Hallituksen suunnittelemaa uutta lakia, joka tekisi “maalittamisesta” rangaistavaa sakolla tai jopa vuoden pituisella vankeudella, on tänään laajasti paheksuttu sosiaalisen median oikeistolaisella laidalla.

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/3684f8e9-a820-435e-907f-73dad86974d4

Maalittamisella tarkoitetaan sitä, että suuri joukko ihmisiä kohdistaa johonkin epätoivottuja mielipiteitä esittäneeseen henkilöön painostusta, joka voi olla esimerkiksi vihaisia viestejä sähköpostitse, tai nolojen tietojen levittämistä julkisuuteen, jotka voivat olla totta tai valetta.

(Muutama Helsingin Sanomien artikkeli saattaisi ehkä täyttää maalittamisen määritelmän, jos kysytään niiltä jotka uskovat Wille Rydmanin, Harry Harkimon tms. olevan syyttömiä siihen, mistä Helsingin Sanomat on suurieleisesti julistanut heidät syyllisiksi. Helsingin Sanomien levikki on 200.000 kpl — eikö se vastaa yhtä monen viestin laajuista maalittamista?)

Lakiehdotuksen teksti sanoo näin:

Joka

1) yleisesti käytettävää sähköistä tietoverkkoa käyttäen, tarkoituksenaan saada aikaan henkilöön tämän työtehtävien tai yhteiskunnallisten tehtävien vuoksi kohdistuva sellaisessa tietoverkossa tapahtuva järjestelmällinen häirintä, uhkaa tai painostaa kohdehenkilöä taikka esittää hänestä väärän, vääristellyn, halventavan tai yksityiselämää koskevan tiedon taikka

2) tietoisena toiminnan luonteesta osallistuu 1 kohdassa tarkoitettuun järjestelmälliseen häirintään uhkaamalla tai painostamalla kohdehenkilöä taikka esittämällä hänestä mainitussa kohdassa tarkoitetun tiedon,

on tuomittava maalittamisesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.

Edellä 1 momentissa tarkoitettuna tiedon esittämisenä ei pidetä sellaisen yksityiselämää koskevan tiedon, vihjauksen tai kuvan esittämistä politiikassa, elinkeinoelämässä tai julkisessa virassa tai tehtävässä taikka näihin rinnastettavassa tehtävässä toimivasta, joka voi vaikuttaa tämän toiminnan arviointiin mainitussa tehtävässä, jos esittäminen on tarpeen yhteiskunnallisesti merkittävän asian käsittelemiseksi.

Edellä 1 momentissa tarkoitettuna tiedon esittämisenä ei myöskään pidetä arvostelua, joka kohdistuu toisen menettelyyn politiikassa, elinkeinoelämässä, julkisessa virassa tai tehtävässä, tieteessä, taiteessa taikka näihin rinnastettavassa julkisessa toiminnassa ja joka ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.

Lisäksi 1 momentissa tarkoitettuna tiedon esittämisenä ei pidetä yleiseltä kannalta merkittävän asian käsittelemiseksi esitettyä ilmaisua, jos sen esittäminen, huomioon ottaen sen sisältö, toisten oikeudet ja muut olosuhteet, ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.

https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/164319

(Sivun vasemmasta reunasta: Avaa tiedosto OM_2022_29_ML.pdf.)

Maalittamiseen voi siis syyllistyä myös siinä tapauksessa, että esittää totta olevan tiedon. Tämä muistuttaa erästä toista pahasti epäonnistunutta lakia: laki kiihottamisesta kansanryhmää vastaan on osoittautunut arvaamattomaksi työkaluksi, innokkaan syyttäjän nimeltä Raija Toiviainen luovien tulkintojen alaisuudessa.

Kaikki katastrofin ainekset näyttävät olevan taas koossa, oikeistolaisesta näkökulmasta katsoen. Jälleen uusi laki, jonka ympäripyöreä muotoilu antaisi valtakunnan syyttömälle vapaat kädet ansaita taas uusi sananvapauden edistämispalkinto kaappiinsa, tulkitsemalla lakia “rohkealla ja ennakkoluulottomalla asenteella”.

Mutta toisaalta, maalittaminen on ongelma myös oikeistolle. Ei vain Suomessa, vaan globaalisti. Länsimaissa ei ole montaa turvallista paikkaa, jossa voisi kirjoittaa kirjan joka ei ole mieluisaa luettavaa LGBT-liikkeen mielestä. Varsinkaan trans-liikkeen mielestä. Sellaisia tapauksia löytyy paljon sekä Suomesta että muista länsimaista, että LGBT-liike on alkanut maalittaa jonkun vääriä mielipiteitä esittäneen (yleensä oikeistolaisen) henkilön työnantajaa siinä toivossa, että työnantaja irtisanoisi väärää mieltä olevan henkilön.

Suomessa näin on käynyt mm. trans-väen suosikki-inhokille Tapio Puolimatkalle, mutta hänen työnantajansa Jyväskylän Yliopisto on suhtautunut asiaan maltillisesti. Ulkomailla on useita tapauksia, joissa joku yliopisto on päätynyt toisenlaiseen ratkaisuun, ja irtisanonut tutkijan, joka on esittänyt vääränlaisia mielipiteitä seksuaalisuudesta.

Maalittaminen on ongelma. Mutta niin on myös sellainen laki, joka antaisi valtakunnan syyttömälle vapaat kädet keksiä omasta päästä, kuka on maalittaja, ja kuka on vain “oikeutetun poliittisen näkemyksen innokas puolestapuhuja”, jonka tekoja ei tarvitse ottaa edes esitutkintaan.

Tämä kaikki on nähty jo moneen kertaan, että monta erilaista poliittista toimijaa syyllistyy jokainen täysin samanlaiseen vihapuheeseen, mutta valtakunnan syyttömän pöydälle nousee esitutkinta vain muutamasta kirsikasta kakussa, ja muita tapauksia katsotaan sormien läpi.

Olisiko mahdollista torjua sellaisia maalittamiseen liittyviä epäkohtia, jotka sekä oikeisto että vasemmisto kokevat ongelmaksi yhteiskunnassa, ilman että kenenkään tarvitsee pelätä yhteiskunnan ajautuvan yhden poliittisen osapuolen kontrolloimaan totalitarismiin? Kas siinä hyvä kysymys. Raija Toiviaisen mentävät porsaanreiät ehdotetussa uudessa laissa eivät juuri auta rakentamaan luottamusta siihen, että tästä tulee vielä hyvä.

Kirjoittanut Ion Mittler

Moniulotteisen demokratian puolestapuhuja: Suomesta Sveitsi 2.0.