Tony Halme puhuttaa yhä vaikka hänen kuolemastaan on yli 10 – vuotta.

Juuri tullut dokumentti selittää osittain tätä ilmiötä.

Ja on sääli että dokumentti sai hyvin pienen salimäärän ja oli vain lyhyen aikaa teatterilevityksessä.

Tony Halme on niitä harvinaisia suomalaisia hahmoja, jotka tarvitsevat konkreettisesti enemmän ruututilaa kuin esimerkiksi nykyinen hallitus, jonka sekoiluja voi ihan hyvin katsoa vaikkapa puhelimesta.

Halme on siis ison kankaan arvoinen ja toivotaan, että kun Yle on dokumenttia rahoittanut, niin se saa sitten myöhemmin vaikkapa Areenasta isomman yleisön.

Halmea on hyvä käsitellä nyt kun maailma on muuttunut radikaalisti.

Nykyään nuoret ihmiset eivät osaa päättää ovatko he tyttöjä vai poika vai jotain muuta. Lisäksi muutenkin nuoremmalle väestölle biologia näyttää olevan pelkkä mielipidekysymys.

En tiedä oliko Tony Halme paras mahdollinen miehen malli, mutta hän oli miehen malli.

Lisäksi itse kunnioitan niitä suomalaisia jotka haluavat tehdä kansainvälisen läpimurron jollain rintamalla.

Että yksilö tuntee olevansa Suomea isompi hahmo ja että maailman olisi tuo suuruus tunnustettava kun Suomessa sitä arvostusta ei ole tulossa.

Ja Tony Halme teki juuri näin.

Vapaapainiura jenkkilässä sekä rooli Die Hard 3:ssa riittää tähän tai ainakin minulle se riittää.

Halme oli ehdoton kansanmies ja ennen kuin mennään kansanedustajan uraan, niin on Halmeen julkisesta esiintymisestä mitä mieltä tahansa, niin sillä kuitenkin saatiin suomalaiset salit täyteen jossa Halme nyrkkeili.

Ja sillä saatiin myöskin ihmiset pubeihin kun Halme lauloi siellä.

Joten kyllä Halmeella on ollut iso työllistävä vaikutus kun hän on saanut ihmiset seinien sisälle ja jopa maksamaan itsensä näkemisestä tai niistä palveluista joita niissä tiloissa on.

Tony Halme oli kansanmies koska hän meni kansan keskelle.

Nykyään poliitikot luulevat että on kansanmies kun sanoo niin olevansa tai kuljettaa halkoja lentokoneessa.

Myöskin kulttuurin tai viihteen puolella Halme teki kansanviihdettä.

Ponterosa – elokuva on hyvä esimerkki tästä.

Aina silloin tällöin kyseinen elokuva koitetaan laittaa huonoimmaksi Suomessa tehdyksi elokuvaksi ja aina tämä yritys epäonnistuu.

Koska se ei ole sitä.

Se on suomalaista indie – elokuvaa parhaimmillaan ja siinä on paljon syvyyttä ja herkyyttä, sekä ennen kaikkea se on aidosti hauska.

Iso osa Ponterosan hauskuudesta selittyy nimenomaan Tony Halmeen kautta.

Ponterosa on myöskin hyvä todiste siitä, että Halmeella oli huumorintajua ja että hän osasi myöskin olla ottamatta itseään turhan vakavasti.

Ponterosa on kestänyt yli 20 – vuotta aikaa ja uudet sukupolvet löytävät sen aina uudestaan.

Tietenkin Halme käytöksellään ja puheillaan suututti ihmisiä ja jopa niin paljon että nämä itse syyllistyivät siihen mistä syyttivät Halmea.

Pahin esimerkki tästä on Kaarina Hazard ja hänen kirjoituksensa.

Nyt kun valtamedia kovasti puhuu maalittamisesta ja vihapuheista, niin lukekaa oheinen kolumni ja miettikää mitä arvoja se edustaa, ei ainakaan hyvää makua tai mitään hyvää ylipäätään:

https://www.iltalehti.fi/kolumnistit/a/2010011310917932

Miestoimittaja olisi saanut välittömästi kenkää jos olisi kirjoittanut kuolleesta naiskansanedustajasta näin.

Tässä tapauksessa naistoimittaja sai duuniaan vielä tehdä useamman vuoden ajan.

Muutenkin maailma on nykyään siinä pisteessä, että kun naispoliitikko itkee julkisesti torilla, niin median mielestä hän herkistyy. Kun mies poliitikko tekee saman, niin hän romahtaa.

Yleisesti ottaen julkinen itkeminen omasta sähläilystä on huonon johtajuuden merkki.

Johtajuuteen kuuluu se, että näytetään sitä johtajuutta ja luonteen lujuutta.

Kyllä tunteitaan ja herkyyttään sinällään saa näyttää.

Johtajuuteen liittyy myöskin ajoitus, että ymmärrät milloin ja mitä tunteita julkisesti näytät.

Tunteiden patoaminen on hyvin vaarallinen asia tai se, että rakentaa itselleen jonkun roolin johon uskoo enemmän kuin omaan sisäiseen ääneensä.

Tony Halme rakensi itsestään Viikingin ja tuo Viikinki hahmo alkoi hallitsemaan Halmeen elämää.

Hän jäi itse tehdyn roolinsa vangiksi ja tuohon rooliin kuului se, että omaa heikkouttaan ei saisi näyttää millään muodoin eikä missään.

Ja ehkä Tonyn kohtalosta olisi hyvä oppia se, että kyllä sitä apua on ihan hyvä pyytää jos tulee tilanne että omat voimat eivät riitä.

Avun pyytäminen ei ole heikkouden merkki, niin kuin ei ole anteeksipyytäminenkään jos siihen on aihetta.

Tony Halme teki virheitä ja monessa hänen toiminnassaan olisi voinut käyttää paljon enemmän harkintaa.

Mielellään siis harkintaa olla tekemättä tai sanomatta niin kuin hän valitettavasti teki tai sanoi. Ja osaa Tony Halmeen puheista ja näkemyksistä ei mielestäni kyllä voi puolustella oikein mitenkään.

Lisäksi en nyt tiedä kuinka rakentavaa se on pitkällä juoksulla, että kaikki kommentit ja näkemykset aiheuttavat kohun ja pahaa mieltä.

Voi sen kyllä ajatella toisinkin päin, ei voi myöskään olla niinkään, että kukaan ei uskalla sanoa mitään kun joku voi loukkaantua siitä.

Tai valtaapitävät eivät pidä arvostelusta ja koittavat kaiken kritiikin ja arvostelun saada näyttämään maalittamiselta.

Joskus on sanottava niin kuin asiat ovat jotta ne muuttuisivat paremmiksi vaikka sen sanominen voikin suututtaa joitain tahoja.

Virheistään huolimatta, niin Tony Halme oli vilpitön suomalainen mies joka sai paljon aikaan niillä sektoreilla joilla hän toimi.

Hän uskalsi olla oma itsensä tai siis se Viikinki – roolinsa  ja jätti sitä kautta nimensä ja maineensa historiaan.

Se ei tässä ajassa ole helppoa.

Nykyään teknoraateista yritetään tehdä kansansankareita, joista Mika Aaltola on kuningasesimerkki.

Jos Tonya ja Mikaa verrataan, niin Tony loi itse kansan keskelle menemällä kansansuosionsa joka vei hänet eduskuntaan.

Tony Halme teki töitä kansansuosionsa eteen menemällä konkreettisesti tapaamaan sitä kansaa vaikkapa laulattamalla heitä baareissa.

Mika Aaltolaa taas media alkoi mielipuolisesti nostattamaan ja oliko se, että Aaltola on jo tänä vuonna esiintynyt mediassa 2740 kertaa.

Ja sitten pitäisi uskoa että Aaltolan kansansuosio on perusteltua ja tyhjästä rakennettua, että kansa vain yhtä – äkkiä haluaa Mika Aaltolan presidentikseen.

En tiedä mikä mies Mika Aaltola on, mutta sen tiedän että ei ainakaan mikään kansanmies.

Ihan lopuksi, niin kuka uskoo että Tony olisi laittanut eduskunnassa naisten pikkuhousunsuojan naamalleen vaikka olisi vaadittu?

Tämän kirjoituksen Vastavuoro -palstalle on kirjoittanut

jarno jäppinen

Vastavuoro-kirjoitukset edustavat ainoastaan kirjoittajiensa näkemyksiä.
jarno jäppinen
Kirjoittanut jarno jäppinen

Kirjailija Kyminlinnan puolustaja Ja monta muuta segmenttiä kaupan päälle.

Tilaa
Ilmoita
guest

1 Kommentti
Sisältöpalautteet
Näytä kaikki kommentit
Raimo N
Raimo N
10 kuukautta sitten

Erittäin hyvin kirjoitettu kuvaus Tony Halmeesta. Suuri aito suomalainen joka sanoi niinkuin asiat on.



Contact Us

1
0
Kommentoi ja keskustele!x