Koronahuijaus teki sen, että monen eri tahon uskottavuus romahti täydellisesti: niin poliitikkojen, THL:n, muidenkin virkamiesten, poliisin ja myöskin toimittajien.
Ne tahot joiden piti suojella suomalaisia ja yksilön oikeuksia, niin minun mielestäni he myivät itsensä, ammattietiikkansa ja kanssasisarensa WEF:lle ja vieläpä halvalla.
Lisäksi toimittajat ja valtamedia on hyvin nopeasti muuttumassa vitsiksi, josta ihmiset eivät ole enää kiinnostuneita maksamaan.
Media uutisoi gallupeista joissa väitetään pääministerin nauttivan historiansa suurinta kannatusta.
Kun asiaa selvitellään, niin paljastuu, että on kyselty tarkasti valitulta noin tuhannen ihmisen kohderyhmältä ja sitten tämä gallup yritetään myydä koko kansan mielipiteenä.
Sitten menee päivä ja joku Jethro tekee oman gallupin joko Facebookiin tai Twitteriin ja johon vastaa yli 12000 ihmistä: arvio on se, että pääministeriin ei voi luottaa.
Se maailmankuva jonka media nykyään luo, eroaa kuin yö ja päivä kansalaisten mielipiteestä joka löytyy isolla kädellä niin Twitteristä kuin Facebookistakin.
Miksi sitten media toimii itsetuhoisesti ja räkii käytännössä asiakkaidensa päälle?
Yksi iso tekijä tässä on se, että media ja etenkin lehdet ovat hyvin keskittyneet hyvin pienelle omistajakunnalle.
Ja kun valta keskittyy, niin sitä on helpompi hallita.
Niin on käynyt medialle.
Sen omistus on keskittynyt ja omistajat ovat pakottaneet toimittajat ajamaan heidän agendaansa journalismin kustannuksella.
Nimittäin ne jotka omistavat ja rahoittavat mediaa, omistavat ja rahoittavat monia muitakin teollisuuden haaroja, kuten muunmuassa lääke- ja aseteollisuutta.
Jos sinä omistaisit johtavan sanomalehden ja suuren lääkeyrityksen, niin haluaisitko sinä että oma lehtesi tekisi jutun siitä, että sinun lääketehtaasi lääkkeet eivät toimi tai ne voivat jopa sairastuttaa ihmisiä?
Näin maailma tällä hetkellä toimii ja toimittaja on joko osa tätä koneistoa tai sitten ei ole.
Selkeimmin tämä näkyi koronahuijauksen suhteen, jossa tutkivaa journalismia ei saanut tehdä taudista eikä etenkään tautia vastaan suunnatuista rokotteista.
Kaikki kritiikki vaiennettiin ja hallituksen sekä THL:n tiedotteet julkaistiin sellaisenaan uutisina.
Media ja toimittajat eivät uutisoineet sitä mikä oli totta kuten sitä, että korona ei loppupeleissä ollutkaan vaarallinen, eikä se nostanut kokonaiskuolleisuutta yhtään.
Toisin kävi koronarokotteilla jotka oli nopeasti sekä puutteellisesti kyhätty ja median voimakkaalla painostuksella valtaosa ihmisistä saatiin ottamaan ne.
Ja nyt kokonaiskuolleisuus kasvaa rajulla vauhdilla ja media sekä toimittajat yrittävät epätoivon vimmalla selittää että se johtuu ihan jostain muusta kuin rokotteista.
Aika vastuutonta toimintaa minusta alalla jonka pitäisi olla vallan vahtikoira ja jonka pitäisi valvoa pienen ihmisen oikeuksia sekä aiheuttaa pelkoa vallan piireissä.
Ennen kaikkea toimittajien pitäisi puolustaa niitä jotka eivät itse siihen pysty.
Toimittajat nyt vain tekivät sen, että he myivät sielunsa työpaikoistaan ja vähät välittivät tai välittävät siitä kuinka paljon tuskaa ja kärsimystä heidän uutisointinsa aiheutti tai aiheuttaa.
Se ei ollut salaliittopiiri tai rokottamattomat jotka jakoivat koronahuijauksen aikana Suomen kahtia, vaan viralliset tahot jotka toimittajien avustuksella loivat eriarvoisuuden sekä vihan ilmapiirin Suomeen.
Juuri tällä hetkellä valtamedia lietsoo vihaa Venäjää ja venäläisiä kohtaan.
En minäkään ole innostunut siitä, että Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, silti on hyvä muistaa että kyseessä on isompi valtio kuin Suomi ja jolla on ydinaseita.
Ja silleen, niin kun menen ravintolaan ja näen siellä vankilasta tulleen isokokoisen rikollisen jolla on maine toimia arvaamattomasti, niin minä en mene kyseistä ihmistä ehdoin tahdoin ärsyttämään vaan koitan olla omassa nurkkapöydässäni hiljaa ja huomaamaton.
Niin Suomenkin tulisi toimia Venäjän suhteen.
Nyt vauhkotaan Nordstream putken räjähdyksestä ja vielä on mahdotonta sanoa ,että kuka siitä on vastuussa.
Silti median rumba menee näin: Venäjä, Venäjä, Venäjä.
Asiat pitää tutkia ja selvittää ennen kuin aletaan hutkimaan ja hutkimaan vieläpä omaa kansakuntaamme isompaa valtiota mutumenetelmällä.
Toinen iso asia josta toimittajat eivät halua ottaa selvää tai uutisoida on keinotekoisen laman luominen.
90 – luvun alussa se luotiin koroilla kun yritysten korkokustannukset hyppäsivät moninkertaisiksi ja nyt samaan lopputulokseen koitetaan päästä keinotekoisilla sähkönhinnan korotuksilla.
Käytännössä suuren massan omaisuutta koitetaan ryöstää pienelle eliitille ja toimittajat tekevät kaikkensa että ihmiset hyväksyisivät tämän valtavan omaisuuden jaon, jota kyllä varastamiseksikin voisi sanoa.
Media ja toimittajat eivät enää tutki miten asiat ovat vaan nykyään uutiset ovat käytännössä mielipiteitä eli asioiden pitäisi olla näin tai noin kun toimittaja televisiossa tai lehdessä sanoo näin.
Sitä ei enää uutisoida miten asiat ovat ja etenkään sitä miksi ne ovat kuten ovat ja kuka siitä hyötyy.
Ihmiset taas joutuvat suureen hämmenyksen tilaan ja ristiriitaan kun toimittajien ja päättäjien kertoma todellisuus eroaa huomattavasti siitä todellisuudesta jossa ihmiset elävät.
Vieläkin toimittajien on vaikea ymmärtää miten netti ja sosiaalinen media toimii.
Se toimii näet niin, että se tuo totuuden esiin ja paljastaa paskapuheet ja ristiriidat.
Se myöskin toimii kansakunnan muistina, että jos poliitikko oli eilen eri mieltä kuin tänään, niin se eilinenkin mielipide tai näkemys löytyy netistä.
Ja valtamedia jäi housut kintuissa kiinni valehtelusta ja valtaapitävien etujen ajamisesta etenkin koronahuijauksen suhteen.
Rangaistuskin on ollut kova: lehtien levikit laskevat ja etenkin lehtiyhtiöt tekevät historiansa heikointa tulosta.
Irtisanomisia on jo tullut ja se on vain ajan kysymys kun toimituksia aletaan supistamaan isomalla kädellä.
Journalisti teki vasta jutun siitä kuinka huono ilmapiiri Seiska – lehdessä on ja kuinka paljon sieltä on irtisanoutunut porukkaa.
Eikä Seiska ole ainoa toimitus jossa on huono henki ja josta porukkaa lähtee.
Yle nyt porskuttaa kun sen toiminta on verovaroin varmistettu.
Tosin Ylenkin maine on tällä hetkellä historiallisen heikoin ja etenkin televisio – ohjelmien katselu vähenee koko ajan.
Lisäksi uutisiin ei enää luoteta kuin median omissa gallupeissa.
Sen takia esimerkiksi Alfa – tv teki kohtalokkaan virheen kun luuli, että uutisilla voisi tienata ja että niihin pitäisi panostaa.
Alfa alkoi vekkulirahalla rakentaa omaa uutistoimitustaan ja vaikka panostukset olivat Alfalle isoja, niin Yleen verrattuna naurettavia.
Ja lisäksi Alfa uutisoi samoista aiheista samojen uutislähteiden kautta kuin Yle ja MTV3:kin, joten se siitä vaihtoehdon tarjoamisesta.
Alfan kohtalo on tällä hetkellä hyvin hutera.
Olisi vain pysynyt omissa omaperäisissä ohjelmissaan ja alkanut rakentaa pienimuotoisesti vaihtoehtoa Ylelle ja Maikkarille.
Tutkivalle journalismille ja toimitetulle materiaalille on kuitenkin kysyntää ja jonkun tehtävä onkin selvittää totuus lehdistötiedotteiden tai hymyilevän poliittisenkulissikasvon takaanta.
Yksi yrittäjä on Posi – tv, joka yrittää uudistaa kenttää ja uutisoida siitä mitä Suomessa ja maailmalla oikeasti tapahtuu kuten Hollannin maanviljelijöiden kapinoinnista tai rokotteiden haitoista.
Sinällään vaihtoehtomedian kenttä on pieni ja hajanainen joka toimii äärimmäisen pienillä pelimerkeillä.
Sen suurin voimavara on se, että se puolustaa totuutta, Suomea ja pienen ihmisen oikeuksia.
Suomeksi sanottuna se ei huoraa niin kuin valtamedia ja sen toiminta ei aiheuta tuskaa, kuolemaa ja kärsimystä kuten nykyisen valtamedian.
Lisäksi äärirajoilla toimiminen lisää sisua.
Aikanaan Veijo Ennalan ja Urpo Lahtisen kipparoima Hymy lehti uudisti Suomalaista aikakausilehti-kenttää ja samalla myöskin sen ajan mediaa.
Se mitä Hymy – lehti teki aikoinaan on sitä mitä Iltapäivälehdet tekevät tänään.
On vain uskottava siihen, että tällä hetkellä väärin toimiva valtamedia ja sen toimittajat saavat karman lain mukaan sen minkä ansaitsevatkin.
Ja toivotaan että tulevaisuuden valtamedia on nykyinen vaihtoehtomedia.
Eliitti jatkaa Suomen ja suomalaisten tuhoamista tasan niin kauan kuin kriittinen massa on saavutettu ja joka sanoo että nyt riittää.
Niin kauan kuin suuri massa aivopesee itsensä horkkaan valtamedian propadandalla ja toimii näiden valheiden mukaisesti kuten vaarantaa terveytensä uudella shotilla kokeellista rokotetta tai paniikissa pimentää valot kun käy kakalla, niin muutosta ei tule.
Päinvastoin mitä enemmän tämä kansa tottelee kyseenalaistamatta auktoriteetteja, niin sitä pahempaan tilanteeseen me kansakuntana joudumme.
Me tarvitsemme muutosta sekä vastuullisuutta ja me tarvitsemme sitä muutosta ja vastuullista myöskin mediassa.
Meillä kaikilla on yhteinen vastuu siitä muuttuvatko asiat paremmiksi vai eivät ja se alkaa sillä että me itse päätämme mistä sen tiedon hankimme joka vaikuttaa meidän päätöksiimme ja käyttäytymiseemme.
Tuemmeko vanhaa järjestelmää joka on jäänyt kiinni valehtelusta ja siitä että se ajaa omistajiensa agendaa?
Vai annammeko uusille toimijoille mahdollisuuden ja tarvittaessa vaikka rahoitamme sen toimintaa joukkorahoituksen avulla.
Jokainen klikkaus ja jokainen ostos on päätös siitä menemmekö eteenpäin vai jähmetymmekö vanhaan.
Lopuksi annan vielä sijoitusvinkin: lehtiyritysten osakkeet kannattaa myydä nyt kun niistä vielä saa jotain, kohta niistä ei saa yhtään mitään.
Tämän kirjoituksen Vastavuoro -palstalle on kirjoittanutjarno jäppinen
Vastavuoro-kirjoitukset edustavat ainoastaan kirjoittajiensa näkemyksiä.