Vaihteeksi ajattelin ottaa tämmöisen rakentavamman näkökannan.

Ja semmoisen näkökannan joka muistuttaa siitä, että ihmisillä ja yksilöllä on ihan oikeasti oikeaa voimaa vaikuttaa ympärillään olevaan maailmaan.

Olen edelleen voimakkaasti sitä mieltä, että järjestelmän nykyinen tukeminen esimerkiksi äänestämällä ei muuta mitään.

Viallisesti toimivaa äänestysjärjestelmää pitäisi ensin muuttaa siihen suuntaan että eniten ääniä saanut ehdokas oikeasti pääsisi eduskuntaan tai kunnanvaltuustoon.

Nythän näin ei ole vaan äänistysjärjestelmä suosii suuria puolueita.

Minusta kannattaa lähteä siitä että sitä omaa voimaa ei kannata ulkoistaa poliitikoille tai virkamiehille vaan käyttää sitä itse.

Kansalaisaktivismi on tästä hyvä esimerki, että omaaloitteisesti alkaa toimimaan niiden asioiden hyväksi jotka itsestä tuntuvat tärkeiltä.

Kansalaisaktivismilla on monia muotoja ja minusta Convoy Finland oli ihan hyvä ja toimiva muistutus vallanpitäjille, että ihmiset pystyvät kokoontumaan hyvinkin nopeasti yhteen jos heidän olemassaolosaan uhataan.

Itse olen innostunut hyvinkin paljon kuntalaisaloitteista.

Oma uskomukseni on se, että kuntalaisaloitteet saavat paljon enemmän aikaan kunnissa kuin valtuustoaloitteet.

Ainakin Kotkassa näyttää käyneen juurikin näin.

Valtuustoaloitteiden rasite on poliittisuus ja hyvätkin ideat torpataan jos ne tulevat väärästä päästä pöytää.

Kuntalaisaloiteessa pelkkä idea matkaa jo hyvän matkaa ja sitä katsotaan ideana ilman poliittisia silmälaseja.

Yleensä se myös menee jollekin kunnan yksikölle suoraan ja silloin sitä katselee virkamies.

Joskus virkamiehet jopa ymmärtävät sen, että kuntalalaiset saattavat oikeasti tietääkin jotain kunnan asiasta.

Joskus voi jopa käydä sellainen ihme että kunnan virkamiehet saattavat suhtautua ideaan jopa myötämielisesti.

Kuntalaisaloite ei ole mielipide vaan se on kehitysidea.

Kuntalaisaloite voi tuoda kunnalle säästöjä, tehostaa sen toimintaa tai se jopa voi antaa kunnalle uuden idean joka muuttuu voimavaraksi ja tätä kautta se voi tuoda kunnalle tulovirtoja.

Kuntalaisaloite ei siis välttämättä ole kunnalle kuluerä ja tätä on hyvä ihan säännöllisesti muistuttaa.

Joten kuntalaisaloitteisiin kannattaisi suhtautua vakavasti, koska se on aito ja oikea kuntalaisen ääni.

Kuntalaisaloite sitoo kuntalaisen kuntaansa ja aktiivinen kuntalainen näet haluaa olla aktiivinen osa kuntaansa.

Hän ei vain halua että hänelle sanellaan asioita tai häntä käytetään hyväksi jonkun paikallispoliitiikon oman kunnianhimon takia.

Kuntalaisaloite on siis vuoropuhelua kunnan ja kuntalaisen välillä.

Tai siis sen pitäisi olla ja se on vähän kunnasta ja sen päättäjistä kiinni onko kuntalaisaloite yhdistävä vai hajoittava tekijä.

Jos kuntapäättäjät suhtautuvat kuntalaisaloitteisiin vihamielisesti, niin on sitten ihan turha luulla, että kuntalaisetkaan antavat kunnan päättäjille kovin mairittelevia arvosanoja.

Mitä enemmän kuntalaisaloitteita tehdään, niin sitä enemmän kunnan päättäjien on suhtauduttava niihin vakavasti.

Tätä kautta tavallisten kuntalaisten valta alkaa pienin askelin näkyä niissä kunnissa jotka suhtautuvat kuntalasialoitteisiin vakavasti.

Mitä enemmän kuntalaisten ääni kuuluu, niin sitä vaikeampaa hyväveli järjestelmän on kupata kunnissa ja myöskin korruption määrä vähenee.

Jos kunnat suhtautuvat ylimielisesti kuntalaisten näkemyksiin ja kuntalaisiin niin yleensä kuntalaiset ja alueen yritykset nostavat kytkintä ja kunta kuihtuu.

Joten minusta jokaisen kuntalaisen pyhä velvollisuus on vaikuttaa omaan kotikuntaansa niin hyvin kuin pystyy.

Ei välttämättä äänestämällä vaan tekemällä kuntalaislaoitteen siitä asiasta jonka kokee tärkeäksi.

Kuntalaisaktivismin aika on nyt.

Tämän kirjoituksen Vastavuoro -palstalle on kirjoittanut

jarno jäppinen

Vastavuoro-kirjoitukset edustavat ainoastaan kirjoittajiensa näkemyksiä.
jarno jäppinen
Kirjoittanut jarno jäppinen

Kirjailija Kyminlinnan puolustaja Ja monta muuta segmenttiä kaupan päälle.

Tilaa
Ilmoita
guest

0 Kommenttia
Sisältöpalautteet
Näytä kaikki kommentit


Contact Us

0
Kommentoi ja keskustele!x