Luin hiljattain 16.2.2022 päivätyn, Eurasia Review:n näkemyksellisen artikkelin, jossa todettiin, että Ukrainan kriisissä ei ole kyse Ukrainasta, vaan Saksasta ja erityisesti Nord Stream 2 -kaasuputkesta.

Totta tosiaan, maailma on ennenkin sotinut energiasta. Ukrainaa asia koskettaa siten, että Nord Stream 2-putki ohittaa Ukrainan, joka menettäisi noin 3 miljardin vuosittaisen potin kaasun kauttakulkumaksuista. Ukraina teki Naftogaz-kaasuyhtiön kautta virallisen valituksen projektia vastaan vuonna 2015.

Nord Stream 2 -putken lupaprosessi viivästyi EU-lainsäädännön takia marraskuussa 2021. Brysselin lupaprosessin arvioitiin tuolloin vievän nelisen kuukautta. Helmi-maaliskuun vaihteessa se olisi ollut valmis edetessään näiden arvioiden mukaan. Itse putki oli jo pitkään hanojen avaamista vaille toimintavalmis.

Yhdysvallat on vastustanut Nord Stream 2 -putken rakentamista kaikissa vaiheissa ja asettanut pakotteita siihen osallistuneille yrityksille kauan ennen Venäjän helmikuista hyökkäystä. Se on toistuvasti yrittänyt pysäyttää Kremlin energiahankkeita aiemminkin – kuten Druzhba -öljyputken 60-luvulla ja Bratstvo -kaasuputken 80-luvulla.

Erityisesti yhtymäkohdat Bratsvo (Yamal) -kaasuputken vaiheisiin osoittavat, että historia toistaa itseään. Energian geopolitiikkaa tutkiva Madalina Sisu Vicari, tohtorikandidaatti Liègen yliopistossa, on kirjoittanut näistä yhtymäkohdista erinomaisen artikkelin “Kuinka venäläiset putkistot lämmittävät jännitteitä: Reaganin taistelusta Jamalista Nord Stream 2:n eurooppalaiseen riitaan”.


Historia toistaa itseään

Urengoy–Pomary–Uzhhorod -kaasuputki, joka tunnetaan myös nimellä Bratstvo-putki, Brotherhood-putki, Yamal-putki, Länsi-Siperian putki tai Trans-Siperian putki, on yksi Venäjän tärkeimmistä putkista maakaasun vientiin. Se on kaasuputki, jota Ukraina osittain omistaa ja operoi.

Yhdysvaltain presidentti Ronald Reaganin hallinto vastusti jyrkästi Neuvostoliiton suunnitelmia rakentaa putki. Reagan tarjoutui toimittamaan Länsi-Saksalle energiaa hiilen muodossa, mutta länsieurooppalaiset hylkäsivät ehdotuksen. Hiilen hinnat olivat korkeammat kuin Neuvostoliiton kaasun, toteutus olisi edellyttänyt hiilen kaasutuslaitosten rakentamista ja kaasun korvaaminen hiilellä, pääasiassa teollisuudessa, aiheuttaisi muun muassa ympäristöongelmia.

Tämän seurauksena Yhdysvallat esitti muita ideoita – Neuvostoliiton energiatoimitusten korvaaminen kaasulla Norjan Troll-kentältä tai Alankomaiden Groningenista. Myös nämä ehdotukset hylättiin Euroopassa, koska ne osoittautuivat mahdottomiksi panna välittömästi täytäntöön.

Marraskuussa 1981, Neuvostoliiton johtaja Leonid Brežnevin vierailun jälkeen Saksan liittokansleri Helmut Schmidtin luona, Ruhrgas A.G. ja Soyusgazexport allekirjoittivat Jamalin(Bratstvo) -kaasuputkesta sopimuksen

Samaan aikaan syntyi uusia jännitteitä geopoliittisessa kontekstissa Puolassa, jossa julistettiin hätätila ja sotatilalaki 13. joulukuuta 1981.

Vuoden 1981 joulukuussa, vastauksena Puolan sotatilalakiin, Yhdysvallat asetti pakotteita, jotka estivät amerikkalaisia yrityksiä viemästä Neuvostoliittoon öljy- ja kaasuteknologiaa, jota putken rakentamiseksi tarvittiin. Kesäkuussa 1982 pakotteet laajennettiin koskemaan amerikkalaisten yritysten tytäryhtiöitä Euroopassa.

Länsi-Euroopan Yhdysvaltain liittolaismaiden käsitykset Neuvostoliiton aiheuttamasta sotilaallisesta uhasta poikkesivat Yhdysvaltojen näkemyksestä. Ne kieltäytyivät boikotista ja pakotteet löivät kiilan Länsi-Euroopan ja Yhdysvaltojen välille. ETA-alueen ulkoministerit pitivät Yhdysvaltojen pakotteiden jatkamista laittomana. Euroopassa hanke nähtiin mahdollisuutena lamaantuneelle teräs- ja konepajateollisuudelle sekä keinona monipuolistaa OPEC-öljyvarantoja.

Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA piti tuolloin kaasuputkiprojektia tarkoin silmällä. CIA:n salauksesta vapautettujen, tuon aikaisten arvioiden mukaan kaasusopimus antaisi Neuvostoliitolle kaksi pääasiallista poliittista etua: tiiviimmät poliittiset ja taloudelliset suhteet Länsi-Eurooppaan, mikä saattaisi lisätä Neuvostoliiton ulkopolitiikan legitimiteettiä Länsi-Euroopan kollegojen silmissä ja heikentää Yhdysvaltojen Naton johtamia neuvostovastaisia aloitteita.

Tammikuussa 1982 Reagan hyväksyi CIA:n suunnitelman sabotoida Neuvostoliiton taloutta salaisilla teknologiansiirroilla, jotka sisälsivät piilotettuja toimintahäiriöitä, mukaan lukien ohjelmistot, jotka myöhemmin laukaisivat avaruuteen saakka näkyneen, jättimäisen räjähdyksen siperialaisessa maakaasuputkessa. Asiasta on kirjoittanut muistelmissaan Thomas Reed, entinen Yhdysvaltain ilmavoimien sihteeri, joka palveli Ronald Reaganin kansallisessa turvallisuusneuvostossa.


Georgian ja Etelä-Kaukasian merkitys

Vuonna 2006 Georgiaan vievä kaasuputki (Mozdok-Tbilisi pipeline/North Caucasus-Transcaucasia Gas Pipeline) räjähti. Venäjän maaperällä, Pohjois-Ossetiassa kulkevat maakaasuputket vaurioituivat ja kaasu lakkasi kulkemasta Georgiaan. Tuhotyö tehtiin sotilaskäyttöön tarkoitettujen, kauko-ohjattavien panosten avulla.

Ylen artikkeli 2.10.2022 kertoo:

“Syyllinen putki-iskun takana oli muun muassa Georgian presidentin Mihail Saakashvilin mielestä selvä: Venäjä.

Naapurin suurvallan tulkittiin halunneen painostaa länsimieliseksi kääntynyttä Georgiaa, entistä neuvostotasavaltaa, joka oli hakeutumassa puolustusliitto Natoon.

Venäjä ei koskaan myöntänyt tehneensä sabotaasia. Asiasta ei ole kiistattomia todisteita.”

Ylen toimittajat unohtavat kuitenkin mainita, että tapaus näytti tuoreeltaan hyödyttävän Azerbaidzanin kaasuputkea (South Caucasus Pipeline BTE), joka otettiin käyttöön toukokuussa 2006. Ensimmäiset kaasutoimitukset putken kautta alkoivat 30. syyskuuta 2006.

Ajatuspaja Heinrich Böllin säätiön Etelä-Kaukasuksen geopolitiikkaa käsittelevä artikkeli vuodelta 2016 toteaa “Etelä-Kaukasuksen ja Georgian kaasuputkisodasta” seuraavaa:

“Azerbaidžanilla on hallussaan osa Kaspianmeren valtavista energiavaroista, jotka muodostavat noin 3–4 % maailman varannoista. Azerbaidžan onnistui Yhdysvaltojen ja EU:n erityisintressien vetämänä luomaan energiavarojen kauttakulkureitin Mustallemerelle ja edelleen Välimerelle Venäjän ohitse. Georgiasta on tullut olennainen osa Kaspian energian kauttakulkuarkkitehtuuria, ja se isännöi osia kahdesta suuresta putkilinjasta: Baku -Tbilisi-Ceyhan (toim. huom. BTC ÖLJYPUTKI) ja Baku-Tbilisi-Erzurum (toim. huom. BTE KAASUPUTKI). Yhdysvalloille ja EU:lle Georgialla on merkitystä, koska se on tärkeä Kaspianmeren alueen energiatuotteiden kauttakulkureitti.”

“Uusi reitti on tunnustettu ”tuhoiseksi” Venäjän Etelä-Kaukasian politiikalle, koska se heikentää Venäjän kunnianhimoisia tavoitteita monopolisoida hiilivetyreittejä idästä länteen ja laajentaa vaikutusvaltaansa Lähi-itään.”

Artikkeli kommentoi myös EU:n Eteläisen kaasukäytävän konseptia:

“Eteläisen kaasukäytävän konsepti, ”Euroopan etua koskeva hanke”, joka yhdistää Kaspianmeren ja Lähi-idän maat EU:hun pitkillä maakaasuputkilla, uhkasi Venäjän monopoliasemaa EU:n kaasumarkkinoilla. Venäjä vastasi useilla omilla hankkeillaan, mukaan lukien ”Blue Stream” -putkilinja, joka johti ensin Bulgariaan ja sitten Turkkiin, jota se piti energialiittolaisena vuoden 2015 loppuun asti.”

“Georgialle integroituminen EU:hun ja euroatlanttisiin rakenteisiin on toiminut punaisena linjana kaikissa poliittisissa neuvotteluissa. Vuonna 2013 Venäjä painosti Armeniaa, Georgiaa ja Ukrainaa olemaan allekirjoittamatta assosiaatiosopimusta EU:n kanssa.”

“Ihmisoikeusjärjestöt arvostelevat voimakkaasti EU:n asennetta eteläiseen kaasukäytävään, koska sen toteuttaminen vahvistaisi Azerbaidžanin diktatuuria ja pahentaisi siten sen ihmisoikeustilannetta.”

The Central Asia-Caucasus Analyst kirjoittaa artikkelissaan “Georgia pohtii kaasun tuonnin jatkamista Venäjältä”:

“Georgia oli voimakkaasti riippuvainen venäläisestä kaasusta ennen kuin vuonna 2006 tapahtui kaksi myöhempää räjähdystä Mozdok-Tbilisi-kaasuputkessa Venäjän eteläisellä raja-alueella Pohjois-Ossetiassa. Georgian hallitus kutsui tapahtumaa tuolloin ”kaasusabotaasiksi” ja ohjasi Georgian kaasutuonnin uudelleen luottaen sen sijaan voimakkaasti strategisen kumppaninsa Azerbaidžanin kaasuun. Muutos vahvisti Bakun ja Tbilisin kumppanuutta ja lisäsi molempien maiden motivaatiota toteuttaa alueellisia energiaprojekteja Venäjän alueen kiertämiseksi. Eteläinen kaasukäytävä, mukaan lukien SCP ja suunnitellut Trans Anatolian (TANAP) ja Trans Adriatic (TAP) putket, on yksi heijastus tällaisista ponnisteluista. Nämä hankkeet tarjoavat EU:lle vaihtoehtoisia kaasuntoimitusreittejä ja samalla vähentävät Venäjän geopoliittista vaikutusvaltaa Georgiassa ja Azerbaidžanissa.”

Erikoista on, että tässäkin tapauksessa Venäjä olisi räjäyttänyt omat kaasuputkensa ja kääntänyt sen myötä asetelmia lännen hyödyksi omilla toimillaan.

Muistamme myös Yhdysvaltojen kiihdyttäneen Ukrainan aseistamista ennen Venäjän helmikuista hyökkäystä maahan. Yhdysvaltain presidentti George W. Bushin hallinto puolestaan lisäsi sotilaallista ja taloudellista apua myös Kaspianmeren alueen maille, mukaan lukien Armenialle, Azerbaidžanille ja Georgialle, ennen edellä mainittuja tapahtumia vuosina 2002-2004.


Vuonna 2007 Venäjä julkisti kaksi merkittävää kaasuputkihanketta, Nord Streamin ja South Streamin. Samana vuonna Bulgaria ja Romania liittyivät Euroopan unioniin.

Taloussanomien Teemu Muhonen kertoo artikkelissaan vuodelta 2016, että EU ja Yhdysvallat tukivat South Streamin sijaan kilpailevaa Nabucco-kaasuputkihanketta, jossa itävaltalaisen OMV:n ja saksalaisen RWE:n johtama konsortio olisi alkanut tuoda maakaasua Azerbaidžaninista Georgian ja Nato-maa Turkin läpi Eurooppaan.

Vuonna 2008 Venäjän ja Georgian välillä syttyi viiden päivän sota, joka kuitenkin edesauttoi Nabucco-kaasuputkihanketta. Nabuccon eurooppalaisiksi kauttakulkumaiksi kaavailtiin Bulgaria ja Romania.

Nabuccon esteeksi tuli Turkki, joka priorisoi omaa kaasuntarvettaan. Se koki EU:n kiristävän sitä EU-jäsenyysporkkanalla ja samalla heiluttelevan keppinään vaihtoehtoisia hankkeita, jotka ohittaisivat Turkin. Turkki päätti Nabuccon sijaan tarjota reitin Venäjän South Streamille. 

Vaihtoehdoksi Nabuccolle kaavailtiin Kreikasta Italiaan kulkevaa Adrianmeren kaasuputkea (Trans-Adriatic Pipeline), joka olisi yhdistetty Azerbaidžanin ja Turkin väliseen putkeen (Trans-Anatolian Pipeline). Yhdysvallat vastusti tätä, syynään Iran-pakotteet.


Venäjän ja Ukrainan aiemmat kaasukiistat

Vuonna 2009 Venäjän ja Ukrainan välillä syntyi kaasukiista. Gazprom kieltäytyi tekemästä toimitussopimusta, ellei ukrainalainen kaasuyhtiö Naftogaz ole maksanut kertyviä velkojaan aikaisemmista kaasutoimituksista. Kiista alkoi vuoden 2008 lopulla epäonnistuneilla neuvotteluilla, ja vuoden 2009 alusta lukien Venäjä katkaisi kaasun toimitukset Ukrainaan. 

Loppiaisen jälkeen kiista muuttui kriisiksi, kun kaikki Venäjän kaasuvirrat Ukrainan läpi pysäytettiin 13 päiväksi, mikä katkaisi kokonaan toimitukset Kaakkois-Eurooppaan, josta suurin osa on riippuvainen Venäjän kaasusta.

Kiista ratkesi 18. tammikuuta, kun Venäjän silloinen pääministeri Vladimir Putin ja hänen Ukrainan kollegansa Julia Tymoshenko neuvottelivat uuden sopimuksen, joka kattaisi seuraavat kymmenen vuotta. Lokakuussa 2011 ukrainalainen tuomioistuin tuomitsi Tymoshenkon seitsemäksi vuodeksi vankeuteen virka-aseman väärinkäytöstä hänen roolissaan kyseisen sopimuksen allekirjoittamisessa. Euromaidanin jälkimainingeissa Tymoshenkon tuomio kumottiin.

Ukrainan ja Venäjän välisillä, kaasutoimituksiin liittyvillä kiistoilla on pitkä historia.


Nord Stream ja South Stream etenevät – jälleen putket paukkuvat

Vuonna 2010 Nord Streamin rakentaminen alkoi ja South Streamin suunnitelmat etenivät. 

Saman Vuoden alusta otettiin käyttöön Ozdok–Makhachkala–Kazi Magomed -kaasuputken Azerbaidžanin osuus, joka yhdistää Bakun Novo Filyan kaasunmittauslaitokseen Venäjän puolella ja jonka tarkoitus on kuljettaa Azeri-kaasua Venäjälle.

Putkea vastaan hyökättiin pommilla 12. tammikuuta 2010. Räjähdys aiheutti tulipalon ja jätti 214 000 ihmistä ilman kaasua. 1990-2000-luvuilla putkilinjaan hyökättiin useita kertoja Tšetšeniassa ja Dagestanissa.

Wikipedia-artikkeli kertoo: 

“Asiantuntijat väittävät, että kaupan merkitys on suuri sekä Azerbaidžanille että Venäjälle. Venäjä maksaa Azerbaidžanille arviolta 350 dollaria tuhannelta kuutiometriltä, ​​mikä on korkein hinta, jonka Venäjä on koskaan maksanut kaasuntuonnista Kaukasuksesta ja Keski-Aasiasta (verrattuna Uzbekistanin ja Turkmenistanin kaasun 300 dollariin tcm), minkä se toivoo vähentävän muita mahdollisuuksia kaasunvientihankkeille Azerbaidžanista tai sen kautta, kuten Nabucco tai White Stream.”


Turkki ja Kreikka keskiössä

Vuonna 2014 Venäjä laittaa South Stream -kaasuputkihankkeen jäihin. Putin ilmoittaa syyksi EU:n vastustuksen. Tarkoituksena oli korvata South Stream Turk Streamillä. 

Adrianmeren kaasuputken (Trans-Adriatic Pipeline) valmistelu eteni samaan aikaan vauhdilla. Yhdysvallat olikin yllättäen valmis aloittamaan neuvottelut Iran-pakotteiden purkamisesta.

Kesällä 2015 Kreikan pääministeri Alexis Tsipras sopi Putinin kanssa Turk Streamin rakentamisesta Euroopan järkytykseksi. Myöhemmin samana vuonna Turkin ilmavoimat ampuivat venäläisen hävittäjän alas Turkin ja Syyrian rajalla, minkä jälkeen Venäjä puolestaan laittoi Turk Stream -hankkeen jäihin.

Vuonna 2016 Kreikka ja EU pääsivät sopuun uudesta tukipaketista. Saman vuoden keväänä Kreikassa juhlittiin Adrianmeren kaasuputken rakentamisen aloittamista.

Taloussanomien artikkelissa Teemu Muhonen kirjoittaa:

“Kolmatta lainapakettia vahvasti kannattaneen Yhdysvaltain ulkoministeriö oli edustettuna juhlallisuuksissa, ja ulkoministeri John Kerry lähetti Tsiprasille onnittelukirjeen putken rakentamisen johdosta.”

Heinäkuulle 2016 päivätyssä artikkelissa ateenalaislehti Ekathimerini kirjoittaa:

“Yhdysvaltain ulkoministeriön energia-erityislähettiläs Amos Hochstein on ollut säännöllinen vierailija Ateenassa viime vuosina, ja viimeisellä matkallaan tässä kuussa hän tapasi viime viikolla pääministeri Alexis Tsiprasin.

Trans-Adriatic Pipeline (TAP) -sopimus on jo allekirjoitettu, pääteasema Pohjois-Kreikassa Alexandroupolissa on viimeisellä osuudella ja Kreikan ja Bulgarian välinen yhdistävä putki (IBG) on käynnissä. Hochstein kertoo Kathimerinille, että Kreikasta voisi tulla luonnonmukaisen liikenteen Yhdysvalloista ja itäiseltä Välimereltä tulevan kaasun sisäänkäyntipaikka.

Amerikkalainen virkamies uskoo, että South Stream -putki on poliittinen suunnitelma, joka hyödyttää vain Venäjää, ja vaatii lopettamaan Nord Stream II -putkilinjan suunnitelmat väittäen, että sillä on kielteisiä taloudellisia ja poliittisia vaikutuksia Ukrainan ja Slovakian kaltaisiin maihin.”

Ja vielä:

“Amerikkalaiset ovat osallistuneet TAP:iin, koska Yhdysvaltain hallitus on puolustanut tätä hanketta Azerbaidžanista, Turkin, Kreikan ja Albanian kautta sekä Italian sisällä.”

Kun Washingtonin energia-erityislähettiläs Hochsteinilta kysyttiin, uskooko tämä, että Alexandropoli voi toimia itäisen Välimeren, Israelin, Kyproksen ja Egyptin maakaasun tulopisteenä, Hochstein vastaa:

“Kyllä, 100 prosenttisesti. Elämme ainutlaatuisessa ajassa. Yhdysvallat alkaa viedä kaasua. Israel alkaa viedä kaasua… Israel on hyväksynnän viimeisessä vaiheessa ja se alkaa kehittää Leviathanin kaasukenttää. Egypti kehittää Zohrin kenttää. Nämä ovat erittäin suuria kaasukenttiä, jotka on vietävä vientiin. Jos Egyptillä on LNG:tä ja se haluaa löytää ostajia Euroopasta, ja Kreikalla on LNG-laitos Alexandropolissa, siitä tulee erittäin houkutteleva paikka yhdistää Eurooppaan.”

Lähettiläs kommentoi myös Nord Stream 2 -projektia, vahvistaen osaltaan Yhdysvaltojen pitkäaikaista vastustusta hankkeelle:

“Ehkä olisi hyvä idea keskeyttää Nord Stream II, jotta Bryssel voi pohtia ympäristövaikutuksia, poliittisia, taloudellisia ja turvallisuusvaikutuksia, eikä kiirehtiä hankkeeseen, jolla olisi niin monia seurauksia niin monissa maissa”, Hochstein sanoo.

Viime aikaiset kehityskulut, kuten Nord Stream -kaasuputkien räjähdykset ja niiden jälkeen sosiaalisessa mediassa kulovalkean tavoin levinneet Yhdysvaltain hallinnon ja itsensä presidentti Joe Bidenin lausunnot siitä, että jos Venäjä hyökkää Ukrainaan, Nord Stream ei etene, ovat tässä vaiheessa hyvin tiedossa. Biden julisti videolla, että Yhdysvallat tekee hankkeesta lopun.


Mitkä ovat Yhdysvaltain motiivit?

Palattakoon Eurasia Review:n artikkeliin, josta alussa kerroin. Se tiivistää ajatuksia seuraavasti:

Yhdysvallat ei halua Venäjän ja Saksan suhteiden vahvistuvan. Kahdenvälinen kaasukauppa rakentaa luottamusta ja luottamus lisää kaupankäyntiä. Suhteiden lämmetessä kaupankäynnin esteitä puretaan, sääntelyä helpotetaan ja uusi turvallisuusarkkitehtuuri kehittyy.

Maailmassa, jossa EU ja Venäjä ovat ystäviä ja kauppakumppaneita, ei tarvita Yhdysvaltain sotilastukikohtia, kalliita USA:n valmistamia asejärjestelmiä tai Natoa. Ei ole myöskään tarvetta tehdä energiasopimuksia dollareissa. Kumppaneiden väliset liiketoimet voidaan suorittaa niiden omissa valuutoissa, mikä väistämättä saa aikaan dollarin arvon jyrkän laskun ja dramaattisen taloudellisen vallan muutoksen.

Lämpimät suhteet EU:n ja Venäjän välillä tarkoittaisivat loppua yksinapaiselle maailmanjärjestykselle, jota Yhdysvallat on valvonut viimeiset 75 vuotta.


Ukrainan sota on palvellut Yhdysvaltain pitkäaikaisia tavoitteita luoda käsitys siitä, että Venäjä on turvallisuusuhka Euroopalle. Se on jälleen lyönyt kiilan EU:n ja Venäjän välille. Se oli lopulta ainoa tapa, jolla Nord Stream 2 -hanke pysähtyi – hetkeksi. Talven lähestyessä saksalaiset alkoivat kuitenkin vaatia pakotteista luopumista ja Nord Stream 2 -putken avaamista.

Saksan päätöksen jäädyttää Nord Stream 2 -hanke 22.2.2022, 2 päivää ennen Venäjän hyökkäystä, voi tämän päivän valossa nähdä yrityksenä liennyttää jännitteitä Yhdysvaltojen suuntaan, mutta Putin taisi saada tarpeekseen.

Putinin uusin siirto geopoliittisessa kaasushakissa on 13. lokakuuta Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoganille esitelty suunnitelma kaasun toimituskeskuksen rakentamisesta Turkkiin.

Putinin mukaan Turkki on ”luotettavin reitti kaasun toimittamisessa Euroopan unioniin” ja että keskus ei olisi vain alusta toimituksille, vaan myös hinnan määrittämiselle. Molemmat presidentit olivat määränneet idean nopeasti ja yksityiskohtaisesti selvitettäväksi.

Teemu Muhosen Taloussanomien artikkelissa vuonna 2016 esittämä huomio on oleellinen avain Euroopassa käytävien sotien ymmärtämiseen: 

“Kaikki maanosan suurimmat kriisit ovat viime vuosina osuneet tärkeimpiin kaasun kauttakulkumaihin.”

Kulisseissa käytävä geopoliittinen kaasusota on Euroopan sotien taustalta löytyvä vaiettu vaikutin, josta valtamediassa vakioasiantuntijat eivät vahingossakaan puhu. 

Kuka ikinä onkaan Nord Stream -putkilinjoihin kohdistuneen sabotaasin takana, toi osan Euroopan sotien taustalla vaikuttavasta, hähmäisestä todellisuudesta kirkkaaseen päivänvaloon.

Katso myös koostamamme aikajana, jolle on kerätty asiaan liittyviä tapahtumia ja linkkejä.

English version of this article is available:

Kuvituskuva: Pxhere, CC0

Kimmo Kautio
Kirjoittanut Kimmo Kautio

Kirjoittaja on Vastaan Sanomien perustaja ja päätoimittaja.

4.8 6 Äänet
Arvostele artikkeli
Tilaa
Ilmoita
guest

2 Kommenttia
Sisältöpalautteet
Näytä kaikki kommentit
Raimo N
Raimo N
1 kuukausi sitten

Loistava kooste Vastaan Sanomilta. Tätä kaasu kuviota ei kansa hahmota, mutta se näyttelee merkittävää roolia, Usan rimpuillessa yksi napaisen maailman järjestyksen murentuessa hitaasti mutta varmasti.

trackback

[…] Ukrainassa käydään ”kaasusotaa” […]



Contact Us

2
0
Kommentoi ja keskustele!x