Otsikon kannustushuuto on Edwin Laineen Tuntemattomasta, missä Kariluoto käy vielä viimeiseen vastahyökkäykseen, kaatuen isänmaan puolesta. Noh, tuskinpa ehdokkuuteni VKK:n riveissä seuraavissa eduskuntavaaleissa samaan johtaa, mutta lähdinpä nyt mukaan kuitenkin, vaikken uskokaan enää demokratian voittoon nykyisessä maailmassa. Sen verran hyvin ovat rahan ja velan luontioikeuden itselleen varastaneet globalistit homman pedanneet, ettei Suomi on enää mikään demokratia vaan George Orwellin kirjan 1984 mukainen dystopia.

Olen ollut mukana isänmaallisessa toiminnassa vuodesta 2012, jolloin pidin ensimmäisen julkisen puheeni Arkadianmäen ulkohuusin edustalla, aiheena oli – yllätys, yllätys – isänmaa, itsenäisyys ja NATO. Paljon on lietettä virrannut siinä talossa tuon jälkeen ja jälki ollut sen mukaista. Nämä vaalit – jos niitä ei kokonaan estetä – ovat minun osaltani mitä todennäköisimmin viimeinen ponnistus, minkä viitsin demokratian eteen enää tehdä. Sen jälkeen on jäljellä enää muita keinoja.

Tulen jossain vaiheessa tekemään myös videoita joissa puhun isänmaan ja kansan kannalta olennaisista asioista. Niiin tämä areena kuin videotkin tulevat olemaan vaalityötäni. Tietenkin käyn PK-seudulla myös tekemässä vaalityötä puolueen muiden edustajien mukana turuilla ja toreilla, aina kun resurssit siihen antavat myöten.

Ans kattoo miten tässä käy.

Tämän kirjoituksen Vastavuoro -palstalle on kirjoittanut

Eero Tillanen

Vastavuoro-kirjoitukset edustavat ainoastaan kirjoittajiensa näkemyksiä.
Eero Tillanen
Kirjoittanut Eero Tillanen

Terävämielinen ja -kielinen, wanha mies. Aina isänmaan ja Suomen kansan asialla. Globalismin ja globalistien vihollinen.

Tilaa
Ilmoita
guest

1 Kommentti
Sisältöpalautteet
Näytä kaikki kommentit
kapinakenraali
kapinakenraali
8 kuukautta sitten

kyllä se on semmonen juttu että demokratia on kuollut jo monta hallitusta sitten….kyseenalaista onko sitä ollut 90 luvun jälkeen joten tarvetta niille muille keinoille on ollut jo kauan



Contact Us

1
0
Kommentoi ja keskustele!x