RIKOS JA RANGAISTUS
Ihan täysin eivät hallituksen rivit pitäneet sen hyökätessä brutaalisti ja raukkamaisesti työntekijöiden oikeuksia polkien. Vasemmistoliitosta löytyi sentään viisi kansanedustajaa, jotka äänestivät potilasturvallisuuslakia vastaan. Luonnollisesti nämä periaatteidensa mukaan äänestäneet saivat rangaistukset. Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja ei avannut tarkemmin, että minkälaisia rangaistuksia langetettiin. Todennäköisesti huomautuksia ja varoituksia jaettiin avokätisesti tuimin ilmein sormea heristäen. Ehkä myös voimaan astuu se tyypillinen; me emme vähään aikaan leiki kanssasi. Tätä käytäntöähän esiintyy politiikan hiekkalaatikoilla hyvinkin usein vähän siellä sun täällä. Ihan näissä maakunnallisissa ja kunnallisissakin politrukkien hiekkalaatikoissa sitä esiintyy. Ilahduttavaa kuitenkin on, että vasemmalta löytyi edes pieneksi hetkeksi muutama edustaja, joka ei ole myynyt tai hukannut ihan kaikkia periaatteitaan.
Rangaistusta edeltää aina rikos. Tässä tapauksessa oli rikos äänestää periaatteidensa mukaan. Vasemmistoliitto puolueena on periaatteensa kaikki jo kadottanut. Varmasti hallitustovereista on teroiteltu vasemmiston silmäätekeviä, että hillotolpalla on kaiken käytävä vaikka taivas tippuisi niskaan. Uskoisin vasemmiston kannatuksen ainakin tippuvan. Ei viiden oikeamielisen yksi äänestys sitä sentään kannattele.
Tunnen myös hieman sääliä pitkänlinjan vasemmistolaisia kohtaan. Tuntuu varmasti ikävältä seurata tätä puolueen matkaa kohti auringonlaskua. Ennen oli sentään periaatteita ja kynnyskysymyksiä eikä ainakaan hyökkäilty työntekijöiden kimppuun. Varmaan osa ripustaakin hanskat naulaan ja toteaa kuten pelinhoitaja rulettipöydän ääressä: ei enää panoksia.
Ei vasemmiston nahanluonti ja irtaantuminen juuriltaan ole kuitenkaan ainoa laatuaan. On sitä tapahtunut muuallakin. Perussuomalaisissa Halla-aho kisälleineen on murskannut ja polkenut maahan rippeetkin Vennamon perinnöstä. Sitäkään ei ollut kiva katsella mutta elämä jatkuu ja uudet pettymykset odottavat.
Potilasturvallisuuslaki äänestyksessä hallitus sai tukea opposition kokoomukselta. Takavuosina kokoomus kosiskeli Sari sairaanhoitajia vaalien alla. Nähtäväksi jää sujautellaanko keväällä sormuksia sormiin. Poliittinen muisti on valitettavan lyhyt.
Tällä kertaa äänestyksestä loisti poissaolollaan vain neljäsosa kansanedustajista.
Ari Saukko, Tervola
Tämän kirjoituksen Vastavuoro -palstalle on kirjoittanut
Ari Saukko
Vastavuoro-kirjoitukset edustavat ainoastaan kirjoittajiensa näkemyksiä.