Suojelupoliisi on ehdottanut, että valeuutisten levittäminen vieraan valtion puolesta tulisi kriminalisoida. Asiasta kertoi lauantaina Yle uutiset.

Ylen mukaan ehdotus tuli ilmi huhtikuulle päivätystä Supon päällikkö Antti Pelttarin lausunnosta eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnalle. Lausunto koski turvallisuusympäristön muutosta koskevaa valtioneuvoston ajankohtaisselontekoa.

Kyseessä on sanan- ja lehdistönvapauden kannalta vaarallinen, jopa fasistinen ehdotus. Aivan ensimmäiseksi mieleen nousee kysymys siitä, kuka määrittelee, mikä on valeuutinen ja vieraan valtion informaatiovaikuttamista? Toiseksi voi tietysti kysyä, koskisiko tämä myös Yhdysvaltojen tai vaikkapa Euroopan unionin propagandan levittämistä?

Mikäli jostakin valtiollisesta instanssista ryhdytään keskusjohtoisesti määrittelemään, mikä on valhetta ja mikä totta, ei olla ainoastaan matkalla totalitarismiin, vaan jo perillä.

Tähän saakka valeuutisiksi tai vieraan vallan informaatiovaikuttamiseksi on tavattu leimata esimerkiksi venäläisten tai kiinalaisten tiedotusvälineiden länsikriittisiä artikkeleja ja näkökulmia, joita meillä ei valtamediassa ole tavattu julkaista.

Tässä ajattelutavassa on kuitenkin se pienoinen ongelma, että laadukasta, länsikriittistä journalismia saa myös tuolla niinsanotussa “vastablokissa” tehdä vapaasti ja laadukkaasti.

Läntisin standardein tehty länsikriittinen, englanninkielinen journalismi, jota Kiinan ja Venäjän valtiolliset mediat tuottavat, on kieltämättä mitä parhainta informaatiovaikuttamista, mitä tulee esimerkisi Ukrainan tai Syyrian sotien tapaisiin idän ja lännen välisiin konflikteihin, mutta sen kriminalisoiminen on mahdotonta pitäen kiinni niinsanotuista läntisistä arvoista, joihin sanan- ja lehdistönvapaus oleellisesti kuuluu.

Lehdistönvapautta hallinnon kritisoimiseksi ei autoritäärisissä valtioissa välttämättä ole, mutta se ei kuitenkaan suoraan tarkoita sitä, että media olisi varsinaisesti pakotettu valehtelemaan.

Perinteinen tiedonvälitys on sitä, että media kertoo kansalle, mitä hallinto heille kertoo, eli se kertoo mitä joku on tiedottanut tai joku on sanonut. Välittäessään hallinnon tiedotteita ja lausuntoja kansalle, media ei pyri siinä välissä toimimaan totuuden suodattimena eikä mielipiteiden muokkaajana.

Ylen oma lyhytuutinen suojelupoliisin ehdotuksesta on erinomainen esimerkki edellä mainitusta. Se kertoo kritiikittä mitä, missä ja koska valtionhallinnon korkea virkamies on ehdottanut. Se ei ota kantaa siihen, onko kyseessä totuus tai mitä mieltä asiasta pitäisi olla.

Päättäessään millaiseen sävyyn Pelttarin ehdotusta jatkossa julkaistavissa kirjoituksissa, kommenteissa ja kolumneissa käsitellään ja millaisille mielipiteille asiasta annetaan tilaa, mediat alkavat vaikuttaa siihen, miten massat ehdotukseen suhtautuvat.

***

Läntiseen arvomaailmaan kaiketi tulisi kuulua se, että mikäli täällä joku on huomannut rehellisyyden, puolueettomuuden ja objektiivisuuden huonoiksi ideaaleiksi ja liberaalin demokratian onnettomaksi hallintomalliksi, niin kai sen voisi suoraankin sanoa, että tavoittelee keskusjohtoista totuuden monopolia ja demokratian korvaamista jonkunlaisella eliitin valistuneella diktatuurilla.

Näin ajattelevia varmasti löytyy, mutta koska ajatukset eivät ole kovin suosittuja, niitä ajetaan sammutetuin lyhdyin.

Täydellisessä valheessa eläminen ja sovittamaton ristiriita sen suhteen, millaisia arvoja julistaa tai esittää kannattavansa ja millaista toimintaa harjoittaa, on dekadenssin merkki.

Kirjoittanut Kimmo Kautio

Kirjoittaja on Vastaan Sanomien perustaja ja päätoimittaja.