG:lle.

Naton johto Norjan puolustuksesta on tähän asti ollut Naton yhteisen komentokeskuksen alaisuudessa Brunssumissa Hollannissa.

Kristoffersen kertoo, että Venäjän helmikuisen Ukrainaan hyökkäyksen jälkeen Nato aktivoi suunnittelujärjestelmänsä siten, että Brunssumin komento sai vastuun Norjasta.

VG:n mukaan tällä hetkellä Natossa käydään sisäistä keskustelua siitä, pitäisikö Norfolkin olla vastuussa koko Pohjoismaista, myös Ruotsista ja Suomesta, kun niistä tulee Naton täysjäseniä.

Kristoferssen sanoo, että muidenkin Pohjoismaiden puolustusvoimien komentajat ovat esittäneet hallituksilleen vahvan suosituksen, että Pohjoismaat annettaisiin saman Naton komennon alaisuuteen.

VG:n tietojen mukaan Suomella on selkeä halu olla yhteydessä Norfolkiin.

Kommentti:

Suomi on siirtymässä Nato-jäsenenä Yhdysvaltain sotilaalliseen komentoon ja menettää lopullisesti senkin osan itsenäisyydestään, jota ei vielä ole alistettu Brysselin vallankäytön alle. Kaikki tämä siksi, että suojautuisimme itsenäisyyden menettämiseltä Venäjälle. Ilmeisesti kuolemaa voi pelätä niin paljon, että näkee itsemurhan ratkaisuksi pelkoonsa.

Suomessa Ulkoministeriö on pyytänyt lausuntoja luonnoksesta hallituksen esityksestä eduskunnalle Pohjois-Atlantin sopimuksen sekä Pohjois-Atlantin liiton, kansallisten edustajien ja kansainvälisen henkilöstön asemasta tehdyn sopimuksen hyväksymiseksi ja voimaansaattamiseksi.

Kaikki Suomen suuret eduskuntapuolueet ovat valmiita kyseenalaistamatta luopumaan Suomea pitkään palvelleesta sotilaallisesta puolueettomuudesta ja maamme rauhanvälittäjän asemasta ja tekemään esimerkiksi legendaarisesta “Helsingin hengestä” tyhjää puhetta. Niillä ei näytä olevan minkäänlaista käsitystä siitä, miten kansakunnan arvokkaimpia traditioita ja suurten valtiomiestemme muistoa vaalitaan ja kunnioitetaan.

Sen sijaan vapauden liitto antoi tänään arvokkaan ja viisaan lausunnon Suomen pitkäaikaisen linjan puolesta. Vapauden liitto vastustaa kategorisesti Suomen Nato-jäsenyyttä. Vapauden liitto ilmaisee kannanotossaan seuraavaa:

“On huomattava, että EU:n ja NATO:n jäsenenä Suomi on pakotettu harjoittamaan puolueellista ja yksisilmäistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, jossa maailmaa tarkastellaan vahvojen kaksoisstandardien lävitse. Nämä kaksoisstandardit eivät palvele Suomen kansallista etua missään tilanteessa eivätkä varsinkaan nykyisessä nopeasti ja arvaamattomasti muuttuvassa maailmassa, jossa suurvaltojen voimasuhteet voivat muuttua äkistikin.

Sen sijaan johdonmukainen puolueettomuus palvelee Suomea parhaiten kaikissa oloissa ja sen arvo on erityisen suuri juuri levottomina maailmanaikoina, kun kansainvälisissä suhteissa tapahtuu rajuja muutoksia.”

Vapauden liitto ilmoittaa kannanotossaan vaativansa Nato-jäsenyydestä kansanaäänestystä, jota tasavallan presidentti Sauli Niinistö on koko presidenttiytensä ajan sanonut – tai esittänyt – kannattavansa.

Lähde: Verdens Gang

Kuvituskuva: Kuva taustalla Ninaras

Kimmo Kautio
Kirjoittanut Kimmo Kautio

Kirjoittaja on Vastaan Sanomien perustaja ja päätoimittaja.

Tilaa
Ilmoita
guest

3 Kommenttia
Sisältöpalautteet
Näytä kaikki kommentit
Puolueeton
Puolueeton
10 kuukautta sitten

Kysymys on siitä, mikä ryhmittymä päättää Suomen tulevaisuudesta. Kansalaisten valitsema edustajisto vai muista maista valittu vallanpitäjistö.
Nyt kansa on valinnut vallanpitäjistön, jonka toimesta uhkaa energia ja ruokapula. Palkansaajia , jos pystyvät välttämään pulan, uhkaa ainakin suuret menot korkeisiin tarvikkeiden hintoihin. Todennäköistä on, että ulkomailta johdettu valta, joka oikeastaan on jo nyt vallanpitäjien valitsema politiikka, johtaa suomalaisuuden romahtamisen ja katoamiseen muutamien vuosikymmenien kuluttua.

Puolueeton
Puolueeton
10 kuukautta sitten
Vastaa  Puolueeton

“Kaikki Suomen suuret eduskuntapuolueet ovat valmiita kyseenalaistamatta luopumaan Suomea pitkään palvelleesta sotilaallisesta puolueettomuudesta ja maamme rauhanvälittäjän asemasta ja tekemään esimerkiksi legendaarisesta ”Helsingin hengestä” tyhjää puhetta.”
Tähän on olemassa syynsä. En keksi muuta kuin nykyinen vallanpitäjistö koostuu ei aivan yksinkertaisista, koska ymmärtävät vähän nykyistä todellisuutta, pelkäävät tulevaisuutta ja tietävät kuitenkin sen etteivät itse kykene Suomen turvallisuudesta vastuuta ottamaan.
Sitä vallanpitäjä ei osaa ajatella, mistä syistä ja millä sotilaallisilla edellytyksillä Nato tai Norfolk takaisivat Suomen turvallisuuden. Yritäpä itse keksiä takaajinen poliittiset perusteet!

Onko vallanpitäjillä sama ajatus mielessä “Putin on mielenvikainen ja Nato on ainoa turva sitä vastaan”, jonka media on luonut tavallisen suomalaisen mielikuvaksi?

Ei voi muuta sanoa
Ei voi muuta sanoa
10 kuukautta sitten

Voi vittujen vittujen vittu.



Contact Us

3
0
Kommentoi ja keskustele!x