Yksi asia minua maailman konflikteissa ja valtamedian toiminnassa hämmentää:

Kuinka länsimainen, RIIPPUMATON MEDIA, onnistuu joka ikisen geopoliittisen konfliktipesäkkeen kohdalla ottamaan säännönmukaisesti saman puolen, kuin lännen poliittiset johtajat? Ja vielä spesifimmin, miten Suomen media ja poliitikot toimivat kuin yhteisestä sopimuksesta?

Tämä onnistuu joka kerta siitä huolimatta, että media on julistanut milloin olevansa vallan vahtikoira ja milloin totuuden kertoja. Ja siitäkin huolimatta, että näissä valinnoissa eivät päde mitkään johdonmukaisuudet tai loogiset moraaliarvostelmat, vaan mitä räikein kaksinaismoralismi.

Otetaan yksi esimerkki:

Syyriassa kansa lähti kaduille. Lännessä otettiin mielenosoittajien puoli. Syyria kutsui Venäjän tuekseen. Venäjä paha. Yhdysvallat pommitti Syyriaa sen vuoksi, miten Assad kohteli omaa kansaansa, esitettiin väitteitä kemiallisten aseiden käytöstä. Yhdysvallat hyvä.

Ukrainassa kansa lähti Maidanille. Lännessä otettiin mielenosoittajien puoli. Ukraina kutsui Yhdysvallat tuekseen. Yhdysvallat hyvä. Venäjä pommittaa Ukrainaa mm. venäjänkielisen väestön kohtelun (mm. kielilait ja sotatoimet Donbasia vastaan) vuoksi. Odessassa poltetaan venäläisiä elävältä. Venäjä paha.

***

Miten voi olla niin, että länsimaisen median ja länsimaisen poliittisen johdon jorinoiden välille ei pääsääntöisesti muodostu railoja ja joskus jopa vastakkaisten kantojen ottamista? 

Pyörittävätkö poliitikot mediaa vai media poliitikkoja? Heiluttaako koira häntää vai häntä koiraa? Vai taluttaako omistaja molempia?

Yhdysvaltain ex-presidentti Donald Trump ja Unkarin pääministeri Victor Orbán lienevät säännön vahvistavia poikkeuksia. Heidän kanssaan samoilla kannoilla ei tunnu koskaan olevan yksikään länsimaisista, isommista tiedotusvälineistä. Varmaankin puhdasta sattumaa, että molemmat ovat vähintäänkin jonkinlaisia globalismin vastavoimia.

Pitää ihmetellä myös itse toimittajien ammattikuntaa. Luulisi suomalaisessakin valtamediassa työskentelevän lukuisia journalisteja, jotka haluaisivat tarjota lukijoille monipuolisempaa, tasapainoisempaa journalismia konfliktien taustoista ja tapahtumista sen sijaan, että ylläpidetään tietoisesti jotakin satumaista narratiivia?

Ja miten ihmeessä toimittajien ammattikunta on niin näennäisen samanmielistä, eikä kukaan koskaan lähde mistään toimituksesta karmit kaulassa perustamaan omaa mediaa sen seurauksena, että jonkun jutun kohdalla on kapula laitettu rumasti suuhun? Vai onko kyse äärimmäisen tehokkaasta itsesensuurista?

Edes journalismin ohjeiden tai faktapohjaisuuden asettamien vaatimusten taakse ei voi mennä, kun silti tässä on nytkin koko kevät ja kesä luettu milloin mitäkin hihasta ravistettuja salaliittoteorioita esimerkiksi Putinin terveydentilasta. Viime aikoina on tiedetty tutkimatta, kuka Nord Stream -kaasuputket Itämerellä räjäytti. Mikään ammattieettinen koodisto ei näytä estävän mediaa spekuloimasta.

Mediaa tekevät toisistaan irralliset mediat, joiden sisältöjä tuottavat erilaiset ihmiset, erilaisilla taustoilla, erilaisilla poliittisilla sympatioilla ja erilaisilla näkökulmilla. Silti sotaraportoinnin lopputulokset ovat samaa harmaata massaa.

Kirjoittanut Kimmo Kautio

Kirjoittaja on Vastaan Sanomien perustaja ja päätoimittaja.