Tuomas Malinen on ristiriitaisia ajatuksia herättävä oman tiensä kulkija, joka ei pelkää olla eri mieltä politiikasta vallitsevan konsensuksen kanssa. Malinen julkaisi viime viikolla analyysin, joka voi kuulostaa ensi tuntumalta monien korvaan suorastaan Kremlin propagandalta: Eurooppa on kävellyt Venäjän asettamaan ansaan, ja tuhoaa itse oman taloutensa. Tässä blogissa tutustun Malisen väitteisiin ja varoituksiin, siltä osin kuin ne ovat julkisia, eivätkä maksumuurin takana.
https://twitter.com/mtmalinen/status/1571762458934804482
Malisen mukaan Ukrainan sota ei suju ihan siten kuin länsimainen media kuvailee sen sujuvan. Hän ei tarkenna (ainakaan julkisesti nähtävillä olevissa kommenteissaan), mitä hän tarkoittaa tällä, eli mikä asia olisi toisin kuin länsimaisessa mediassa kerrotaan. En keksi tähän yhtäkään esimerkkiä, mitä hän voisi mahdollisesti tarkoittaa.
Malinen on sitä mieltä, että jos hänen arvionsa tilanteesta on oikea (tämän verran hän myöntää erehtymisen mahdollisuuden, että hän mainitsee sen olevan epävarmaa, onko hänen arvionsa oikea), Eurooppa on kävelemässä Venäjän asettamaan ansaan, jonka seurauksena tulee olemaan Euroopan taloudellinen toimintakyvyttömyys. Myös Venäjä kärsii tilanteesta, mutta vähemmän kuin Eurooppa, ja jää sen vuoksi loppupeleissä strategisesti vahvempaan asemaan kuin Eurooppa.
Malisen mielestä Eurooppa on tällä hetkellä menossa kohti taloudellista ja poliittista “itsetuhoa”: nykyinen EU:n politiikka tulee aiheuttamaan suuressa mittakaavassa eri puolilla Eurooppaa teollisuuden alasajoa ja massatyöttömyyttä, ja niiden seurauksena sosiaalista tyytymättömyyttä ja epäjärjestystä, joka voi uhata jopa yhteiskuntien vakautta. Malisen mielestä Bryssel ei osaa hoitaa tätä tilannetta, vaan vain pahentaa asiaa poliittisilla päätöksillään.
Malinen ei katso realistiseksi haaveilla siitä, että koko EU kääntäisi kurssiaan järkevämpään suuntaan, vaan hän kohdistaa toiveikkuutensa siihen, että Pohjoismaat ymmärtäisivät muuttaa omaa politiikkansa, välttääkseen ne ongelmat, joita Malinen näkee horisontissa. Hän suosittelee Pohjoismaille tällaisia toimenpiteitä:
- Irrottakaa Nordpool Euroopan sähkömarkkinoista, esimerkiksi alkaen 1.10.2022.
- Ilmoittakaa, että Pohjoismaat eivät aio noudattaa “perustuslain vastaisia” EU:n määräyksiä. [Hän ei tarkenna, ovatko kaikki EU:n määräykset “perustuslain vastaisia”, vai vain osa niistä.]
- Aloittakaa välittömästi rakentamaan Pohjoismaiden yhteistä puolustuskykyä. [Hän ei mainitse, millä aseilla.]
- Perustakaa nopealla aikataululla Pohjoismaiden talous-, energia- ja puolustusliitto. Tämä olisi Malisen mukaan mahdollista jopa ilman että yksikään Pohjoismaa eroaisi EU:sta.
- Suomen tulee välittömästi käynnistää toimenpiteet euro-valuutasta irtautumiseksi. Mieluiten niin salassa kuin mahdollista. [Ehkä poislukien muutama aiheesta kirjoitettu blogi netissä?]
- Malisen ajatuksena on, että näillä keinoilla muodostetaan Pohjoismainen “linnake” joka kestää niitä taloudellisia, poliittisia ja ehkä sotilaallisiakin uhkia vastaan, joita hän ennakoi olevan tulossa.
Aika tiukkaa tekstiä Maliselta. Jopa hieman tiukempaa kuin mihin olemme tottuneet. Tätä täytyy vähän pureksia, kuinka valideja ovat tämän suunnitelman lähtötiedot, eli onko Eurooppa ajautumassa kohti syvää teollista ja taloudellista kriisiä? Jos on, mistä se johtuu, ja mitä asialle voisi vielä tehdä?
Vaikka Malisen keskeinen teesi on, että Eurooppa on kävelemässä “Venäjän ansaan”, nämä julkisesti ehdotetut toimenpiteet eivät sisällä yhtäkään kohtaa, jossa otettaisiin suoranaisesti kantaa siihen, että Suomen tai Pohjoismaiden tulisi käyttäytyä eri tavalla kuin nyt suhteessa Venäjään.
Tämän kirjoituksen Vastavuoro -palstalle on kirjoittanut
Ion Mittler
Vastavuoro-kirjoitukset edustavat ainoastaan kirjoittajiensa näkemyksiä.