Pääministeri Sanna Marin (sd.) kommentoi budjettiriihen yhteydessä, että energiakriisi johtuu siitä, että Putin käyttää energiaa aseena. Kyse on häikäilemättömästä kansalle valehtelusta.

Energiakriisi johtuu siitä, että Suomi on – poliittisilla päätöksillä – päättänyt olla ostamatta edullista energiaa Venäjältä. Jos minä päättäisin, että tästä päivästä alkaen en suostu sähköyhtiöni ehtoihin enkä maksa laskujani ja yhtiö katkaisisi sähköt, saisin syyttää vain itseäni.

Vai ryhtyisinkö sittenkin huutelemaan, että sähköyhtiö käyttää energiaa aseena minua vastaan?

***

Suomi ei ole sodassa. Meidän ei tarvitse toimia, kuin olisimme. Meillä on koko ajan ollut mahdollisuudet toimia toisin.

Esimerkin tarjoaa vaikkapa Unkari. Maa on sopinut venäläisen kaasujätti Gazpromin kanssa kaasutoimitusten lisäämisestä Venäjältä ja varmistaa näin kaasutoimitusten riittävyyden. Unkarilaisille ei tule talvella vilu.

Unkarin hallitus vastustaa EU:n sanktioita venäläiseen kaasuun. Näin toimii itsenäinen valtio, joka pitää huolen kansallisista eduistaan menemättä muiden selän taakse.

Venäjän hyökkäys Ukrainaan ei voi olla ehtymätön tekosyiden lähde sille, että aivan perusasiat ovat pielessä Suomessa.

Suomen nykyinen valtionjohto on siis täysin tietoisesti lähtenyt Venäjän vastaiseen politiikkaan ja pakotteisiin, joiden on satavarmasti tiedetty vakavasti vahingoittavan suomalaisia kotitalouksia, yrityksiä ja valtiontaloutta.

Idänsuhteita ei tässä maassa ole kautta historiamme vaalittu huvin vuoksi. Tämä maa ei noussut menestystarinaksi ja pohjoismaiseksi hyvinvointivaltioksi muiden selän takana luimistellen, vaan vetämällä omaa linjaansa.

***

Tämä nykyinen presidentti, hallitus ja eduskunta ovat tuhonneet kaiken sen perinnön, minkä suuret valtiomiehemme meille jättivät.

Kaikki historian oppitunnit on missattu ja kaikki viisaudet unohdettu siitä, miksi Suomi aikanaan oli puolueeton idän ja lännen välissä ja vaali hyviä suhteita molempiin suuntiin.

Syyt näkyvät nyt konkreettisina edessämme.

Venäjäviha ja Nato-kiima ovat äärettömän huonoja syitä kieltäytyä näkemästä asioiden todellista laitaa, selitellä itselleen kaikkia tehtyjä ratkaisuja parhain päin ja kuvitella olevansa jotekin selkärankainen ja moraalinen tukiessaan tätä jäätävää tyhmyyttä, mikä meillä vallitsee.

Kimmo Kautio
Kirjoittanut Kimmo Kautio

Kirjoittaja on Vastaan Sanomien perustaja ja päätoimittaja.


Kumppani-ilmoitukset



Haluatko lukea geoblokattuja uutisia, esimerkiksi Venäjän mediasta? Tarvitset vain VPN-palvelun.

Tilaa
Ilmoita
guest

3 Kommenttia
Sisältöpalautteet
Näytä kaikki kommentit
JKP
JKP
1 vuosi sitten

Sähkön hintakuppaushan Suomessa ei johdu Putinista tai sodasta, eikä oikein energian maailmanmarkkinahintojen nousustakaan. Eikä edes venäläisen energiatuonnin lopettamisestakaan.
Tähtiin kohoavat sähköhinnat johtuvat siitä, että Suomesta sallitaan sähkön ulosvienti tuotantoköyhempiin maihin, joissa sähköstä on pulaa. Tässä valtiovallan tulisikin turvautua valmiuslakiin ja sen 43§ mukaiseen hintasäännöstelyyn.
Sinänsä ihmetyttää, että vaikka kansalaisten sekä yritysten energian hintakriisi ollut päällä viimeistään maaliskuusta saakka, niin selkeämpiä hintasäännöstelypykäliä ei ole saatu aikaan heinäkuussa peukaloituun valmiuslakiin.

Tim Novel
Tim Novel
1 vuosi sitten

Tosiasiassa suomi ei kieltäytynyt maksamasta, vaan Venäjä (lue Putin) antoi käskyn että kaikki energia on maksettava ruplissa, eikä missään muussa valuutassa. Tähän sopimusrikkoon ei EU-maat ole suostuneet.

A b
A b
1 vuosi sitten

Suomi on sodassa. Sodan aikana rajoitetaan usein opposition ulostuloa. Samoin on kielletty puhumasta julkisesti asioista mistä ennen on voinut puhua ja rakennamme kuilua täysin toisen maan kansalaisiin.

Kiitän eduskuntaa ja edustajia jotka kansanpuolesta valitsi NATO menemisen koska nyt kansa ei ole vastuullinen kun aika tulee käsitellä tätä. Jos se olisi ollut kansanäänestys tällöin osa kansalaisistakin olisi ollut syyllisiä. Nyt vain päättäjät ja ne jotka tukivat päätöstä taustalla.



Contact Us

3
0
Kommentoi ja keskustele!x