Perussuomalaiset julkaisi maanantaina uuden (ja kuulemma ensimmäisen koskaan) kriminaali-poliittisen ohjelmansa. Tässä arvioin ohjelman antia, mikä meni hyvin, ja mikä vähän heikommin.
https://www.perussuomalaiset.fi/ajankohtaista/psn-uusi-kriminaalipoliittinen-ohjelma-on-julkaistu/
- Kovempia rangaistuksia vakavista rikoksista
PS vertailee väkivaltaisista rikoksista Suomessa tuomittujen vankeusrangaistusten keskimääräisiä pituuksia muutamaan muuhun maahan, ja toivoo rangaistusten olevan Suomessa(kin) nykyistä ankarampia. Tämä on kannatettavaa, koska rikollinen väkivaltaisuus on ihmisyyden alhaisin olomuoto, vain hieman apinan ja simpanssin yläpuolella.
- Raiskaus on niin vastenmielinen rikos, että myös siitä tuomittavan rangaistuksen on lisäksi aina oltava ehdotonta vankeutta.
PS onnistuu käsittelemään raiskausten tuomioita mainitsematta sanallakaan, että raiskaus on monesti sana sanaa vastaan -tilanne, ja tuomio jaetaan lonkalta. Kymmenen miinuspistettä siitä, että puolue ehdottaa rangaistusten pidentämistä, ennen kuin on hoidettu kuntoon (tai otettu edes puheenaiheeksi) sitä seikkaa, että rangaistukset jaettaisiin vain syylliseksi todistetuille, eikä myös syylliseksi uskotuille. Joiden syyllisyydestä ei siis ole varmuutta.
https://yle.fi/uutiset/3-11206697
- Loppu paljousalennuksille
PS ehdottaa, että moneen eri rikokseen syyllistyvä ei saisi enää “alennusta” siitä, että tuomioita on monta, vaan kaikki erilliset tuomiot laskettaisiin yhteen. Tämä on kannatettavaa, ainakin silloin kun on kyse eri tekokerroilla tapahtuneista rikoksista, eikä yhdestä tilanteesta, jossa on havaittu ties kuinka monta eri lakipykälää, jotka ovat tulleet rikotuiksi samaan aikaan.
- Ehdonalaisen vapautumisen tulee olla mahdollista vain harkinnanvaraisesti, eikä vakavista rikoksista tuomittuja vankeja pidä koskaan päästää ehdonalaiseen vapauteen.
Nykyään on yleinen käytäntö, että vankeudesta istutaan vankilassa vain noin puolet. PS haluaa linjata, että vakavista rikoksista tuomio istutaan kokonaan vankilassa. Tämä tarkoittaisi käytännössä vankeuden lähes kaksinkertaistumista, mutta on silti kannatettavaa.
- Ensikertalainen voi olla vain kerran. … [Nykyään] ensikertalainen on vanki, joka rikosta edeltäneiden viiden vuoden aikana ei ole suorittanut vankeusrangaistusta vankilassa
PS ehdottaa, että ns. “ensikertalaisen” lievennys tuomion suorittamiseen myönnettäisiin vain henkilölle, joka ei ole koskaan aiemmin ollut vankilassa. Tämäkin on kannatettavaa. Toinen vaihtoehto olisi nelinkertaistaa nykyinen 5 vuoden aikaraja 20 vuoteen.
- Tavallisesti elinkautisvanki vapautuu Suomessa noin 14 vankilassa vietetyn vuoden jälkeen.
PS haluaa pidentää ns. elinkautisen vankeuden sitä osaa, joka käytännössä istutaan vankilassa ihan oikeasti, nykyisestä keskimäärin 14 vuodesta muutaman vuoden pidemmäksi. Mikäpä siinä.
- Vaarallisiksi arvioitujen vankien kohdalla elinkautisen vankeusrangaistuksen pitää nimensä mukaisesti olla elinkautinen.
- Perussuomalaiset haluaakin uudistaa lainsäädäntöä siten, että määräaikaisen vankeusrangaistuksen kestoa olisi tuomioistuimen päätöksellä mahdollista pidentää, mikäli esimerkiksi henki-, väkivalta- tai seksuaalirikoksesta tuomittua vankia on tuomitun rangaistuksen määräajan päättyessä pidettävä vaarallisena muille ihmisille.
PS ehdottaa, että vaarallisiksi arvioituja vankeja ei vapautettaisi koskaan, vaan he istuisivat vankilassa elämänsä loppuun asti. Tämä voisi koskea joissakin tapauksissa myös määräaikaiseen vankeuteen tuomittuja, jolloin määräaikainenkin vankeus voisi osoittautua käytännössä elinkautiseksi.
Tämä on kannatettavaa siltä osin, että vaarallisia henkilöitä ei pidä päästää yhteiskuntaan, mutta tuomion suorittamisen olosuhteiden tulisi olla muunlaiset kuin tavallinen vankila. Senkin vuoksi, että tässä pelataan itse asiassa melkoista arpapeliä oikeusvaltion periaatteella, kun psykiatrit katsovat kristallipallosta, onko joku tietty vanki vaarallinen vai ei. Sitä ei voi lopulta varmuudella tietää, kumpaankaan suuntaan.
- Sakkorangaistukseen johtavat toistuvat rikkomukset tulisikin voida viedä tuomioistuimen käsiteltäviksi nykyistä olennaisesti matalammalla kynnyksellä, jolloin myös sakon muuntaminen ehdottomaksi vankeudeksi olisi tarvittaessa mahdollista. Muuntorangaistuksen käyttäminen tilanteessa, jossa tuomittua sakkoa ei saada perittyä, katkaisee alkaneen rikoskierteen ja parantaa kansalaisten luottamusta rangaistusjärjestelmän toimivuuteen.
PS kiinnittää huomiota tilanteeseen, jossa esim. huumeiden käyttäjä tms. tekee pieniä rikoksia (myymälävarkaudet, polkupyörien varastaminen) liukuhihnalta ja loputtomiin. Jos hän jää kiinni, rangaistus on sakkoja, joita hän ei varattomana maksa koskaan. Rikosten tekeminen jatkuu entiseen tahtiin, riippumatta siitä montako kertaa jää kiinni ja tuomitaan sakkoihin, joita henkilö ei maksa.
On kannatettavaa, että tällaiset rikoskierteet katkaistaan vankeudella ripeästi ja ryhdikkäästi. Nykyinen touhu on suoraan sanottuna pelleilyä, jossa tällaiset henkilöt pitävät yhteiskuntaa ja kunniallisten kansalaisten omaisuutta pilkkanaan.
- Jalkapannat lähestymiskieltoon määrätyille
PS ehdottaa, että lähestymiskiellon rikkomisen toteaisi poliisi automaattisella valvonnalla, eikä suojelun kohteen tarvitse itse havaita, että hänen lähelleen on saavuttu, valittaakseen asiasta poliisille. Tämä muutos on kannatettava.
- Erityisesti 12–14-vuotiaiden väkivaltarikollisuus on poliisin tuoreen selvityksen mukaan kasvanut merkittävästi.
- Olisivat perussuomalaiset valmiita laskemaan rikosoikeudellisen vastuuikärajan esimerkiksi 14 vuoteen.
Tässä on nähtävissä sellainen epäsuhta, että rikollisuus kasvaa myös 12-13-vuotiaiden kohdalla, mutta siihen tämä 14 vuoden ikäraja ei auttaisi. Oikeasti kysymys kuuluu vain: mihin tietyn ikäinen rikoksen tekijä pitäisi laittaa säilöön, eroon yhteiskunnasta, jolle tämä henkilö on vaarallinen nuoresta iästään huolimatta. Ei kai 14-vuotiasta tavalliseen vankilaan kuitenkaan laitettaisi. Ja 12-vuotiaalle rikoksen tekijällekin pitäisi löytää joku paikka.
Tämä ehdotus vaikuttaa keskeneräiseltä, mutta sinänsä oikean suuntaiselta keskustelun avaukselta. Minulle tulee ehkä mieluummin mieleen, että nuorisolle voisi olla omanlaisensa rangaistus-asteikko, mutta muutoin he olisivat rikosoikeudellisessa vastuussa ihan minkä ikäisenä tahansa. Ainoa mitä nuoresta iästä saisi etua olisi rangaistuksen ankaruuden (eli esim. keston) ja käytännön olosuhteiden suhteuttaminen henkilön ikätasoon soveltuvaksi.
- Terroristiryhmään kuuluminen on säädettävä rangaistavaksi.
PS haluaisi ISIS-vaimot tuomiolle osallisuudesta terroristisen järjestön toimintaan. Tämä mahtunee myös tavallisen kansalaisen oikeustajuun, että ei terroristisen järjestön toimintaan huvikseen osallistuta, se osoittaa käytännön tukea liikkeelle ja sen käyttämille väkivaltaisille keinoille.
Suuri ongelma tässä on kuitenkin se, että terroristi-järjestön määritelmä on suurelta osin poliittinen. Maailmalla käydään paljon aseellista taistelua hallitusten ja kapinallisten välillä, monessa eri valtiossa. Käytännössä USA päättää, mitkä niistä määritellään terroristeiksi ja mitä ei määritellä. EU tekee “itsenäisesti” oman päätöksensä, mutta käytännössä EU:n linjan itsenäisyys on varsin minimaalista.
Tämän takia ei ole mielekästä säätää rangaistavaksi kuulumista mihin tahansa järjestöön, joka on EU:n terroristi-järjestöjen listalla. Tuo lista on osittain poliittinen. Terrorismin määritelmän ulkopuolelle tulisi jättää kaikki sellaiset järjestöt kuten Turkin kurdien PKK, jotka taistelevat oman kansansa oikeudesta itsenäiseen valtioon historiallisella asuinseudullaan, ja jotka eivät käyttäydy taisteluissa sen paheksuttavammin kuin valtioiden armeijat keskimäärin käyttäytyvät.
- Ulkomaalaiset vangit on siirrettävä suomalaisista vankiloista kotimaidensa vankiloihin.
Jos henkilön kotimaa suostuu ottamaan vastaan, eikä ole syytä epäillä että esim. suomalaisen murhannut pääsisi kotimaassaan heti vapaaksi, niin ilman muuta tällainen on kannatettavaa. Vankeushan maksaa yhteiskunnalle paljon.
- Vakavaan rikokseen syyllistyneet ulkomaalaiset on karkotettava, heille on määrättävä pysyvä maahantulokielto ja heille mahdollisesti myönnetty Suomen kansalaisuus on määrättävä menetettäväksi.
Tämä on mielenkiintoinen keskustelun avaus.
- Ulkomaalaisten rikollisten oikeutta valtion varoista tapahtuvaan tulkkaukseen ja maksuttomiin käännöksiin on rajoitettava.
PS haluaa, että syylliseksi tuomittu joutuu korvaamaan tulkkauksen kulut. Sinänsä on kannatettavaa, että rikosten kustannukset peritään rikollisilta tilastollisesti.
Tämän kirjoituksen Vastavuoro -palstalle on kirjoittanutIon Mittler
Vastavuoro-kirjoitukset edustavat ainoastaan kirjoittajiensa näkemyksiä.