Kaakkois-Norjan yliopistossa vuodesta 2021 professorina toiminut Glenn Diesen tutkii pääasiallisesti Venäjän suur-Euraasia -strategiaa. Hänen vastuualueitaan ovat Venäjän poliittinen talous, venäläinen konservatismi, Venäjän ulkopolitiikka ja Euraasian integraatio. Häneltä on toukokuussa ilmestynyt kirja Russophobia: Propaganda in International Politics.

Norjalaisen Steiganin artikkelin mukaan Diesen huomauttaa kirjassaan russofobian ja antisemitismin (juutalaisvihan) samankaltaisuudesta. Diesenin mukaan molemmat rasismin muodot (sikäli kuin niitä voidaan kutsua rasismiksi) perustuvat osittain väärennettyihin kirjoituksiin.

Useimmat tietävät Siionin viisaiden pöytäkirjojen merkityksen antisemitismille, mutta kuinka moni tietää, että russofobia perustuu myös osittain väärennettyyn asiakirjaan, jonka väitettiin olevan Pietari Suuren testamentti?

Diesen kertoo kirjassaan, että “Testamentti” kuvaa venäläistä salaliittoa Euroopan hallitsemiseksi ja on tältä osin hämmästyttävän samanlainen kuin Siionin vanhimpien pöytäkirjat, joka kertoo väitetystä juutalaisten salaliitosta koko maailmaa vastaan.

“Testamentin” on kerrottu olleen keskeinen osa eurooppalaista Venäjä-diskurssia 1800 luvulla senkin jälkeen, kun se paljastui väärennökseksi. Se on vaikuttanut poliitikoihin ja toimittajiin näihin päiviin asti.

Russophobia: Propaganda in International Politics -kirjan perusteema on propagandan merkitys länsimaiden ulkopolitiikalle suhteessa venäjään.

Kirjan kuvauksen mukaan propaganda on tiedettä, joka vakuuttaa yleisön vetoamatta järkeen. Venäjän vastainen propaganda on 500 vuoden ajan perustunut käsityksiin “meidän” sivilisaatiomme paremmuudesta sekä lännen ja Venäjän vastakkainasetteluihin; eurooppalainen vastaan aasialainen, sivistynyt vastaan barbaarinen, moderni vastaan takapajuinen, liberaali vastaan itsevaltainen ja jopa hyvä vastaan paha.

Näitä käsityksiä on viljelty niin pitkään, että niistä on tullut “totuuksia” tai ennakkoluuloja suurelle osalle lännen väestöstä.

Venäjä on siksi kautta historian saanut olla joko länsimaisen sivilisaation oppipoika hyväksymällä alisteinen roolinsa tai uhka, joka täytyy kukistaa. Vaikka propagandalla on myönteinen vaikutus yhtenäisyyden edistämiseen ja resurssien mobilisoimiseen vastustajaa vastaan, sillä on kielteinen vaikutus, joka johtaa irrationaaliseen päätöksentekoon ja toimii rauhan esteenä.

Propagandaa ei ole helppo huomata, koska monet uskovat sen olevan synonyymi valheille ja että se on jotain, mitä vain autoritaariset maat tekevät. Todellisuudessa propaganda on tehokkainta, kun se perustuu johonkin, jonka tiedämme tai luulemme tietävämme; ennakkoluuloihin tai russofobiaan, joka määritellään irrationaaliseksi Venäjän peloksi.

Tiede propagandan takana perustuu ihmisen tarpeeseen kuulua joukkoon. Ja jotta joku voi kuulua joukkoon, jonkun on oltava joukon ulkopuolella. Jotta joku voi määritellä itsensä ja kansansa hyviksi ja ystävällisiksi, “jonkun” on myös määriteltävä, ketkä ovat pahoja ja ilkeitä. Ihminen ei toimi kaiken aikaa rationaalisesti, vaan myös tiedostostamattomasti. Joskus tuntuu turvallisimmalta kuulua laumaan.

Tämä liittyy kiinteiästi suurvaltapolitiikkaan, jossa länsihegemonia on vallinnut pitkään. Länsimaisten poliitikoiden kuvitellut käsitykset heidän omasta erinomaisuudestaan johtavat jatkuvasti omahyväisiin, irrationaalisiin ja haitallisiin päätöksiin.

“Propagandan menestystä ei mitata ensisijaisesti sillä, onnistuuko se saamaan ihmiset uskomaan tiettyyn väitteeseen, vaan sillä, kuinka se onnistuu jatkuvan toiston kautta luomaan binaarisia stereotypioita”, Diesen kirjoittaa.

”Kerran kerrottu valhe on edelleen valhe, mutta jos se kerrotaan tuhat kertaa, siitä tulee totuus”, sanoi puolestaan muuan Joseph Goebbels.

Kun väärät käsitykset on kerran juurrutettu, ei enää haittaa, vaikka osa tarinoista paljastuu virheellisiksi.

Toimittaja Birkelund kirjoittaa Steiganin artikkelissaan:

“Propaganda johtaa myös ristiriitaisuuksiin, joita Orwell kutsui “kaksoisajatteluksi”. Venäjä kuvataan toisaalta heikkona ja romahduksen partaalla ja toisaalta käytännöllisesti katsoen kaikkivaltiaana, joka on vastuussa lähes kaikista lännen ongelmista, mukaan lukien, että Hillary Clinton hävisi Donald Trumpille vaalit vuonna 2016 (mutta ei tarpeeksi kaikkivoipa turvatakseen Trumpin uudelleenvalinnan). Viimeisten Venäjän kansalliskokouksen vaalien jälkeen tiedotusvälineiden arvostelusävy oli, että vaalit eivät olleet demokraattiset, samalla kun he riemuitsivat siitä, että Putinin puolue, Yhtenäinen Venäjä, menetti kannatustaan (kahdeksan kuukauden aikana siitä, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, Norjan tiedotusvälineet ovat vuorotellen sanoneet, että Venäjä häviää sodan Ukrainaa vastaan ​​ja että Venäjä hyökkää muihin maihin onnistuttuaan Ukrainan valtaamisessa).”

Diesen huomauttaa, että on olemassa myös järkeviä syitä pelätä Venäjää. Birkelund kertoo esimerkiksi sen, että on rationaalista pelätä Venäjän reagoivan Venäjän vastaiseen politiikkaan, kuten Naton laajenemiseen tai pakotteisiin.

Diesen kirjoittaa myös kolmesta niin kutsutusta “Russiagate”-jupakasta, joista ensimmäisessä salaliittoteorioita Trumpin ja Venäjän välisistä maanpetoksellisista yhteyksistä käytettiin pyrkimyksenä estää Trumpin nousu presidentiksi ja sen jälkeen saada hänet pantua viralta.

Toinen väite oli, että Venäjä maksoi Talebanille Yhdysvaltain sotilaiden tappamisesta ja se ilmestyi heti Trumpin ilmoitettua vetävänsä Yhdysvaltain joukot pois Afganistanista.

Kolmas “Russiagate” oli Diesenin mukaan se, miten Hunter Bidenin kannettavaan tietokoneeseen liittyvät, julki tulleet tiedot leimattiin valeuutisiksi ja Venäjän juoniksi Joe Bidenia vastaan, mikä johti siihen, että useimmat valtamedian tiedotusvälineet jättivät kertomatta aiheesta ja sosiaalisen median jätit Twitter ja Facebook tekivät kaikkensa estääkseen artikkelin leviämistä.

“Yleisö on halukkaampi ottamaan vastaan ​​viestin, kun he olettavat, että lähde on luotettava, puolueeton asiantuntija ja/tai altruismi motivoi”, kirjoittaa Diesen. Propagandan keskeinen tehtävä onkin antaa sen sanansaattajille auktoriteetti ja asema neutraaleina, objektiivisina, vapaina ja riippumattomina, jotta ihmiset uskoisivat, mitä he sanovat.

Diesen on joutunut niin sanottujen “cäncelöintiyritysten” kohteeksi Norjassa, koska hän on esiintynyt venäläisessä mediassa. Siis Venäjään erikoistunut professori ei saisi puhua venäläisessä, eikä missään muussakaan mediassa? Norjalainen NRK-radio nöyrtyi jopa nolosti pyytämään anteeksi sitä, että se oli kesäkuussa kutsunut Diesenin vieraakseen.

Steiganin toimittaja Lars Birkelund sanoo, että Kanavan pitäisi pikemminkin pahoitella sitä, etteivät he useammin haastattele Dieseniä, jolla on sellaista näkemystä, jota harvalla on.

Lähde: Steigan

Kuvituskuva: Pxhere, CC0

Kirjoittanut Kimmo Kautio

Kirjoittaja on Vastaan Sanomien perustaja ja päätoimittaja.